Nuusku & Rapsu

Pyörii ja pomppii

2012-01-25T15:18:00.001+02:00

Nuuskuli on huimassa vedossa. Tasapaino ja koordinaatio ovat kehittyneet huimasti ja Nupatsu pystyy pyörähtämään itsensä ympäri ympyrän ilman mitään horjumista. Pikkumurmeli. Arpi on parantunut hienosti, joten kaljua selkää lämmittämään on pystynyt manttelin pukemaan, mutta kyllähän nahkaa pakkasella paleltaa. Ulkoilut ovat edelleen lyhyitä tarpeillakäyntejä, mutta siitä huolimatta vilu ehtii luihin ja ytimiin. Nuuskun iloksi Rapsu on mukana ulkoiluilla, joten pieniin pihalla piipahduksiin sisältyy mukava sosiaalinen ulottuvuus. Huomenna leikkauksesta on kulunut kolme viikkoa, joten pian voidaan aloittaa vaativammat jumpat. Tähän asti jumpat ovat olleet maltillisempia, mutta vähitellen taso kasvaa ja päästään tehokkaampaan fysioterapiaan ja altaaseenkin jolkottelemaan.

Tiistai-illan treeniteemana oli vauhti sekä muistiongelmien karkoitus ja niitä tavoiteltiin tamperelaisilta nyysityllä treenillä, alla hitusen muuteltuna ratapiirros.

Heti alkuunsa päästiin Rapsuttimen kanssa hiomaan lähtöjä, koska Rapsun mielestä pakkovalssi (2) oli ihan kauheen vaikee! Ei siis millään pieni koira voinut hypyn oikealta puolelta sujahtaa, ei vaikka pakkovalsseja on tehty sata miljoonaa, ei vaikka nöyrryin alkeisiin asti ja lelu käpälässä kutsuin hypyn yli luokse, ei vaikka palasteltiin hommeli ihan vaan yhteen hyppyyn. Toisinpäin hyppely oli niin paljon kivempaa. Yhden tuhannesta yrityksestä sain onnistumaan ja se olikin siistiäkin siistimpi veto, mutta koska en jaksanut tarpoa nälkäisenä epäonnistumisen suossa, otin hypyn (2) suosiolla takaakiertopersjättönä. Ne onnistuivat oiken tsäpäkästi, joten ilmeisesti Rapsulla oli takaakiertopäivä. Moinen ohjausvalinta aiheutti vaelluskengät jalassa juoksentelevalle ohjaajalle suuria vaikeuksia jatkotilanteessa (5), kun ei oikein kulkenut ohjaajan laukka kevyesti ja koiralla puolestaan oli kaasua vaikka muille jakaa. Muilta osin tekemämme pätkä (1-19) meni perusräpellyksellä, ei oikein tullut mahtifiilistä, mutta ihan jees pätkiä. Suurta ohjauksellista nerokkuutta treeni ei vaatinut vaan enemmänkin oikein ajoitettua liikkumista missä oli haastetta ihan riittämiin.

Rapsulilla oli lystiä. Erityistä iloa toivat upouudet lelut, joita hamstrattiin Kuopion reissulla Mustin ja Mirrin alennusmyynnistä. Rapeli sai silloin itse palkkansa hyllystä valita ja ilmeisen mieleisiä valikoi, koska treenissä ilahduttivat erilaiset vinkupallot ja treenin jälkeen veijari juoksi hallin pihalla kiekkoa vinkuapina suussa melkoisen kauan ja hartaasti.

Ruohikolla on hyvä olla

2012-01-20T21:37:00.000+02:00

Jotta Kuopion reissusta ei olisi tullut vallan tylsä, yhdistettiin siihen agilitytreenit. Mentiin Rapsutimen kanssa kirmaamaan agilitya Hukka-Halliin, saatiin seuraksi Ninka ja Vappu, ja vedettiin siellä alla olevaa kimaraa.

Raapukka veti niin hienosti. Erityisen paljon mieltä lämmitti poispäinkäännös putkeen (7). Niin päheä. Kautta treenin Rapsu soljui kauniisti kuin kevätpuro, villisti pyörien ja pirskahdellen, mutta tutulla uomalla. Eipä olisi agility kivempaa voinut olla.

Ainoaksi haasteeksi muodostui keppien (5) avokulma, johon Rapetsiini tarvitsi hyvin selkeän näytön, ilman apuja sujahti runsaalla prosentilla kakkosväliin. Avokulmat siis treenin alle. Yltiöhuolellisella viennillä aloitukset sujuivat ja pujottelu oli varmaa Rapea, hyvin kesti kepeillä myös leijeröinnin.

Nuuskulille kuuluu hyvää. Nuuskuttimen kyttyrä on hieman madaltunut, joten kylmähoidot ovat tehonneet ja vointi on mainio. Tosin eilen olin tuntevinani kyttyrässä kyhmyjä, jotka diagnosoin heti kasvaimiksi, mutta tarkempi tarkastelu paljastikin ne selkänikamiksi. Minäkö neuroottinen?

Tokokoiran sijainen

2012-01-19T20:39:00.002+02:00

Koskapa talouden tokokoirien ylipäällikkö Nuusku Näsäviisas on edelleen sairalomalla, lähti tollereiden tokotreeneihin taloutta edustamaan virallinen varakoira Rapsu Reppana. Jos joltain treenit todistaneelta kysyttäisiin arviota varakoiran iästä, ei veikkaus tulisi yli vuotta ylittämään. Oli se vaan aika hassu ja vekkuli eläin.

Pienellä koiralla oli nupit kaakossa innokkuuden suhteen eikä ihme, onhan tekemiset olleet kortilla, joten tarmoakin on kertynyt enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Aivojen käyttöä ei mitenkään parantanut pihalla riehuva tuuli, joka sai pienen pakkasen tuntumaan suurelta minkä seurauksena talouden koiranohjaaja Heidi Hirmuviluinen ei halunnut riisua rukkasiaan ja käyttää virettä laskevaa ja aivojen käyttöä nostavaa namipalkkaa vaan tyytyi rukkaset kädessä nakeltaviin palloihin. Onneksi tokossa riittää liikkeitä vaikka muille jakaa, joten valikoimasta voi poimia semmoisia, joita pystyy tekemään sata lasissa ja tavoitteeksi voi ottaa ilon sekä innon eikä niinkään tarkkuutta.

Luoksepäästävyydet menivät hyvin, jos ensimmäistä ei lasketa. Muilla kerroilla Rapsutin ei seissyt kahdella jalalla, etutassut ojossa ja mourunnut mou mouta Sirkun tullessa lähemmäs. Tiedän, Sirkku on ihana. Onneksi pallo sai motivaation itse toimintaan ja toistoilla pienen punainen peräsin pysyi paikoillaan.

Kontaktintarjoamistreenissä Rapsun kontakti oli pallossa, olipa pallo missä tahansa. Hirmuisen hankalaa oli keskittää katse mihinkään muualle kuin missä pallo oli, oli ollut, voisi olla, saattaisi tulla olemaan... Sirkulta tulikin hyviä ajatuksia siihen miten lähtisin hyödyntämään moista pallofanaattisuutta treenissä ja mielenkiinnolla aion ehdotuksia kokeilla. Aika hauska oli huomata mikä vaikutus pallolla Rapsuun tuommoisessa tilanteessa on, koska vastaavat harjoitukset makupaloilla eivät saa Rapsulle samaa palkkatranssia vaan Rapsutin tapittaa silmiin innolla. Nyt ei kyennyt ei sitten millään ja tämä uusi puoli onkin heti valjastettava hyötykäyttöön.

Ruutua jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin. Lähetykset ruutuun lelulle onnistuivat hyvin. Otettiin myös lähetyksiä tyhjään ruutuun, jonne palkka lensi Sirkulta ja nekin menivät hienosti. Hyvä vauhti ja into. Loppuun otin vielä alkeita luoksetulon pysäytyksiä ja ne menivät niin kuin alkeiden voi olettaakin. Pysähtyyhän se, kun pallo lentää. No rupesi sillä olemaan jotain ideaakin hommasta parin toiston jälkeen. Ehkä.

Oikein oli lystiä, joskin aivan erilaista kuin Nuuskun kanssa. Ei huonompaa eikä parempaa vaan omanlaistaan ja hirveän mukavaa.

Tikitön ja huisi liituri

2012-01-18T22:04:00.001+02:00

Nuuskuttimella oli tiistaina kontrollikäynti, jonka yhteydessä poistettiin tikit. Tikkien poisto oli helppoa, vaivatonta ja kivutonta Nuuskun istuskellessa tyynesti paikoillaan hoitajan napsiessa siimat pois. Olin odottanut jotain dramaattisempaa tapahtumaa, joten yllätyin toimenpiteen helppoudesta. Kontrollitarkastuksessa Kirsi totesi Nuuskun refleksien palautuneen ja takapään voimistuneen. Leikkausalue on edelleen hieman turvoksissa, joten siihen pitää antaa kylmähoitoa viikon ajan ja jos ei ala turvotus laskemaan, niin sitten sieltä punkteerataan ylimääräiset nesteet pois. Turvotus on kuitenkin alkanut kylmähoitojen avulla laskemaan, joten toivottavasti punkteeraukselta vältytään. Lisäksi Nuusku sai yön ajaksi sukka-asun, jolla estetään karvoista ajellun alueen yläosan rapsuttelu, siellä on ihossa hieman haavaa, joka parantuu aina päivisin, mutta ärtyy hieman öisin, kun joku pieni luppakorva sitä salaa rapsuttelee.

Muuten Nupatin on aika mahdoton. Ulkona pitäisi saada juosta ja hankeen loikkia. Nuusku kyttää tarpeidentekoreissuillaan josko jossain olisi joku kissa tahi supikoira, jota voisi vähän hätyyttää tai vähintäänkin ulista sille. Sisällä Nuuskutin yrittää luikahdella siltä tällä hetkellä kiellettyihin paikkoihin kuten sänkyyn. Vielä nelisen viikkoa moiset paikat ovat aidan takana, koska Nuusku ei saa hyppiä, mutta Nuuskuapa ei niin vain huiputeta pois lempipaikoistaan. Luulen, että Nupattimen kanssa odotetaan molemmat yhtä suuresti sitä hetkeä, kun aidat saa nakat jorpakkoon ja elukka liikkua vapaasti mielensä mukaan.

Tiistain lähdettiin Rapen kanssa pitkästä aikaa treeneihin. Rapsukka oli niin tohkeissaan! Huomasi, että takana on treenitaukoa ja muutenkin on elo ollut aika tapahtumaköyhää. Rapsu liisi huisin hienosti, oli aivan mahtikoira. Treeninä meillä oli Katjan treeni, jossa ohjaaja sai juosta, juosta ja vielä vähän juosta. Vedin treenin ensin siten miten sen ohjaisin halutessani hilpeän ja puhtaan suorituksen, ja ne vedot menivät varsin veikeästi. Mitä nyt omassa ohjauksessa treenitauko näkyi ajoittaisena steppauksena ja rytmin hakemisena, mutta Rapsu luki ohjausta intensiivisesti ja oli siellä missä pitikin. Sininenä kulki kovaa ja iloisella asenteella, mitenpä muutenkaan. Lopuksi kokeilin yhden pätkän vaihtoehtoisella ohjauksella, mutta siten kohta oli meille molemmille aivan liian hankala, omalla versiollani siinä ei ollut ongelmaa. Minä en osannut liikkua eikä Rapsu voinut keskittyä muuhun kuin pakenevaan selkääni. Tosin jos systemaattisesti treenaisin vastaavia kohtia tietynlaisella tavalla, eiköhän tulostakin tulisi, mutta olen jo aikaa sitten vapauttanut minut ja Rapsun uudistumisenpakosta ja sallinut ohjaukseni jämähtämisen juntti- ja kehäraakkitasolle, se kuitenkin toimii. Jos meillä ei olisi mitään toimivaa tapaa, ehkä sitten jaksaisin käyttää vähäiset treenikertamme itsemme haastamiseen, mutta koska meillä on toimiva tapa, niin hiotaan mieluummin sitä timanttiseksi. (Tiedän, kuulostaa selittelyltä. Myönnän, sitä se on. Tunnustan, se tulee jatkumaan.)

Quasimodo

2012-01-13T18:51:00.003+02:00

Eilen töistä palaajaa odotti hurja yllätys. Nuuskutin oli muuttunut Notre Damen kellonsoittajaksi; luppakorvan selkään oli muodostunut kyttyrä. Aikamoinen ahdistus iski päälle ja puhelin pirisi kuumana moneen suuntaan. Lopputulos oli, että ei siitä tarvitse huolestua ja kiidättää helikopterilla hätäleikkaukseen, jos siitä ei tihku mitään mönjää eikä koira ole kipeä. Kuuluu kuulemma asiaan, että leikkauspaikka voi reagoida turpoamalla. Hmpf.

Kyttyräselkä ei kuitenkaan ole itse tilanteesta moksiskaan, ei sen selkään satu vaikka kyttyrää tökkii, joten kai se on uskottava, että asia on ok. Nuuskutin on oma iloinen itsensä, retkottaa selällään kyttyränsä päällä ja piehtaroi ruuan jälkeen kyttyräänsä varomatta. Potilas käyttäytyy kuten aina ennenkin. Näyttää vain aivan hirveältä mutanttikamelilta koko eläin. Jos haluatte hirviön painajaisiinne, osukaa Nuuskun pissireissulle.

Kävelevät jalat

2012-01-11T19:11:00.000+02:00

Nuuskuli kävelee. Ja hienosti käveleekin. Tasaisella takajalat eivät vipata eivätkä vispaa, pysyvät kurssissa ja ovat vahvasti hallinnassa. Vauhtia Nuuskis haluaisi pitää enemmän kuin on sallittua, sitä pitää vallan toppuutella. Hangen puolella (sinnehän toki pitää pissiä, hieno koiraneiti ei kuseksi kaduille, jos Nuuskulta kysytään) saattaa vielä hieman koordinaation heikkous vilahtaa, mutta edistyminen on ollut huimaa.

Kipulääkkeitä Nupa ei enää nappaile, ainoa ikävyys tulee Nuuskun mielestä arvesta itsestään eikä siinäkään ole kyse kivusta vaan kutkasta. Kutinaa lievitetään Vetramil-voiteella mikä onkin osoittautunut varsin tehokkaaksi kutkutuksen estäjäksi ja rikkoutuneen ihon eheyttäjäksi. Arpi on siisti sanan joka merkityksessä, ei punoita tahi repsota ja naapureista näyttäisi olevan jopa kunnioitusta herättävä. Tai sitten ne säälivät koiraa, jota ei ole päästetty maallisista kärsimyksistään vaan hoidettu takaisin elävien kirjoihin.

Nuuskutin olisi omasta mielestään valmis tempaisemaan pukkihyppelyä ja muutakin loikintaa, joten melko tarkkana sen kanssa pitää olla, jotta luvattomuuksiin ei neito livahda. Ilmeisesti Nuusku on jo toipunut hylkäystraumastaan, koska enää kotiin ei jää kiljuva otus vaan uinille painuva luppakorva. Leikkauksesta toipuminen on ollut ällistyttävän nopeaa, olin varautunut pidempään ja kivuliaampaan aikakauteen, mutta onhan tämä ihan mahdottoman hienoa, että Nuuskulla on jo nyt hyvä eikä toipilasmainen olo.

Rapsu on aktivoinut itseään koikkereiden seurassa. Lenkkeilyä ja hippaa metsässä ja pellolla, siitä on hyvä ulkoilu tehty.

Hylkäyksen kokenut koirapolo

2012-01-09T21:39:00.002+02:00

Nuusku on vallan loistavassa kunnossa olosuhteisiin nähden. Kipuja ei ole, jos henkisiä kärsimyksiä ei lasketa. Nuusku taisi saada jonkinlaiset traumat siitä, että se jätettiin yksin eläinsairaalaan (Nuuskun mielestä ilmisesti melkoiseen kiduttamoon), koska Nuuskulle on kehkeytynyt jonkin asteinen eroahdistus. Ennen Nuuskulle on ollut yhdentekevää, kun lähden aamulla töihin tai mihin ikinä, saahan se silloin jäädä koisaamaan kauneusuniaan kaikessa rauhassa, mutta nyt Nuuskua ahdistaa jokainen lähtöni. Nuusku näyttää surkealta, ahdistuneelta, tuijottaa ja kiljuu.

Fyysinen vointi on hyvä. Eihän se vielä normaalisti kävele eikä se ole tässä vaiheessa oletuskaan, mutta hienosti se tasaisella tepsuttaa eikä hoipu tai kompuroi. Välillä jalat vispaa omiaan, istuminen saattaa olla lösähtämistä ja meininki vähän sinne päin, mutta kokonaisuudessaan hyvältä näyttää. Jo tässä vaiheessa paremmalta kuin ennen leikkausta. Haavanseutu kutisee jonkin verran ja sitä Nuusku koettaa välillä rapsutella minkä vuoksi iho hieman punoittaa. Nuuskua pitää siis valvoa ja kieltää, koska muulla keinoin rapsuttelua ei voi estää. Tai no voisihan sen jalat teipata jeesusteipillä yhteen, mutta ehkä ei kuitenkaan. Muutoin haava ei taida olla kipeä, koska Nuusku nukkuu tyytyväisenä myös selällään. Morfiinia Nuusku ei enää nauti vaan nappailee vielä jokusen Rimadylin.

Suurta ihmetystä on kuitenkin herättänyt havainto siitä, että Nuuskun nisistä on tullut maitoa. Omituista. Mitähän unta se on oikein leikkaussalissa nähnyt?

Rapsu on ottanut tilanteen edelleen todella hienosti. Rapsu tyytyy nukkumaan rauhassa eikä lähde Nuuskun kiljumisiin mukaan. Rapsu on pystynyt myös siirtymään sujuvasti lepokausimoodiin, koska eihän sillä peruslenkkien lisäksi tällä hetkellä muuta aktiviteettia ole, paitsi haliminen ja villalankakerien päällä köllöttely. Kunhan Nuuskuttimen tikit on poistettu ja sen uskaltaa jättää itsekseen, niin sitten svedetään Rapen kanssa kunnon treenisessio, miulla on niin hyvä treenikin päässä.

Leikkauksesta toipumista

2012-01-07T19:15:00.001+02:00

Omasta mielestään jo terve Nuusku

Nuuskun ensimmäinen leikkauksen jälkeinen vuorokausi näytti sen, että mistään pikkuruisesta operaatiosta ei ollut kyse. Nuuskuli oli tosi kipeä vaikka sai morfiinia sekä tulehduskipulääkettä. Liikkuminen koski selän leikkauskohtaan, mikä ei ole ihme, sillä onhan siellä möyhitty aikalailla. Torstain ja perjantain välinen yö oli tuskainen ja sen Nuusku viettikin häkissään, koska Nuusku oli vahvasti omalla planeetallaan leikkaushuurujen jälkeen enkä halunnut sen telovan itseään lähtiessään koikkelehtimaan. Nukuin häkin vieressä, läsnäolo tuntui rauhoittavan Nuuskua.

Perjantaiaamuna Nuusku tarvitsi kunnolla tukea takapään kannattelussa, mutta päivän mittaan asiat alkoivat hoitumaan melkein omin koivin. Nupa suoriutui pissilläkäynneistään alusta alkaen ja tasapainon kohentumisen huomasi jo ensimmäisen päivän aikana. Pidin pissireissuilla hihnaa tukena mahan alla, jotta Nuusku ei tasapainon heittelehtiessä retkahtaisi kyljelleen. Jokaisen liikkumissession jälkeen Nuusku kuitenkin ujelsi aikalailla, kovasti koski ja syömisen jälkeen ilmeisesti tuntui masussa pahalta. Aikamoista vinkumista kuului pitkälle iltaan, mutta Nuusku sai kuitenkin liikkua sisätiloissa kipujensa rajoissa, koska se oli lääkärin suositus. Ulos pissille Nuusku kannettiin, koska pihan maasto on epätasaista ja kallioista, mutta tasaisella kohdalla Nuusku sai pari askelta tepsutella.

Perjantai-iltana Nuuskun vointi tasoittui ja unille kuukahti kivuttoman sekä autuaan oloinen otus. Toinen yö meni rauhallisesti Nuuskun uinuessa kainalossani lattialla olevalla patjalla. Joskus aamuyöllä Nuusku osoitti pientä levottomuutta, joten kannoin sen ulos pissille. Se olikin Nuuskulta huiputusliike, koska ei sillä pissihätä ollut vaan takaisin tullessa ovelus livahti valtaamaan koko patjan ja peiton ja jätti minut hytisemään lattialle. Enhän minä toki raskinut potilasta mihinkään siirtää vaan tyydyin kohtalooni.

Lauantaiaamuun heräsi iloinen koira, joka ei tuntunut enää kivuliaalta. Muutaman kerran Nuusku on lauantaina hieman uikuttellut, mutta luulen uikutuksen olleen enemmän henkistä kärsimystä, koska Nuuskun oleskelutila on rajattu. Eilen Nuusku hillui yläkerran yhdessä huoneessa, tänään sillä on ollut käytössä yläkerran kaksi huonetta. Alhaalla on kuitenkin keittiö, josta kantautuu kirsuun viehkoja tuoksuja ja korviin houkuttavia rapinoita, joita pieni punainen haluaisi tutkimaan. Eikä pääse! Kovaa elämää, jota pitää välillä vinkuen protestoida.

Tarpeilla käydessään Nuusku on pitänyt laittaa hihnaan, koska omasta mielestään Nuuskutin on täysin valmis piehtaroimaan hangessa ja kirmaamaan pitkin kallioita, takajalkojen toimimattomuudesta nyt turhia kannata välittää. Mitäs se nyt haittaisi, jos vähän humpsahtelisi kuonolleen hankeen tai kierisi kalliolta alas.

Huomenna palajamme kotiin, jossa Nuusku pääsee omiin tuttuihin oloihin, hiipailemaan keittiöönkin. Ehkä se sitten hieman rauhoittuu lepäämäänkin, kun tietää, että ei menetä mitään, kun ei meillä koskaan mitään tapahdu.

Rapsukin on olemassa

Rapsusta tilanne on ollut hämmentävä. Rapsu on päässyt vähän ja valvotusti Nuuskua hieman nuuskuttelemaan, johtuen siitä, että Nuusku on ollut kipeä, saattaa tuntea itsensä avuttomaksi ja ahdistua sekä Nuuskun liikkuminen voi vaikuttaa epäilyttävältä toiminnalta. En usko, että toipuva koira kaipaa ketään viereensä tutkimaan ja häntää heiluttelemaan. Rapsu on joutunut enimmäkseen huiskuttelemaan häntäänsä aidan takana ja nuuskuttelemaan ilmaa, haistelemaan Nuuskun jälkiä lumella ja peittoa, jolla Nuusku on pötkötellyt. Kovin huolissaan sairaanhoitaja Rapsu tuntuisi olevan, mutta pääsee hoivaamaan potilasta täysillä vasta sitten, kun potilaan liikuntakyky on palannut ja kyljessä oleva morfiinilaastari poistettu, jotenkin voisin kuvitella Rapsun haluavan syödä sen.

Katu-uskottava selkä

2012-01-05T23:04:00.000+02:00

Nuusku tapasi tänään Sigitas Cizinauskasin. Sen seurauksena Nuuskun selkää koristaa kalju ja julmettu arpi. Kainalokin on kalju, mutta siellä on arven sijaan morfiinilaastari. Päästään Nuuskuli on aivan sekaisin, ei tunne maata eikä valuuttaa. Kanssaeläjiäänkään Nuuskutin ei oikein hahmota vaan keskustelee joidenkin pikkuisten ilmassa leijuvien olioiden kanssa. Vaikka tämän hetkinen tila on mitä on, huominen ja tulevaisuus tulee olemaan hieno. Reilun kuukauden ajan Nuusku viettää rauhaisampaa eloa, mutta sen jälkeen hupsukka saa tehdä ihan mitä vaan. Ja mitäkö tapahtui?

Matkasimme Aistiin, koska minusta Nuusku ei voinut hyvin ja minä voin vielä huonommin, koska en tiennyt missä on vika. Cizinauskas tutki Nuuskun ja neurologisen tutkimuksen havaintoina oli mm. parapareesi ambulatorinen, ataksia takajaloissa, normaalit selkäydinrefleksit ja aivohermot, alentuneet asentotuntoreaktiot takajaloissa, lievä kipu selän palpaatiossa torakolumbaalialueella. Röntgenkuvista ei pystynyt mitään sanomaan, joten vastauksia lähdettiin etsimään magneettikuvauksella. Koska kuvauksessa oli joku rekku ja toinen jonossa, Nuusku otettiin sisään sairaalaan, meidät lähetettiin matkoihimme ja tulosten tultua meidät soitettaisiin takaisin. Tuntui aivan kammottavan hirvittävältä jättää Nuuskutin sinne varsinkin, kun Nuuskun katsoi niin surkean syyttävästi perään. En kuitenkaan kehdannut neurologille ehdottaa, että jäisin pitämään Nuuskua tassusta.

Soitto tuli neljän pitkän tunnin päästä. Magneettikuvauksessa löytyi muutos selkäydinkanavassa, mutta sen perusteella ei pystynyt varmaksi sanomaan oliko kyse välilevyn pullistumasta vai esimerkiksi kasvaimesta. Se ei kuulemma näyttänyt välilevynpullistumalta vaan enemmän kasvaimelta, mutta sen näkisi vasta leikkauksessa mikä se todellisuudessa on. Nuusku siis leikattiin ja minä itkeä tihrustin Nuuskun kohtaloa puolitoista tuntia.

Parin tunnin päästä menimme takaisin klinikalle. Cizinauskas otti meidät vastaan ja suureksi iloksi ja riemuksi kertoi, että leikkaus meni hyvin ja mollukka paljastui hassunnäköiseksi, mutta helposti poistettavaksi välilevytyräksi. Oli melkoinen helpotus kuulla lopputulos, kun olin leikkauksen ajan ollut aivan varma siitä, että Nuusku vähintäänkin kuolee syöpään. Koska tyrä ei ollut ehtinyt tehdä tuhojaan, toipumisennuste on hyvä.

Huuruista herääminen oli Nuuskulle erityisen hankalaa ja Nuusku pidettiin heräämössä reilut kaksi tuntia. Nupan tila on edelleen sekavahko, mutta huomenna sen pitäisi olla jo tolkuissaan. Liikkua Nuusku saa heti, mutta riehua vasta helmikuun lopulla. Aivan parasta on, että Nuuskusta tulee ehta koira ja minä voin taas hengittää. Toki toipuminen vie oman aikansa, mutta sen jälkeen Nuusku pääsee elämään omaa iloista elämäänsä.

Ponnistelua parempaan

2012-01-03T07:58:00.004+02:00

Nuuskulle voisi hankkia oman puhelimen, niin vilkkaasti Nupalle pimpsahtelee tsemppiviestejä ja virtuaalihaleja. Kiitos siitä, että pikkuisen punaisen potilaan tervehtymisen puolesta on noin paljon peukaloita ja varpaita pystyssä :)

Nuuskun vointi on tällä hetkellä joiltain osin pysynyt samana ja joiltain osin edennyt hieman aaltoilevasti parempaan, ja mikä tärkeintä, huonompaan suuntaan ei ole mennyt ollenkaan. Perjantain tiputus ja tehostettu lääkitys on tuonut voimaa takakoipiin ja nyt seisominen sujuu ilman, että Nupsukka kaatuilisi. Välillä pissillä kykkiessä Nuuskun tasapaino heittelee, mutta ei kuitenkaan enempää kuin alkuvaiheessa ja suurimmaksi osaksi pissiminen sujuu ilman kupsahtelua eli siinäkin on edistymistä nähtävissä. Eivät takajalat kuitenkaan hallinnassa ole, jos Nuusku askeleita ottaa, niin aika vispausta se on, sen verran huteraa, että itselle vesi nousee silmiin ja kurkkua kuristaa, mutta tasapaino on kuitenkin kehittynyt eikä kaatumista tai maahan rojahtamista tapahdu. Kertaalleen pikkuruinen osoitti suurta urheutta livistämällä häkistään ja hoipertelemalla kohti keittiötä, ilmeisesti Nuuskun mielestä ruoka oli myöhässä.

Kipulääkityksestä huolimatta Nuusku on kipeä, köyristää selkää ja kannettaessa väpättää. Paikallaan häkissä pötkötellessä olemus vaikuttaa välillä jopa puuhakkaalta ja iloinen Nuusku on ollut koko ajan. Jos selkä ei ala tasoittua huomiseen mennessä, niin sitten vaihdetaan eri kipulääkkeeseen. Tällä hetkellä hoito etenee samaan tapaan kuin tähänkin asti, koska Nuusku on alkanut siihen hieman vastaamaan eli ei liikkumista, pissille kantaen ja lääkitystä kuonoon. Nuuskulle on kuitenkin varattu aika Aistiin jatkotutkimuksia varten, joten jos isompaa edistystä ei rupea lähipäivinä tapahtumaan, niin sitten lähdetään sinne, vaikka pitkä automatka ei kuulosta kovin miellyttävältä vaihtoehdolta selkävaivaisen potilaan kannalta.

Kohti ratkaisevaa viikonloppua

2011-12-30T16:11:00.001+02:00

Nuusku ei vastannut hoitoon odotetunlaisesti, vointi ei kohentunut vaan jalat jatkoivat omaa elämäänsä ja tasapaino pysyi edelleen piilossa, kivut ilmenivät tärinänä ja selän kouristeluina, joten suuntasimme sovitusti uudestaan lääkäriin. Tutkimusten pohjalta Kirsi kallistui sille kannalle, että ongelma olisi neurologinen, selkäytimen hermoissa olisi vikaa, ja sehän ei röntgenkuvissa näy. Hoitona siis häkkilepo, kortisoni, antibiootit, b-vitamiini, kipulääkitys ja jotain muitakin tabuja mukaan tuli. Eläinlääkärissä vierähti mukavat kolme tuntia, joista Nuusku vietti jokusen tunnin tiputuksessa, jotta saatiin hoito tehokkaasti käyntiin. Laastereiksi kietaistiin hirveän hienot pääkallositeet, jos tässä jotain positiivista yrittää nähdä, niin onpahan tyylikkäät etutassut.

Mukaan saimme Nuuskun koko hoitohistorian (joka paljastaa nolosti minun heikon hermorakenteen) ja röngenkuvat, joten meillä on nyt sitten täysi valmius kiitää Aistiin jatkotutkimuksiin tarpeen vaatiessa. Jos Nuuskun tila heikkenee tai ei kohene viikonlopun aikana, niin sitten matkaamme Aistiin, josta löytyy viimeistä huutoa olevat laitteet ja tieto jatkotutkimuksia varten. Jospa Nuusku kuitenkin vastaisi hoitoon ja säästyisi moiselta. Tunnustan myös, että hankin Hannunvaakunan suojelemaan Nuuskua kaikelta pahalta. Toivottavasti tepsii.

Ai niin, ne ANA-testin tulokset tulevatkin vasta kahden viikon päästä, joten selvyys autoimmuunitaudista tulee myöhemmin. Sinänsä hoidon kannalta sillä ei ole merkitystä, koska samoilla mentäisiin.

Kiitos kaikille eri kautta tulleista tsempityksistä ja positiivisista ajatuksista, niillä on paljon merkitystä ja tuntuu hyvältä tietää, että olette hengessä mukana.

Helvetilliset päivät

2011-12-28T08:58:00.001+02:00

Tiistai
Nuuskun tila romahti eilen ennen Helin hoitoon pääsyä ja jo sinne mennessä tiesin, että pelkästä lihasjumista ei olisi kysymys. Toivoin sitä kuitenkin viimeiseen asti. Nuusku menetti tiistaina takajalkojensa hallinnan, ne heiluivat ihan omiaan eivätkä kantaneet. Lihakset olivat reilassa ja Heli epäili jotain hermostollista tai neurologista vaivaa, spondyloosia, autoimmuunitautia. Ohjeeksi häkkilepo ja lääkäriin aiemmin kuin perjantaina, jonne olin saanut päivällä varattua ajan.

Keskiviikko
Aamulla kantaessani Nuuskun aamupissille näimme tähdenlennon. Yritin ajatella sitä hyvänä enteenä, kauniina eleenä maailmalta näyttää meille molemmille ensimmäinen tähdenlento koskaan, lohduksi silloin kun on vaikeaa. Toinen puoli minusta kuitenkin oli varma, että se oli kaunis vihje lopunalusta, siirtymisestä tähdeksi taivaalle.

Iltapäivällä pääsimme lääkäriin, jossa eläinlääkäri oireiden perusteella lähti epäilemään joko välilevyn pullistumaa tai autoimmuunisairautta (SLE). Nuuskulla diagnosoitiin takapään ataksia ja molemmissa takajaloissa hermopuutos. Tutkimuksissa Nuusku ei aristanut selkärankaansa eikä röntgenkuvissa näkynyt mitään erityistä, joten välilevyn pullistuma ei tunnu kovin todennäköiseltä, joskin kuvat odottavat vielä toista arviota. Verinäyte, jossa tulehdusarvot olivat alhaiset, lähti eteenpäin ANA-vasta-ainetutkimuksiin ja perjantaina selviää tulos. Siihen asti Nuusku on kyllästetty kortisonilla ja kipulääkkeillä sekä kuorrutetty kyynelillä. Nuusku jatkaa ehdotonta häkkilepoaan, yhtään ei saa liikkua ja pissille mennään kantamalla. Jos vointi menee huonommaksi, on kuulemma välittömästi lähdettävä päivystykseen. Ja jos tila ei kohene, niin perjantaina jatkuvat tutkimukset.

Älyä ja vammoja

2011-12-27T09:19:00.000+02:00

Jouluksi pienet punaiset suuntasivat maalle. Ohjelmassa oli perinteiseen tapaan pötköttelyä, sukuloimista, syömistä ja metsässä hillumista. Uutuutena oli lumiukkojen ja lumiporojen rakentamista, lumiporon kanssa nenän vaihtamista, lumiukon porkkananenän syomistä, lumilyhtyjen pallojen anastusta ja syömistä, sekä älypelin pelaamista.

Hirmuisen kilttinä koko vuoden olleet punaturkit saivat syötävien joululahjojen lisäksi joulupukilta Dog Fighter -älypelin. Sen parissa on vietetty hupaisia hetkiä yksi jos toinenkin. Erityisen veikeää on ollut seurata typyjen luonne-erojen näkymistä älyllisten haasteiden edessä. Nuusku, nuuskumaiseen tapaansa, pohtii ensin ja toimii rauhallisesti ajatustensa mukaisesti tavoitteen saavuttaen. Nuusku ei tee yhtään turhaa liikettä vaan kaikki toiminta on harkittua, suunniteltua ja tähtää tavoitteeseen. Nuuskun kehitys pelissä on ollut huikeaa ja pelin vaatimustasoa nostavat lisäosat ovat enemmän kuin paikallaan. Rapsu, rapsumaiseen tapaan, toimii ensin, ajattelee ehkä hieman, mutta lopulta päätyy vain lisäämään toimintaansa tempoa ja voimaa niin paljon, että tavoitteet saavutetaan. Ajattelua ei hirveästi esiinny, koska tavoitteeseen pitää päästä just nyt heti, mielellään äsken! Tosin ei Rapsu toivoton ole, voimalla Rapsu pääsee samaan lopputulokseen kuin Nuusku älyllä, ja Rapsun puolustukseksi on sanottava, että uusintaotteluiden myötä Rapsuttimelle on kehittynyt oma, Rapsun logiikkaan perustuva järjestelmä, jota Rapsutin on tasaisesti jalostanut eteenpäin. Vaatimustason nostoon on kuitenkin vielä matkaa.

Jotta joulu ei olisi sentään liian rattoisasti mennyt, onnistui Nuusku vammauttamaan itsensä. Mitään käsitystä ei ole siitä, että missä ja miten, koska mitään ei tapahtunut missään. Luulenkin, että kyseessä on joku liukastuminen ja selän nitkahdus. Ehkä liukkaat kelit ovat saaneet otuksen jumiin, en tiedä, mutta tuloksena on kuitenkin koira, jolla on selkä kipeä. Tosi kipeä, niin kipeä, että Nuusku ei halua turhia liikkua eikä nousta mihinkään. Onneksi Nuuskulla on maailman paras ja joustavin fysioterapeutti, joka pystyy järjestämään tarvittaessa ajan seuraavalle päivälle, joten illalla toivottavsti tiedetään paremmin missä vika tarkalleen ottaen piilee ja miten murmeli kuntoon saadaan.

Perinteiset menneen ja tulevan pohdinnat

2011-12-23T08:33:00.002+02:00

Vuosi 2011

Nuuskusiirtyi eläkkeelle vuonna2011. Viime vuonna aloitetttu osa-aikaeläkeläisyys vaihtui ensin sairaseläkeläiseksija sitten täysipäiväiseksi eläkeläiseksi. Agility- ja vepetreenit jäivät lopullisestipois, jotta eläkeläisen terveys ei turhuuksilla vaarantuisi. Mejää hieman treenittiin ja murunen veti hienosti. Aivoja stimuloiva toko kaivettiinkehiin ja siinä -ylläys yllätys- suunnattiin loppuvuodesta kokeeseen ja tempaistiin ykköstulos.Hirveän ylpeä olen seniorista, niin iloinen huiskuhäntä :)

Rapsun tavoitteetvuodelle 2011 eivät olleet sen tavoitteellisemmat kuin Nuuskullakaan. Agilityssa pyrkimyksenä oli hilpeät kisaradat. Nooh,osallistuttiin kolmiin kisoihin ja ihan hilpeitä ne olivat sekä taidokkaita.Ikinä koskaan Rapsun kanssa ei olla vedetty neljän nollan putkea ja mukaantarttui pari SERTiäkin. Mejäkokeet, hakutreenit ja vepetreenit jäivät väliinallergiaoireiden vuoksi. Mejää päästiin kuitenkin hieman treenaamaan ja taidot olivattallella. Tokokinaloitettiin pari viikkoa ennen vuoden loppua, joten siihenkin tavoitteeseenpäästiin kiinni ;)

Vuosi 2012-20XX

Vuodesta 2012 vuoteen X Nuusku ja Rapsu jatkavat samoillalinjoilla. Nuusku viettää palvotun kotikoiran eloa, leikkii ahventa kesäisin, virkistää mieltään näyttelemällä tottelevaistaja pitää kirsun kunnossa verijäljellä, kevyesti harrastellen, hauskaa pitäen, tuntien olevansa tärkeä pieni koira. Rapsu viettää rakastetun kotikoiran eloa, hassuttelee agility- ja tokotreeneillä, huoltaa kirsuaan verijäljellä, seilaa uimapatjalla, ja jos Rapsu siedättyyallergioilleen, niin silloin Rapsu saattaa piipahtaa mejäkokeessa, mutta pääasiassa kunhan ollaanvaan ja hengaillaan.

Suurena haaveena on kuitenkin jatkaa reissuperinnettämme, antaa ötököille mahdollisuus maailman valloitukseen ja muulle maailmalle mahdollisuus nauttia heidän olemassaolostaan. Reissut pohjoiseen ja Keski-Eurooppaan ovat olleet luppakorvien kanssa mahtavia, parempia retkikoiria saa etsiä ja hakea eikä tule löytämään. Molemmat ovat sisuksistaan suuria seikkailijoita, sivistyneitä ja sopeutuvaisia, joten eiköhän sitä jatkossakin jonnekin suunnata.

Parhainta joulua toivottavat parhaat

2011-12-22T20:02:00.001+02:00

Maukasta joulua ja tuoksukasta vuotta 2012!

Tunnustan, vanha kuva, mutta kierrätys on hyvästä ;) Ja sitä paitsi Kaisan ottama kuva on hieno.

Tomerat tokotontut

2011-12-18T15:42:00.000+02:00

Tolleritytöt lähtivät sunnuntaina treenaamaan tokoa Susun seurassa. Lajissa pysyminen varmistettiin hankkimalla ohjaajalle hirveä flunssa ja laittamalla jalkaan kumpparit, jolloin lajista toiseen lipsahdus eli agilityyn siirtyminen olisi vähemmän houkuttavaa.

Nuuskuttimella oli hieman vaikeuksia hillitä kiljukaulaansa hallissa, joten aloitettiin ruudulla, jossa Nuusku ei ulise, koska ylimääräinen kiihko purkautuu liikkeeseen. Hyviä toistoja saatiin siten, että välillä lelu oli valmiina ruudussa ja välillä ei ja vauhdilla Nupa ruutuun aina paineli.

Noutoja Nuuskulle hallissa, voi hyvänen aika miten huono ajatus! Olisi pitänyt panostaa enemmän pohjustaviin olohuonetreeneihin. Nuusku lähti vauhdilla hakuun ja palautus tuli samalla tempolla, mutta se sivulletulo kapula suussa. Ei hyvä. Ilman vauhtia sivulletulo kapulan kanssa ei ollut juuri kummoisempi, koska ongelma on siinä, että Nuusku haluaa ottaa katsekontaktin sivulla ja kapula on siinä tiellä. Se painaa ja ärsyttää. Suurena oivalluksena tulikin opettaa Nupalle palautus eteen ja siitä sivulle siirtyminen ilman kapulaa. Paljon helpompaa ja jotenkin Nuuskulle luontaisempaa. Myös hyppynouto sujui, kunhan se ensin palasteltiin niin, että Nupa tajusi jujun ja sen jälkeen se meni kokonaisena liikkeenä.

Ihan vähän seuraamista, ei pysynyt vire hyvänä vaan nousi liikaa, joten katsoin parhaaksi pohjustaa tätä vielä vähemmän kiihdyttävässä ympäristössä. Paikkamakuu oli bueno, Unskeli pysyi hienosti paikoillaan vaikka olin hallista ulkona.

Rapsulle naksuttelin estehypyn. Hienosti tarjosi täpäkkää seisomista esteen takana, aivan upea! Tosin jo nyt osaan sanoa, että hypylle varastamisesta tulee iso ongelma. Rapsu loikki hyppyä onnessaan minkä kerkesi ja minä annoin sen olla ihan holtiton, koska minusta se oli söpöä.

Ruutua Rapsulle samalla tekniikalla kuin Nuuskulle. Hapero teki hyviä toistoja, mutta suureen oivallukseen on vielä matkaa. Noudon vauhtia halusin vahvistaa, joten palkkaa laukasta ilman sen kummempia palautuksen hiomisia. Hyviä toistoja tuli siihenkin ja taidan opettaa Rapsulle saman eteen palautuksen kuin Nuuskulle.

Lopuksi käytiin lenkillä metsässä ja siellä oli metsästyskoirille reissun kohokohta nimittäin veriset jäljet! Voi sitä nenien nuuskutusta ja jäljestyksen riemua mitä jonkun otuksen kuoleman todistuaineisto aiheutti.

Ensimmäistä ahdistaa ja toinen kadottaa itsensä pussissa

2011-12-14T10:38:00.001+02:00

Nuuskuli on viettänyt hiljaiseloa tokotreeneistä, koska ulkona on ollut inha keli kaivaa sormet esille (liian kylmää tai tuulista tai sateista tai...) ja sisällä pitäisi siivota, jotta mahtuisi jotain jossain tekemään, ja kukapa sitä nyt siivoaisi. Asian suhteen on kuitenkin ryhdistäydyttävä, koska Nupatin oli eilen ollut suorastaan masentunut Rapsun lähdettyä treeneihin. Reppana oli luimottanut hyljättynä koirana, joten aktiviteettia on saatava kehiin ja koiran mieli iloiseksi. Pelkkä kainalossa köllöttäminen ei pidemmän päälle riitä ykköskoiran itsetunnolle vaan ikiomaa huomiota on saatava tarmokkaana työkoirana. Siksipä lammas on paistettu, lelut viritetty, treenisuunnitelma päivitetty ja illalla lähtee hiominen käyntiin. Olkaa varuillanne, kimppatreenikutsuja alkaa sadella pikapuoliin ;)

Rapsutin kipaisi eilen viikkotreeneissään vetämässä sikermää itsenäisyyspäivän kisojen radoista. Hienosti veti, joskin jonkun aiemman treenaajan halliin kylvämät herkut aiheuttivat liiallista häiriötä. Ei ollut paljoa haastetta oman liikkumisen haastamisen kanssa, kun elukka jämähti kesken kaiken siivoamaan kivituhkaa. Hirveästi ei nostanut tunnelmaa ja katsoin parhaaksi keskittyä siihen mihin moisessa häiriössä eläin kykynee keskittymään eli kontaktien vahvistamiseen. Lisätreenin tarpeen huomasin myös pussilta seuraavalle esteelle hakeutumisessa. Käytössä oli vanha pussi noin kilometrin mittaisella kankaalla, ja Rapetsin oli aivan hukassa pussista tultuaan. Katseli ihmeissään ympärilleen ja ohjautui seuraavalle esteelle ainoastaan ollessani edellä, mutta takaaleikkausta pussia seuraavalle esteelle ei luppakorva voinut tehdä, koska tipahti täysin kartalta ja samointein tästä maailmasta pussista tullessaan. Moista ilmiötä, ainakaan yhtä vahvana, en ole huomannut uudemmalla pussillamme, jossa kangas on lyhyempi ja keveämpi eli este on huomattavasti nopeampi suorittaa. Johtopäätökseksi voisi vetää, että pitkään pussin pimennossa painanut Rapsutin ei hahmota enää maailmaa, mutta nopeasti pussista sujahtavalla Rapsulla ei ole samaa ongelmaa. Meinasin kirjoittaa, että reenin alle pussiasia, koska sitähän ei voi tietää millaisia pusseja on kisoissa, mutta onkos tämä ajatus enää ajankohtainen? Ei kai sentään.

Itsenäisyyspäivä agilitykisoissa

2011-12-06T22:16:00.001+02:00

Raahauduttiin Rapelon kanssa itsenäisyyspäivän kisoihin, vaikka molempien teki mieli jäädä kotiin nukkumaan. Nuusku olisi ollut porukan ainoa innokas lähtijä, mutta valitettavasti Nuuskuttimella ei lähtemisen iloa suotu. Päikkäreistä haaveilevilla oli ohjelmassa kolme Eeva-Liisa Pohjasen agilityrataa. Radat olivat oikein rattoisia, juostavia ja niistä löytyi meheviä ansapaikkoja. Hyvän kisauranlopettajaisfiiliksen lisäksi tavoitteena oli minun pysyminen hereillä ja Rapsun pysyminen lähdössä.

Tavoitteet täyttyivät. Pysyin hereillä, joskin rataantutustumisissa haukottelin kitani sijoiltaan ja radoilla ohjauksen lomassa ehdin miettimään kotona odottavaa pasta-ateriaa. Rapsu istua nakotti kuuliaisesti lähdössä joka startissa, tai no toisessa startissa oli kuulemma noussut seisomaan, mutta jos mie en sitä nähnyt, niin ei kai sitä lasketa, eihän? Hyvä fiiliskin välähteli ajoittain, erityisesti toisen radan alkupuoliskolla missä meinasin tunaroida alkeellisen perusmöhläyksen ja suivaannuin siitä itselleen niin, että ohjasin huolella loppuun.

Onnistuin ylittämään itseni ja ohjasin kaksi ensimmäistä rataa puhtaasti läpi, joten saaliiksi napsahti nollavoitot sekä agilitysertit. Heikosta kisa-asenteestani kertonee se, että voitot ja sertit eivät kovin suuresti sykähdyttäneet vaan parhaat kiksit tulivat siitä, että pystyin ehjään ohjaussuoritukseen kisatilanteessa, Rapsulla ei ollut lähtöongelmaa, Rapsulla oli hieno asenne radoilla ja yhteistyö toimi, ja meillä oli hirveän hauskaa pelatessamme korvapallolla pimeässä metsässä ratojen päätteeksi. Kanttiinin kuuma kaakao ilahdutti myös mieltä. Viimeinen rata meni minulla väsyneeksi räpeltämiseksi, joten siltä radalta tulokseksi tuli tuttu ja turvalllinen hylly.

Palauttavaa

2011-11-30T10:11:00.001+02:00

Tiistain agilityyn varastin treenin tampelaisten blogista. Tehtiin alaoleva harjoitus pienin muutoksin, koska hallimme on pikkuruisempi. Laiskana en jaksanut muutoksia piirrellä, joten pituus (14) oli hieman hankalammassa kulmassa ja hypyn (15) paikalla oli okseri. Lisäksi aan (16) ja renkaan (23) välissä oli vain yksi hyppy (20), joka mentiin eri puolelta kuin kuvassa.

Rapsulille oli aluksi vaikeaa hahmottaa leijeröitävä putki (4), mutta takaperinketjutuksen jälkeen haki toistuvasti hienosti. Pussiin (10) leijeröidessä ei ollut ongelmaa, kun otin riittävästi sivuttaisetäisyyttä kepeillä (8), jotta ehdin siinä hieman edelle. Meinasi tulla kiirus persjätölle ja pakkovalssille (12), mutta ehdin, kun Rapsu irtosi kaukaa putkeen (11) eikä tarvinnut varmistella. Olisihan tuon putken (12) voinut pimeänä putkenakin ohjata, mutta mie halusin haastaa omaa juoksemista ja liikkeelle lähtöjä. Rapsutin kulki mukavasti, vähän oli väsynyt, joten treeni pidettiin lyhyenä. Väsymys näkyi mm. siinä, että Rapsu teki yllättävän aloitusvirheen suljetusta keppikulmasta, suljetut kulmat ovat olleet Rapsulle pikemminkin helppoja ja virheet tulleet avokulmista. Eivät tainneet pikkukoiran aivot olla parhaassa terässä. Loppuun otettiin palkattuja toistoja puomille, aallekin oli tarkoitus ottaa, mutta unohdin.

Jyväskylän kisaviikonloppu

2011-11-26T21:01:00.001+02:00

Tehtiin Rapsulin kanssa agilitykisakentille paluu piiiitkän tauon jälkeen. Suunnattiin vallan Jyväskylään, Nuuskuttimen ja minun agilityn aloitusmaisemiin, halliin, joka on rakennettu silloisen treenikenttämme paikalle. Aika siistiä.

Lauantaina tuomaroi Eeva-Liisa Pohjanen. Ensimmäinen rata oli profiililtaan kaikkea muuta kuin meille sopiva. Mietin radanrakennusta katsellessani, että lienee paikallaan palata näiden skabojen jälkeen tauolle. Alussa ja lopussa oli järkyttäviä antirapsumaisia paikkoja. Alun ahdistus selvitettiin, mutta hyllytettiin keskivaiheen helpohkoon kohtaan, kun ajatukseni olivat jo loppupätkän kauhun paikassa. Tyypillistä Heidiä ja hirvittävän ärsyttävää, koska tunnistan tämän heikkouteni ja silti teen sitä. Olin ajatuksissani edellä ja käytännössä myöhässä, joten Rape irtosi rintamasuuntani mukaisesti väärään putkenpäähän. Tämä alkeellinen virhe olisi ollut pelastettavissa, mutta periaateisiini ei kuulu omien ohjausvirheiden pelastelu koiran kustannuksella ja tämä on jopa sellainen periaate, josta pystyn pitämään johdonmukaisesti kiinni. Muuten ihan kiva kisasuoritus tauon jälkeen, Rapsulla oli hyvä fiilis, minä olin vain puoliksi hukassa ja päätavoite täyttyi: Rape napotti lähdössä kuin tatti ja lähti vasta suullisella luvalla liikkeelle.

Lauantain toinen rata oli hyppis ja se olisi puolestaan ollut ihan meidän rata, tuntui helpolta kuin heinänteko rataantutustumisessa. Olihan siellä kinkkisiä kohtia, mutta Rapsun kanssa olisivat olleet aivan mentävissä. Lähdin mielessäni nollarataa hakemaan, mutta radalle asti ei sitten päästy, koska Rapsu varasti lähdössä, joten se oli sitten siinä. Hämmästyin omaa suoraselkäisyyttäni poistuessani radalta, mutta ajattelin, että kun lähtötilanteeseen on tauon aikana panostettu ja Rapsu sen osaa, niin kaipa sitä pitää sitten vaatiakin. Illalla hotellilla virkatessa pohdin asiaa ja hieman harmitti, olisi pitänyt olla lepsumpi ja vetää rata ilolla läpi, olisi ollut hauskempaa. Sen pitäisi kuitenkin olla päätavoite, hauskanpidon. Mutta toisaalta, jos otus ei pysy lähdössä, niin radasta ei voi koskaan tulla niin hauskaa kuin se voisi olla, jos pääsisin ohjaamaan juuri suunnitelmani mukaan. Mutta toisaalta, jos ohjaaja ei itse keskity lähtötilanteeseen vaan suorittaa jo nollarataa mielessään, niin voiko koiraltakaan odottaa keskittymistä lähdössä. Keskustelin asiasta itseni kanssa kauan ja päätin jatkaa jämäkällä linjallani.

Sunnuntain radat olivat Wüthrichin käsialaa ja tykkäsin niistä kovasti. Ekalla radalla Rapsu lähti liikkeelle ennen antamaani suullista lähtölupaa ja, yllätys yllätys, minä en jatkanut jämäkällä linjallani. Sain jälkikäteen paljon toruja moisesta takinkäännöstä. On myönnettävä, olin itsekin itseeni hieman pettynyt, mutta toisaalta osasin sitä itseltäni odottaa. Minun on vaikeaa ottaa kisaamista niin vakavasti, että ajaisin yhteensä 600 km, maksaisin hotelliyöpymisen ja muut kulut treenatakseni kisoissa pelkkiä lähtöjä. Vaikka edellisiltana olin pidemmän tähtäimen tavoitteeni kanssa toista mieltä, niin sunnuntaina olin näköjään liikkeellä eri persoonallani ja mieleni huusi vain "iloo, riemuu, hanaa". Tiesin kyllä, että ei siitä hyvä seuraisi, mutta annoinpa silti palaa, kun oltiin sinne asti lähdetty. Kivaa oli ja ainoa asia mikä oikeasti jäi radalla harmittamaan oli muuan putkikohtaus, jossa ohjausvalinnallani olin epäloogisuuden kuningatar, jolloin Rapsu luki ohjaustani aivan upeasti oikein, mutta ohjaus oli ihan väärää. Tuommoisista ohjausvirheistä pitäisi päästä eroon, jotta ei mene luppakorvan pää sekaisin. Punainen reppana pyöri hämillään putken takana tovin, mutta muutoin kohtuu sujuvaa ohjausta, erinomaista ohjauksen lukua ja tehtiin nollarata.

Sunnuntain toisella radalla koetin jälleen olla jämäkkä lähdössä. Pakko oli, kun suorastaan uhkailivat, että lähdöstä ei lipsuta. Ei varmaan ketään yllätä, että Rapsu lähti liikkeelle suuni avautumisesta ja me jatkettiin rataa? No ei minua ainakaan. Tuplanollan toinen puolisko tuli tältä radalta, hieman oli väsynyt koira ja otti häiriötä minun piponi räpläämisestä (asettelin pipoani kuulemma juostessani ainakin kolmeasti, jotta ihan kivat maneerit löytyy). Rapsun väsymys näkyi mm. siinä, että Rapsu pysähtyi kesken keppien tuijottamaan piponi säätämistä, mutta jatkoi onneksi virheettömästi, aan ylösmenossa pysähtyi katsomaan piposhowtani ja jossain muuallakin tuli vähän hässäkkää. Muuten ok rata, hyvin kulki ja olisi kulkenut paremmin, jos olisin ollut parempi ja jättänyt piponi rauhaan. Puhdas rata ja toinen sija.

Kokonaisuuten kiva reissu ja hyvä halli, mutta aikataulut olivat pahasti myöhässä, hirveästi odottelua kylmässä ja aivan järkyttävä keli paluumatkalla, joten eiköhän nämä pitkän matkan kisareissut ole paketissa. Vanhan luut eivät kestä moista, palautuminen on hidasta eikä kisamotivaationi ei ole oikeanlainen; en osaa olla kisaamassa muita vastaan vaan kisaan katsoakseni mitä me osataan. Merkitystä on lähinnä sillä tuntuuko yhteistyö hyvältä ja saadaanko vahvuutemme esille muun kuin itseni suunnittelemalla radalla. Tämä on hieman ongelma, koska pitäisi löytyä jotain motivaatiota itse kilpailuun jaksaakseen hengata kylmässä koko päivän. Voipihan sitä nollaratatreeniä vetää itseksiäänkin hallissa ilman palelemista. Tai sitten skabastella kotikisoissa ilman puuduttavia ajomatkoja. Tiedä nyt sitten mitä tekisi, kun tuo lahjakorttikin tuli saatua. Ja oli se halli kyllä aika hieno. Ja Jyväskylässä on aina kivaa. Ja Rapsu on niin hauska kisoissa, vaikka se varastaakin.

Reenii ja kaipuuta

2011-11-22T11:18:00.001+02:00

Hinku huolittiin laumaan nopeammin kuin kuvittelin. Luulen sen johtuneen Hinkun sivistyneestä käytöksestä ja kyvystä lukea sosiaalisia tilanteita. Eilen meno oli rentoa ja tänään vielä rennompaa. Punaturkit jopa pehmenivät suklaapallerolle ja nähtiin se ihme, että Rapsu salli Hinkun tulla sohvalle kanssaan. Vierailevilla tähdillä kun ei sinne ole ollut koskaan ennen asiaa. Nuusku myös huoli Hinkun viereensä nukkumaan. Ulkona Hinku luultavasti toivoi tilapäiskämppiksiltään vekkulimpaa asennetta; ulkona tollerit nuuskivat lumeen painuneita jäniksen jälkiä pitkin metsiä ja kelpie juoksi ympärillä leikkiinkutsuja esittäen.

Illalla oli vuorossa agilitytreenit, joihin Maria oli tuonut vinkeän Savikon radan. Sinnepäin ratapiirros alla:

Hirmuisen hauskat treenit Rapsun kanssa. Elukka kulki mukavasti ja teki teknisesti kaunista työtä. Itselle vaikeinta oli tehdä puolivalssi (5), koska en ole niitä oikein aikoihin kunnolla käyttänyt. Joskus viljelin niitä liiankin kanssa ja sittemmin koetin keksiä jotain muuta tilalle, joten nyt oli hankalaa saada kadotettu puolivalssi kauniiksi. Siis tulihan siihen jotain puolivalssin tapaista hytkymistä tällättyä, mutta en saanut täydellistä etenemislinjaa koiralle. Kaarrosta tuli. Muut kohdat menivät hienosti eivätkä jääneet kaivelemaan.

Rapsulin jälkeen kaivoin Hinkun esille. Uijui mikä menopeli! Olin hieman helisemässä, koska osaan (tai yritän, miten sen nyt ottaa...) ohjata vain edestä ja sivulta ja kelpin etenemä on hieman toista kuin tollerin, joten juosta piti ja lujaa. Tehtiin kaksi vetoa, ensin vitonen kun käänsin medikoiramaisesti okserille (19) ja sen jälkeen nollarata, kun otin maksiuden huomioon. Sain kuvitella olevani tosi pätevä ja oli erittäin lystikästä. Hirvittävän hauska ja taitava otus. Olisi se vaan hienoa osata kouluttaa koiransa yhtä hyväksi.

Treenien jälkeen olikin vuorossa Hinkun palautus ja sitä on jo nyt ikävä. Niin söpö ja sivistynyt. Eikä sillä jäänyt lumi kiinni tassuihin.

Meillä on kelpie!

2011-11-20T11:49:00.001+02:00

Tosin vaan lainassa. Maailman hienoin koira, herkullisen suklainen Hinkuu-kelpie, tuli meille hoitoon kolmeksi päiväksi. Tiedä sitten raskiiko tuosta enää luopua vai värjäänkö Linnanmäeltä voittamani Hessu nimisen pehmokirahvin ruskeaksi ja luovutan sen pimeässä Katjalle todeten, että Hinksa on nyt vähän väsynyt...

Aamulenkkiin yhdistetty Hinkun nouto onnistui mukavasti ja kolmikko nuuskutteli toisiaan innoissaan, kelpie kovin nöyränä ja tollerit hieman pönöttäen, mutta lenkkeilyn edetessä rentous kasvoi ja porukka jolkotteli toistensa tekemistä kiinnostuneena. Hinkun lisäys tollerikaksikkoon ei ole tuntunut päivän lenkeillä missään, se on niin kuuliainen ajatustenlukija ja pysyy mukavasti tuntumassa. Iltapäivästä kävimme yhden aiemmin sovitun lenkin Zorron kanssa jamiskalla ja Hinkutin vaihteli sijaintiaan minun polvitaipeesta muiden joukkoon. Hitusen sitä jänskätti kolmen punaisen porukassa, mutta oikein oli sopuisaa menoa.

Sisällä Hinku on ollut hieman reppana, tunkee koko ajan syliin ja kaipaa hellivää tukea olemassaololleen. Nuusku ja Rapsu ovat Hinkusta uteliaita, sallivat Hinkun tulla lähelleen ja hännät heiluivat, mutta viereen päiväunille ei ole ollut asiaa. Samaa petiä tollerit eivät kelpien kanssa jaa, yrityksestä tulee pieni vieno urahdus, jota Hinku tottelee heti. Hieman piestyn näköisenä kelpie ympäriinsä hiippailee. Hinksa on löytänyt itselleen suosikkipaikan; olohuoneessa avoimen retkottava kevythäkki on paimenen pesä.

Ensivaikutelman perusteella kelpie ei paljoa eroa marsusta. Yhtä kiltti, päästelee samanlaisia hassuja ääniä ja tykkää olla sylissä. Jos kelpietä vertaa tolleriin niin eroja löytyy mm. korvien koossa ja viiksien sekä silmäripsien värissä.

Megamakeeta liitoa

2011-11-15T20:51:00.001+02:00

Vedettiin tänään aivan mahtitreenit Rapsulin kanssa. Viriteltiin halliin viime viikonloppuinen Lummerannan rata Varkaudesta. Se oli jotain alla olevaa, mutta oikeasti kisoissa oli kuulemma putki tuon pussin tilalla, mutta meidän kolmas putki oli hallilta mystisesti kadonnut, siitä löytyi vain raahausjäljet, joten läiskättiin pussukka tilalle.

Rapsuli kulki aivan mahtavasti ja miekin olin hyvä. Ehdin sinne minne halusin, piti kyllä juosta, mutta minäpä juoksin! Ohjasin radan perusohjauksella ilman sen kummempia hilavitkutuksia vaikka treenikaverit olivatkin rataantutustumisvaiheessa hyvin epäileviä ohjausvalintojeni toimivuudesta. Minuuta ei kyllä epäilyttänyt yhtään, kun Rapsu tunnetusti lukee peruskuvioita erinomaisesti eikä kuuliaisena typynä hytky omiaan ja joudu hunningolle. Jos mie haluan sen ahtaasta välistä (5-6) luokseni niin sehän tulee ilman sen ihmeempää kuviota kuin käden laittamista kiinni kehoon. Tuo jos mikä on pikkulapasen vahvuus! Ja hypylle (13) se lähtee, kun sen sinne hutkasee :)

Lähdössä menin aan (3) viereen putken (14) taakse ja kutsuin Rapsun radalle, samalla lähdin kipittämään, joten ehdin linjaamaan hypylle (5) ja sinnehän se putkeen (6) sujahti, söpö eläin. Kepeillä (11) ensin livautin Rapsun hirveälle kaarrokselle, kun unohdin ohjata ja Rapsu luuli, että putkeen ollaan menossa, mutta saatiin seuraavalla kierroksella sekin kohta napsakasti, kun käskytin. Takaakierto (12), nakkaus hypylle (13) ja sitten tossua toisen eteen, että ehdin kirmata pussin ja aan välistä jatkotilanteeseen, hyvin ehdinkin ja loppuun vielä persjättö (17-18).

Toisella vuorolla otin hitusen sivuttaisirtoamista (15-17), koska menin kuulemma turhan syvälle sörkkimään ja meinasin jäädä persjätössä (17-18) Rapsun jalkoihin. Saatiin hypyille hyvää irtoamista pallopalkalla, lisäksi vahvistettiin puomia ja keppien avokulmaa. Ratatreeniä en viitsinyt enempiä ottaa, kun tuli niin hienosti vedettyä ekalla vuorolla vaikka periaatteessa olisin voinut testata hilavitkutuksia muutamilla hypyille (12-13). Siinä näytti pelittävän niin pakkovalssi + päällejuoksu kuin takaakierto + saksalainen, mutta mie oon niin läpeensä junttipaukuttelija, että en oikein jaksanut kikkailla vaan nautin helposta elämästä.

Palelua pesiskentällä

2011-11-09T18:39:00.001+02:00

Nämä on nyt ihan hurahtanut tokoon, joten nämä lähtivät pesiskentälle treenaamaan. Tai Nuusku lähti kera koikkereiden ja Rapsutin tuli porukkaan hieman myöhemmin. Pesiskentällä oli häiriötäkin kivasti, sillä joku ukkeli heitteli frisbeitä ihan urakalla (hyvä jottei päähän osunut) ja poikia pyöräili.

Aluksi reenittiin ruutua, joka piti lähteä palauttelemaan ihan alkeista, kun oli näköjään painunut ihan unholaan. Kosketusalustan kanssa Nuusku haki hyvin keskikohtaa, mutta minun pitäisi olla miljoona kertaa parempi naksuttaja, onnistuin naksuttamaan turhan usein ennen kuin Nuusku painoi alustaa. Ihme hötkyilyä esitin, joten oli parempi lopettaa hyvän sään aikana.

Metallikapulan noutoa otettiin pitkästä aikaa. Alussa otin semmoisella metallikapulalla, johon olin kieputellut jotain kangasta, jotta se tuntuisi kivemmalta, kun pakkasta oli. Nuusku toi sitä oikein mallikkaasti, tosin perusasentoon siirtyminen kamat suussa pitää rakentaa erikseen. Normimetallikapulalla palautusvauhti hieman hiipui, mutta siihenkin saatiin erinomaisia ja vauhdikkaita toistoja, kun lähdin itse liikkeelle, jolloin Nuuskulle tuli kiire palauttaa ja laukka onnistui.

Perusasennon ennakoimattomuuteen saatiin hyviä toistoja niin omana treeninään kuin paikkamakuussakin. Nuusku ennakoi ehkä yhden kerran kahdestakymmenestä, joten eteenpäin on menty. Ei ole kauaa, kun luvut olivat vielä toisinpäin. Kaukokäskyissä Nuuskulla oli ensin turhaa intoa ja se into näkyi eteenpäin valumisena, mutta päästyään keskittymiskykynsä ytimeen suoritti Nuusku oikein kaunista settiä. Tämä ei vaadi enää kuin pientä viilausta :)

Rapsun kanssa otettiin ihan vähän ruutua, joka Rapsun mielestä tarkoitti namien syömistä eikä se tainnut juuri ruutua edes huomata. Yllätyin Rapsun hienosta metallikapulan noudosta, ensin tuli "helpotettu kapula" ja sen jälkeen pari toistoa tavismetallikapulalla ja olipa kauniit. Paremmat kuin kangastetulla. Tykkäsin. Ehkä miun pitää rueta Rapsunkin kanssa tokoilemaan vaikka se onkin hieman simppeli eläin. Ehkäpä sekin oppisi, ainakin ne liikkeet mihin saadaan yhdistettyä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Tiistaireenit

2011-11-08T22:23:00.000+02:00

Nuusku kävi hallilla hieman fiilistelemässä ennen Rapsun treenejä. Tarkoitus oli ottaa noutoa ja hitusen muita avoimen luokan kuvioita, mutta Nuusku kävi kuumana jo halliin tultaessa ja aloitettuani seuraamisella huomasin, että Nuuskun vire oli liian korkea uusiin tuuliin. Seuraamisessa tuli ääntelyä ja väljyys pumpsahti mukaan heti parin askeleen jälkeen. Lisää hyviä vinkkejä tiivistymiseen tuli treenikavereilta, joten eiköhän me tässä vielä edetä. Varsinkin, kun neuvot on toteutettavissa olohuoneessa :) Luoksetuloon ajattelin alunperin ottaa pysäytykseksen alkeita mukaan, mutta koska kierroksia oli, niin päätin ottaa luoksetulon ilman pysäytystä ja paljon palkkaa hyvästä suorituksesta. Nuusku suoriutui hommasta yhtä iloisesti kuin aina :) Oikein hyviä ohjeita tuli myös pysäytyksen alkeiden opetukseen ja mikä parasta, jälleen olohuonekamaa! Tehtiin muutama simppeli ruutuun lähetys tarkoituksena nähdä onko se enää yhtään muistissa ja näytti siellä jotain muistijälkiä olevan. Loppuun otin palkkaamista maahan Nuuskun maatessa paikallaan ja minun mennessä viereen eli perusasennon ennakoinnin ehkäisyä.

Rapsutin tempaisi agilitya Lukkarisen Jarin koutsaamana. Alla Jarin taiteilema ratapiirros:

Rapsu meni hirmu hienosti ja minullakin ohjaus sujui. Alku sujui kuin tanssi ihan perusohjauksella, pakkovalssin tein pussille (12), jotta sain varmistettua turvallisen sisäänmenon. Ensimmäisen ohjausvirheen sain aikaiseksi vasta kepeille (14) viennissä, kun yritin siihen jotain nykyaikaisempaa kääntöä, mutta otettuani sen reilusti vanhalla kunnon junttivalssilla homma pelitti hienosti. Toisin kuin kaikki luulivat, pakkovalssi kepeille (17) toimi aivan unelmasti. Valssi hypylle (19) ja pöytää (20) Rapsu ei sitten ensimmäisellä yrityksellä ihan muistanut vaan luisui yli, mutta seuraavat vedot menivät hyvin, kun hieman jarrutin. Lähetys kepeille (21), valssi (22-23), merkkaus toimi parhaiten hypylle (25) vaikka koetin siihen muutakin ja persjättö sekä vekkaus (28). Toisella kierroksella otin pelkästään puomille palkattuja toistoja sekä keppejä pallopalkalla, kun ensimmäinen kierros meni niin hyvin. Oikein oli lystikkäät treenit ja tuli taas huomattua, että pitäisi muistaa treenata esim. keppejä siten, että ne loppuvat melkein seinään, koska nyt Rapsulla pujotteluvauhti laski hieman normaalista. Hyvin se nytkin veti, mutta normaalisti se on erinomainen. Ilmeisesti seinä hieman ahdisti.

Ensi-ilta: Alokkaan selätys, pääosassa Nuusku

2011-11-07T10:23:00.000+02:00

Jos haluat kuulla kuinka ohjaajan housut suhisee ja nähdä kuinka koira on iloinen, niin katso elokuva Alokkaan selätys - Nuuskun ykköstulos tokon alokasluokasta 6.11.2011, kiitos Katjalle tästä todistusaineistosta.

Nuusku tokokokeessa & Rapsu raunioilla osa 2

2011-11-06T22:25:00.002+02:00

Takana 12 tuntia putkeen koiramaista menoa: rauniokoirakurssia, tokokoetta, lisää rauniokoirakurssia, agilityn kouluttamista ja vielä hieman lisää agilityn kouluttamista. Päivän hienoimmat hetket olivat kyllä tokokentällä :)

Aamu alkoi Rapsun rauniokoirakurssilla. Ensimmäisessä harjoituksessa raunioille oli piiloutunut kaksi maalimiestä hankaliin umpipiiloihin. Rapsu ilmaisi molemmat nopeasti ja työskentely oli puhdasta iloa silmälle. Rapsun liikkuminen oli niin helppoa ja rohkeaa, olipa alustana mitä tahansa, ja Rapsun motivaatio maalimiehiä kohtaan oli valtaisa. Rapsu tunki perille asti koloihin pelastamaan ihmiset pulasta (lue: syömään palkkanamit, luultavasti Rapsun näkökulmasta kadonneiden eväät ja ajattelinkin Rapsulle toimivaksi ilmaisuksi kadonneen eväiden syömistä ja eväspapereiden palautusta ohjaajalle...).

Seuraavaksi kiisimme tokokokeeseen, jossa Nuuskun oli lähinnä tarkoitus nauttia eläkeläisen iloista, mutta kaima sanoi, että kehään ei mennä ilman oikeaa tavoitetta, joka luonnollisesti on ohjaajan toimiminen siten, että koira saa mahdollisuuden yltää parhaimpaansa, joten yritin siinä sitten asennoitua. Yllätyksekseni Nuusku oli varsin pätevä :) Koepaikalla minua ei jännittänyt ollenkaan, mutta sain jännityksen hyvin päälle alkaessani virittää Nuuskua tokofiilikseen eli otin muutaman liikkeen ennen koetta tarkoituksena palkata niistä ruhtinaallisesti. Juuh, tuli kunnon paniikki, kun Nuusku ei ollut omasta mielestä maahanmenoa koskaan tehnyt seisomisesta nyt puhumattakaan. Luoksepäästävyyskin tarkoitti ihmeellistä hillumista. Hyvin alkoi jännittää.

Tuomarina oli Marko Puranen, joka oli varsin mukava, joskin melkoisen tiukka. Mutta oli meidän suorituksissa tiukkuuteen aihettakin. Alla osasuoritusten arvosanat ja omat höpinät:
Luoksepäästävyys 10. Alkulämmittelyistä poiketen Nuusku napotti paikallaan kuin tatti.
Paikkamakuu 9. Alkulämmittelyistä poiketen Nuusku muisti mitäs se "maahan" tarkoittikaan, joskin meni maihin vasta toisesta käskystä, mutta tuomari ei sitä kuullut enkä minä sitä paljastanut. Viereinen koira haukkua louskutti siihen malliin, että ensimmäinen käsky ei kantautunut Nuuskun korviin. Nuusku napotti paikallaan kuin kanttarelli, mutta ennakoi perusasennon palatessani viereen, joten siitä pisteen menetys.
Hihnassa seuraaminen 7,5. Aikamoista huuhaata minun mielestäni. Paikka oli oikea, mutta sivuttaisetäisyyttä oli liikaa välillä jopa Nuuskuksi. Innokas se oli ja pysyi oikealla paikalla, mutta hortoili aika kaukana sivulla. Tuomari rokotti juurikin tuosta väljyydestä ja viimeinen perusasento oli jossain muuallla kuin sivulla.
Vapaana seuraaminen 7. Muuten samanlainen kuin kytkettynäkin, paitsi vielä väljempi. Väljyydestä lähti pisteet.
Liikkeestä maahanmeno 8,5. Nopea maahanmeno ja suureksi ilokseni Nuusku ei ennakoinut perusasentoa, mutta seuraamisosassa sivuttaisetäisyyttä oli liikaa. Väljyydestä hupeni pisteet.
Luoksetulo 9,5. Niin maailman hienoin. Puolipistettä lähti takapainoisesta perusasennosta, mutta minä olin kyllä oikein tyytyväinen.
Liikkeestä seisominen 8,5. Alkulämmittelyistä poiketen Nuusku pysähtyi käskystä (oho!), joskin hipsi hieman, mutta mikä parasta, Nuusku ei ennakoinut perusasentoa (jee jee!). Edelleen seuramisessa oli liikaa sivuttaisetäisyyttä, joten siitä hupeni pisteet. Tuomari ei huomannut, että annoin kaksoiskäskyn enkä sitä itse mennyt tunnustamaan.
Estehyppy 8. Nuusku sinkosi esteelle, mutta kääntyi minua kohti esteen takana mennessäni sen luokse. Ei kuitenkaan ennakoinut perusasentoa, mistä Nuuskulle isoakin isompi plussa. Tuosta heilumisesta lähti pisteitä.
Kokonaisuus 8. Tuomari tykkäsi meiningistä, mutta sivuttaisetäisyyttä oli kautta linjan liikaa. Se oli se asia mihin kuulemma kannattaa kiinnittää huomiota ja tottahan se on. Itse olin kuitenkin Nuuskuun erityisen tyytyväinen: Nuusku ei kiljunut yhtään (pidin kehut hillittyinä) ja teki iloisesti parhaansa joka liikkeessä. Seuraaminen väljyys oli tiedossa, en vain ole osannut opettaa sitä tiiviiksi. Pitää petrata sitä avoimeen luokkaan :)
Kokonaispisteet olivat siis 166,5 eli ALO1. Hieno yllätys! Siis oikeasti, miun eläkeläinen! Vanha jääräpää mursu! Meni ja otti ykköstuloksen! Tätä juhlitaan vähintään viikko. Videoita linkittelen myöhemmin, jos kehtaan. No kehtaan: Nuuskun yksilösuoritukset Kiitos Katjalle videosta :)

Iltapäiväksi ehdittiin vielä mukaan raunioille. Viimeinen harjoitus oli "tosi tilanne". Raunioilla oli piilossa yksi maalimies haudattuna syvälle maan uumeniin, niin piiloon, että sinne ei ollut mahdollisuutta päästä vaan sieltä tuli vain vähän hajua. Häiriöinä oli muita ihmisiä, kolinoita, kalinoita, savua jne. Rapsun työskentely oli upeaa vaikka ajattelin se olevan jo naatti rankan viikonlopun jäljiltä. Rapsu ei häiriöistä häiriintynyt vaan teki hienoa työtä. Ohjaajana olin hieman hidasälyinen enkä osannut lukea koiraani vaan kutsuin sen pois kesken ilmaisun. En jotenkin uskonut, että Rapsu paikansi maalimiehen niin nopeasti ja sellaisella itsevarmuudella. Tajusin kyllä virheen heti sen tehtyäni, mutta eipä se paljon lohduttanut. Rapsu kuitenkin ilmaisi maalimiehen uudestaan vaikka olin varma, että kuuliaisena se ei sitä enää uskalla tehdä, kun se oli siitä pois kutsuttu. Onneksi olin väärässä ja saatiin kaivettua maalimies esiin ja Rapsu suureksi ilokseen pääsi tunkemaan maalimiehen onkaloon.

Rauniokoirakurssi oli aivan mahtikurssi ja suosittelen kaikille. Niin upeaa oli tehdä tuuliharjoituksia, joissa koira pääsi elementtiinsä ja itse oppi paljon enemmän koiran lukemisesta ja tukemisesta kuin jotain peruslähetyksiä tehdessä. Toivottavasti jatkokurssia on tiedossa, ollaan Rapsun kanssa niin mukana!

// lisätty Nuuskun tokovideo tähän ja vähän joka paikkaan, oli se vaan niin hieno eläin!

Rapsu raunioilla, osa 1

2011-11-05T23:39:00.001+02:00

Maailman lahjakkain pikkuruinen Rapsu pääsi mukaan viikonlopun kestävälle Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat ry:n rauniokoirakurssille ja hirmuisen mukava ensimmäinen kuusituntinen päivä on takana.

Aluksi Rapsutin tutustui rauniorataan, jossa kiipeilimme yhdessä kaikenmaailman romukasoilla, tiilikasoilla, betoniraunioilla, erilaisilla pinnoilla ja alustoilla, louhikoissa, telineillä jne. Rapsu liikkui vapaana, rohkeasti ja iloisesti, aivan kuin olisi normilenkillä ollut. Sitä ei rauniot ihmetyttänyt enkä semmoista odottanutkaan, koska Rapsutin on päässyt mukaan erilaisiin paikkoihin, joten kaikenlaiset asiat, ilmiöt, pinnat ja ympäristöt ovat sille arkipäivää. Yritin kulkiessani jotain peltejä oikein kolistella, mutta Rapsu ei semmoiselle korvaansa lotkauttanut. Kivikoissa kiipeilyä Rapsu on harrastanut oma-aloitteisesti pennusta saakka ja meno oli sen mukaista. Rapsu viipotti tohkeissaan ja vauhdilla, mutta ei koheltaen. Rapsu vaikutti yllättäen järkevältä ;) En tiennyt, että raunioille oli piiloutunut yhden kelan sisälle yllärimaalimies, mutta Rapsu sen havaitsi ja merkkasi, jolloin minäkin huomasin, että täällä on jotain, mutta Rapsu ei etsinyt ukkoa loppuun asti, koska löysi maasta joltain tipahtaneita makupaloja ja ajatus katkesi.

Raunioihin tutustumisen jälkeen Rapsu pääsi suorittamaan ketteryysosuuden, joka oli agilitytaiturille helppoa kuin hännänheilutus. Rapsu tykitti läpi peltisen (?) putken, hyppeli sujuvasti pöydältä toiselle, tasapainoili lankuilla ja kipitti vaakatasossa, maanpinnasta noin puolen metrin korkeudella, olevia tikapuita. Tikapuiden kohtaamista odotin mielenkiinnolla, koska semmoisia Rape ei ollut ennen nähnyt, tai on se niitä pystysuuntaan kiivennyt, mutta ei liikkunut niillä vaakatasossa. Mietin etukäteen hienosti palastellun opetusmetodin, jota ei käytännössä tarvittu, koska Rapsu otti ja huitaisi ne reippaasti ihan itse suorilla alusta loppuun ennenkuin ehdin edes liikkeelle.

Ketteryysosuuden jälkeen vuorossa oli kahden maalimiehen tuulitreeni metsässä, jotta Rapsulla vahvistuisi halu etsiä maalimiehet itsenäisesti loppuun myös ajatuskatkon jälkeen. Kaksi maalimiestä meni yksi kerrallaan metsään piiloon ja Rapsun kanssa lähdettiin metsään käyskentelemään, kaarrettiin tuulen alapuolelle ja hajun saatuaan Rapsu sinkosi maalimiesten luo. Oleellista oli, että Rapsulle ei annettu mitään käskyjä, ei mitään ohjeita vaan se sai itse oivaltaa, että hajun saatuaan kannattaa kiiruhtaa maalimiehen tykö. Tämä oli niin hienoa, aivan toista kuin pk-haussa, jossa on minun makuuni aivan liian paljon sääntöjä ja liian vähän arvostusta sekä luottamusta koiran luontaiseen työskentelytapaan. Nyt koiran kanssa vain kuljettiin metsässä, tarkkailtiin tuulta ja valittiin oma kulkulinja poikki tuulen, jotta koira saisi hyvin hajuja kuonoonsa ja pääsisi tekemään itsenäiset ratkaisut hajuanalyysiensa pohjalta.

Tämän jälkeen tuli varsinainen etsintäharjoitus pelastuskoiraradalla. Maalimiehiä oli jälleen kaksi eikä ohjaajalla ollut mitään käsitystä mihin piiloihin ukkelit olivat kätkeytyneet, jotta koiralle ei tulisi ohjaajan käytöksestä mitään painetta löytää jotain vaan koira saisi rauhassa hillua ja hajun saatuaan käydä hommiin. Molemmat erilaisten häkkyröiden sisällä piilossa olleet maalimiehet Rapsu löysi taidokkaasti ja helponoloisesti. Rapsu eteni metsässä rennosti, mutta saatuaan hajun koko olemus muuttui ja Rapsu alkoi intensiivisesti töihin. Rapsun lukeminen oli todella helppoa. Rapsu oli pätevä, se osasi hyödyntää tuulia hienosti ja kaartoi laajennuslenkkiä tuulen alapuolella tehokkaasti. Olin hirveän ylpeä luppakorvastani. Rapsis osoitti hienon olemuksensa: silloin kun voi olla rennosti, Rapsu on rennosti eikä kuluta itseään vouhkaamalla loppuun, mutta kun on aihetta toimia, niin sitten Rapsu toimii teholla. Silmä lepäsi Rapsun työskentelyssä ja tuntui niin hyvältä, kun itse sai keskittyä koiran lukemiseen ja seuraamiseen eikä sitä tarvinnut ohjata. Tuli sama mielenrauha kuin mejämetsässä.

Lopuksi oli vielä maalimiehen etsiminen roskiksesta. Raunioilla oli neljä roskista vierekkäin eikä ohjaajalla ollut mitään käsitystä missä roskiksessa ihminen oli vaan koiran piti se ilmaista. Tätä otettiin kaksi kierrosta ja Rapsu ilmaisi molemmat ukot selkeästi roskista haistellen, sen päälle kiiveten ja koettaen tunkea luukusta sisään. Tosin toisen maalimiehen ilmaisua jatkettiin pidempään kuin olisin itse jatkanut, minusta Rapsu ilmaisi sen selvästi jo aiemmin, mutta sain luvan kehua Rapsua vasta tovin myöhemmin, kun Rapsu palasi takaisin oikealle laatikolle tehtyään pari tarkistusreissua. Toisaalta oli hienoa huomata, että kuusituntisen työpäivän jälkeen Rapsulla on edelleen niin paljon motivaatiota ja työintoa, että se jaksoi sinnikkäästi ilmaista niin kauan kuin oli tarvetta.

Aivan mahtipäivä, tuskin maltan odottaa mitä kivaa huomenna päästään tekemään!

Tokokenraalit ja toiset mokomat

2011-11-02T17:57:00.002+02:00

Nuuskun kanssa tokokokeeseen valmistautuminen on jäänyt hävettävän heikolle. Käytiin tiistaina kelpieiden ja aussien seurassa ottamassa hieman hallilla tuntumaa ja tarkastelemassa miltä Nuuskuttimen tokovire juoksujen jälkeen vaikuttaa. Ihan hyvältä se vaikuttaa, jos en hirveästi ylistä ja kehu, koska sosiaalisesta palkasta Nupalla lähtee tällä hetkellä kierrokset kaakkoon ja kiljunta alkaa. Parempi siis kehua hillitysti ja survaista hirvipaistia kitaan.

Otettiin ensin estehyppy käskytettynä ja ilokseni huomasin, että Nuuskis ei reagoinut käskytykseen ollenkaan. Nuuskuli irtosi innoissaan luvan kanssa hypylle, hieman tepsutteli ennen paikalleen jäämistä, mutta aiemmasta poiketen ei kääntynyt minua kohti mennessäni vierelle. Edistystä! Ottaen huomioon, että hyppy on opeteltu parissa päivässä, niin siihen nähden hienosti Unskis siitä suoriutuu.

Liikkeestä seisomiset olivat aikamoista hipsimistä. Tiukkoja pysähdyksiä ei nähty, mutta kyllä se kovasti yrittää. En vain ole osannut johdonmukaisesti ja tarpeeksi yksiselitteisesti kertoa, että tarkoitus olisi pysähtyä heti eikä hiipien. Olen pikemminkin lisännyt epävarmuutta kutsumalla Nuuskun hiippailuista pois eli pyytänyt mukaani eteenpäin sen sijaan, että antaisin ymmärtää, ettei eteenpäin ole asiaa.

Seuraaminen oli vaihtelevaa, enempi tai vähempi väljää. Loppuvaiheessa tuli ääniefektit mukaan. Sain siihen loppuun hiljaisia toistoja joihin lopetin, kun en oikein enää tiennyt, että meneekö kaikki enemmän pieleen vai ei.

Keskiviikon tokot tehtiin pesiskentällä, jotta vire ei menisi ihan agilitytasolle. Seurana oli neitikoikkeri, jonka kanssa paikkamakuu oli simppelihomma ja mikä parasta, Nuusku ei noussut istumaan palatessani viereen! Aivan huikeaa kehitystä, sain palkattua Nuuskua ruhtinaallisesti maahan ja vapautettua sen siitä. Tosin sen jälkeen Nuuskis halusi välttämättä änkeytyä vielä perusasentoon.

Seuraamista otin käskytettynä ilman, että reagoin niihin, koska halusin vahvistaa Nupan käskytyksen sietoa ja ehkäistä ennakointia. Alussa Nuusku hieman katseli Kaisaa, mutta aika äkkiä tukki korvat ja seurasi innoissaan, joskin hieman väljästi, mukana. Luoksetulo oli innokasta Nuuskutinta, hassua miten vierelle juokseminen voi olla noin kova juttu!

Liikkeestä seisomiset oli hipsimistä edelleen, mihinkäpäs ne olisivat siitä itsekseen muuttuneet. Nuusku aloitti pysähtymisen käskystä, mutta ei tehnyt sitä välittömästi, ja minä onneton aina naksautin siitä hiihtämisestä. Ihan olen itse pilannut tämän liikkeen. Käsimerkin kanssa hiipparointi oli pienempää, joten taidan turvautua siihen kokeessa.

Toisaalta on hirmuisen kivaa mennä Nuuskun kanssa kokeeseen, koska Nuuskuli nauttii huomionkeskipisteydestä, mutta toisaalta hävettää jo etukäteen meidän laiskimuseläkeläisten taso. Ja hieman harmittaa, että koe menee päällekäin Rapsun rauniokoirakurssin kanssa, jää Rapsulta toiselta päivältä pari tuntia väliin. Jos Rape nyt edes pääsee koko kurssille, kun juoksut ovat vielä kesken vaikka loppua jo odotellaan.

Viikonloppu Jänesniemen Elinan koulutuksessa

2011-11-01T13:48:00.001+02:00

Rapsuli osallistui viikonloppuna Jänesniemen Elinan kaksipäiväiseen koulutukseen. Hitusen arvelutti osallistuminen, kun ei olla kisottu aikoihin ja treenitkin ovat olleet aikamoista humputtelua, että mitäköhän sitä kunnon agilitysta enää tulee. Huolet olivat turhia, koska perusasiat olivat kunnossa edelleen ja osasin valita viisaat ohjausvaihtoehdot vaikka jotain säätöä luonnollisesti oli rytmityksen kanssa, koska se hajoaa ensimmäisenä, kun taukoa tulee. Teoriapläjäykset olivat tuttua kauraa (kiitos Clean Runin), mutta kertaus ei ole ollenkaan pahaksi ja käytäntö oli überantoisaa. Rapsuli kulki hienosti kuten aina vaikka juoksuhousut hieman haittasivatkin. Viikonlopun koulutuksen suurinta antia olivat ohjaajan kadonneen rytmin löytyminen ja rohkeus liikkumiseen.

Lauantaina mentiin jotain alla olevaa:

Välistävedot (3-5) lähtivät hyvin liikkeelle ja kuulemma ajoituskin oli aivan loistava, mutta aluksi hyydyin viitoselle. En vain saanut koipia liikkeelle, mutta rohjettuani mennä hyppyihin kiinni liikuin paremmin ja kuvio sujui melkein kuin tanssi. Persjätön ehdin hikisesti tehdä ennen takaakiertoa (7) ja siihen jotain niistoa (7) laitoin. Ongelmia tuli kepeillä (8), kun minun olisi pitänyt irrota hypylle (9) pakkovalssiin ja Rape lähti kymppivälistä liikkeeseeni mukaan. Tämähän oli tiedossa ja olen ajatellut, että Rapelo nyt ei vaan kestä kepeillä irtoamista minun ollessa keppien vasemmalla, koska vastaavaa ongelmaa ei ole ollessani oikealla. Ongelman syyksi paljastui systemaattinen surkeasti ajoitettu palkkaukseni kepeillä silloin, kun olen keppien vasemmalla puolella. Miehän olen pyrkinyt palkkaamaan Rapen kepeillä maata myöten kiitävään palloon ennen kuin se ehtii minua katsoa, mutta ollessani vasemmalla olen ollut palkkauksen kanssa kroonisesti myöhässä ja käytännössä palkannut Rapen katsekontaktista, jonka se ottaa pujottelun loppuvaiheessa. Siitä johtuen Rapelo on saanut mielikuvan, että haluan sen kepeiltä mukaani, reppanapolo. Siihen saatiin hyviä onnistumisia, kun Elina nakkasi pallon minun sijaan ja siedätettiin Rapsua siihen, että kannattaa suorittaa annettu tehtävä loppuun vaikka minun liike lähtisin jo tulevaisuuteen, koska palkka saattaa kuitenkin tulla yllättäen esteeltä. Kotiläksyksi tulikin Rapsun palkkaaminen (avustajan kanssa) siten, että minun ohjaus jatkuu pari estettä palkkaamisen jälkeen, jolloin Rape siedättyy siihen, että hommat tehdään loppuun vaikka mie juoksen muualle. Tosin päästäksemme siihen, että Rapea voi palkata radalla joku muu kuin minä, pitää Rapsu opettaa palkasta luopumiseen (enkä siis tarkoita luovuttamista...), jotta se pystyy täysillä seuraamaan ohjausta eikä kyttää toisella silmällä avustajalla olevaa palkkaa. Tämä tulee olemaan vaikeaa.

Keppien jälkeen rata oli taas helppoa: valssi (9-10), pakkovalssi (13), sylivekki (16), peruspyöritys (22), ennakoiva valssi (24), flippi (26-27) vaikka samassa kohdassa pelitti ihan hyvin myös perusohjaus eli Rapsutin oli kuuliainen ja pystyi juoksemaan putken ohi. Treenin hankaluutena keppien (8) lisäksi oli putkelta (25) kääntyminen seinäänpäin, kun minua ei näkynyt. Tuommoista kohtaa pitää harjoitella, koska ei Rapsu tuommoista luonnostaan hae (ilmeisesti seinä ahdistaa). Loppupätkälle pari valssia ja perusohjausta.

Nupan kanssa reenittiin hallin pihassa tokoa. Naksuttelin sille tokohypyn kohdilleen, joskin sitä pitää päästä vielä käskytettynä ottamaan, koska Nuuskis on siihen niin kuumana (sehän muistuttaa eniten agilitya Nupan nykytoimista), joten pitää kokeilla miten se varastaa käskytyksestä.

Sunnuntain koulutus oli jotain seuraavaa:

Agility oli vielä hauskempaa kuin lauantaina, koska oma tuntuma oli parempi. Rapsutin oli aivan mahtava kautta linjan eikä meillä ollut treenissä suurempia ongelmia. Alussa vedettiin muistaakseni: niisto ja jarru (2), vekki (3), takaakierto (4), pakkovalssi (5), valssi (7-8) johon otin pari toistoa, että sain sen kohdilleen ja treenin ainokainen ongelma tuli taas keppien (8) lopetuksessa, jossa Rape jälleen tsiigaili minua ja jos edes ajattelin putkea (9) niin ajatteli Rapsukin, mutta kun maltoin itse keskittyä loppuun asti ohjaamiseen niin keskittyi Hapelokin. Sitten taisin tehdä pakkovalssi (11), peruspyöritys (12), ennakoiva valssi (13), valuva valssi (17), valssi (19-20), pakkovalssi (22) ja loppu ihan perus palikalla. Muuten ohjaus oli oikeaa, mutta olin kroonisesti nössö. Saatuani rohkeamman liikkeen, Rape kulki unelman lailla. Ihan mahtia oli huomata, että ehdin kunnolla jokapaikkaan, kun vain lähden ajoissa liikkeelle. Mie niin tykkäsin ja niin tykkäsi Rapekin.

Nupan kanssa jatkettiin hallin pihassa tokohypyn hiomista, koska kyllähän se kannattaa viimeistään viikko ennen koetta koiralle opettaa. Hyvin Nupsu hypylle irtosi, mutta hitusen kääntyi mennessäni sen luo. Liikkeestä seisomiset meni hyvin, mutta minä hieman fuskasin tässä ja käytin varmempaa käskyä, joka tosin on epäselvempi ja voi johtaa katastrofiin, mutta jostain on tingittävä.

Paniikki hiipii

2011-10-23T21:49:00.002+03:00

Voi jestas sentään. Nuusku on ilmoitettu marraskuun alun tokokokeeseen, joten treenaamaan vei mieli. Lähdettiin Nupan ja Rapsu-seuraneidin kanssa tokoilemaan kelpieden kanssa Citymarketin pihalle. Ohjaaja ei ollut koko päivänä ihan terävimmillään vaan mm. aamulla koetti avata taloyhtiön roskalaatikon auton kaukosäädinavaimella sen sijaan, että olisi vain nostanut kannen ja ennen treenejä talkoillut (lue: palellut) neljä tuntia mätsärissä. Nupa on kuitenkin pelittänyt mainiosti lyhyissä olohuonetreeneissä, joten ajattelin, että kyllä me pärjätään, jos edes toinen on tajuissaan.

Seuraaminen oli väljää eikä Nupa ollut aluksi ollenkaan mukana. Meinasin sitä virittää jollain kivalla liikkeellä, mutta sain hyväksi ohjeeksi vaan vaatia Nuuskulta sitä mitä se osaa. Kyllä se siitä sitten parani, mutta hiomista riittää. Hirmu helposti ottaa sivuttaisetäisyyttä. Luoksetulo oli bueno.

Liikkeestä maahanmeno otettiin käskytyksellä ja siinä meni kaikki muu mainiosti paitsi se, että se otettiin käskytyksellä. Nuusku reagoi käskytykseen. Ensin Nupa pällisteli Katjaa ihmetellen, että mitä se tuossa huutelee. Vaikka sanoin maahankäskyn tovi käskytyksen jälkeen, niin seuraavalla kierroksella Nupa ennakoi maihin heti käskytyksestä ja sen jälkeen se ei tarvinnut edes sitä vaan tempaisi pötkölleen ihan iloisesti ennakoiden. Treenattiin pelkkää käskytyksen sietoa mikä tuotti tulosta, mutta sitä pitää jatkaa. Liikkeestä seisominen vaikutti taas vaihteeksi siltä kuin sitä ei olisi koskaan tehty. Back to basics.

Paikkamakuuta otettiin pari settiä. Siinä haasteena ei ole paikalla makaaminen itsessään vaan se, että Nupa reagoi naapurin maahankäskyyn tai ennakoi perusasentoa palatessani sen luo. Nyt Nupa ei kuunnellut Huumalle annettuja käskyjä vaan odotti oman ja toimi heti. Oikein oli hienoa. Ennakointia tapahtui kuitenkin palatessani Nuuskun viereen, ei joka kerralla, mutta usein. Pitää siis treenata tuota viereen palaamista erikseen.

Hirveästi ei loistettu, mutta toisaalta tällä treenitahdilla ei suuria voi odottaakaan. Treenin jälkeen lähdettiin vielä lenkille kelpojen kanssa ja oikein oli mukavaa. Muuten ei ole ihmeempiä puuhailtu. On taidettu käydä Topin ja Viirun kanssa lenkillä tai sitten ei. Tarkoitus oli tempaista suuri suppilovahvero- ja karpalometsästysreissu viikonloppuna, mutta hirvenmetsästäjät olivat vallaneet saalisapajat, joten jäi antimet luontoon.

Arktista jäljestystä

2011-10-19T11:20:00.002+03:00

Taisin päättää meidän mejäkauden jo kertaalleen tänä vuonna, mutta ajattelin päättää sen tänään vielä toisen kerran. Toinen lopetushan on vain hauskaa, vähän kuin toinen aamiainen :) Tosin eilen kaimani kanssa jälkiä vedellessä tuli huomattua, että verta jäi vielä yhteen treenikertaan, joten lopullisesti mejäkausi pannaan pakettiin vasta ensi viikolla. Melkein jo brunssiksi menee.

Aamulla juoksuiset oliot lähtivät eilen vedetyille jäljille ja keli oli suorastaan ihoa hivelevä. Tuuli julmetusti ja satoi vuoroin rakeita, räntää ja lunta. Tämähän on toki pukeutumiskysymys, mutta jos pukeutuu väärin, niin alkaa epäillä homman mielekkyyttä.

Rapsulla teemana oli koemainen humputtelu ja hyvä fiilis talviteloille. Helppo ja monipuolinen jälki, josta löytyi makausta suoralla, katkokulmaa ja pelkkää kulmaa. Maasto oli kiva, hitusen kumpuileva. Rapsu jäljesti aivan mahtavasti ja poimi kaikki makuut ja merkkasi ne selkeästi, mutta minun makuuni hieman hätäisesti. Katkotyöskentely oli varmaa Rapsutinta, pari rengastusta ja vauhdilla eteenpäin. Taviskulmakin sujui rivakasti ja kaato löytyi. Todella hienoa työtä ja ensi viikolla on vuorossa pelkkä makaustreeni, koska makuut oli ainoa osa-alue, jota voisi parantaa.

Nuusku, jonka korvat tuoksuvat orvokeille, treenasi makauksia. Alunperin suunnittelin sille samanmoista treeniä kuin Rapsulle, mutta jälkiä tehdessä merkit loppuivat kesken, joten päädyin tekemään Nupalle makaustreenin. Nuuskutin merkkasi kaikki makuut hienosti ja muutenkin jäljesti yllättävän hallitusti ja hötkyämättä. Pitkästä aikaa Nupa lähti ensimmäisenä jäljelle, joten ehkäpä se vaikutti asiaan. Ensi viikolla Unskeli saa jäljestää monipuolisen jäljen, koska makaukset ovat hallussa. Pitää toivoa, että vielä pääsisi jäljet tekemään eikä lunta tupruttaisi maahan maleksimaan.

Kaksin aina juoksuisampi

2011-10-15T20:16:00.000+03:00

Rapsu liittyi Nuuskun juoksukerhoon, joten puolen vuoden tauon jälkeinen kisakentille paluu jäi lauantaina tekemättä. Toivottavasti juoksut pitäytyvät perinteisessä pituudessaan, jotta päästään marraskuun alussa mukaan Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat ry:n järjestämälle rauniokoirakurssille. Odotan tuota niin innolla!

Tällä viikolla Nuuskuli nautiskeli Helin hellistä käsistä ja sai puhtaat paperit; lihakset ovat priimakunnossa ja eläkeläispäiviä voi viettää notkeana. Lisäksi Nupa kävi elukkalääkärissä veriarvokontrollissa. Nuuskulihan on nauttinut Arthroflex-lisäravinnetta kuntoutumisestaan asti, joten testattiin, että litku ei ole nostanut Nuuskun veren sokeriarvoja kuten joillekin on kuulemma käynyt. Sokeriarvojen lisäksi Nupalta tsekattiin maksa- ja munuaisarvot, koska ikää on. Kaikki arvot olivat kunnossa ja ELL sanoikin, että Arthroflex ei sovi diabeetikoille, mutta terveelle koiralle sopii hyvin. Jatkossa veriarvot voi tarkastaa vuoden välein oman mielenrauhan vuoksi.

Molemmat luppakorvat pääsivät pitkästä aikaa treffaamaan Siiriä ja Raisaa. Ihana ja kaunis tollerityttölauma viipotti tyytyväisenä pitkin metsää välillä marjastaen, nuuskutellen ja muuten vain hilluen. Paras tapa viettää aurinkoista syyspäivää :)

Perusliitoa

2011-10-11T20:59:00.000+03:00

Raspeliini kipitti tänään viikkotreeneissään alla olevan oloista rataa. Jotenkin se ei ihan asettunut tuohon kuvioon; estevälit olivat todellisuudessa ahtaammat ja kulmat hankalammat. Mutta jotain tuonnepäin ehkä.

Ihan mielenkiinnosta kokeilin vaihtoehtoisia ohjauksia, lähinnä sylkkäriä ja jotain vipsutusta, ja sitten perusjunttiani. Juntti pelitti turvallisen mukavasti kautta linjan ja vaihtoehtoiset toimivat alkupätkällä (3-5), mutta keskivaiheilla (9-12) meni ihme nipeltämiseksi. Kulkihan se, mutta aika kaukana oli sujuvasta.

Kontaktit olivat oikein hyvällä mallilla, kepitys lennokasta eikä putkissa ollut mitään ongelmaa, joten ilmeisesti niitä lauantaina vaivannut ongelma katosi jonnekin. Loppuun otettiin vielä simppeleitä lähetyksiä namikipolle ja se oli Hapesta varsin lystikästä, helppoa ruokaa :)

Jartsan koulutuksessa

2011-10-08T13:25:00.001+03:00

Rapsun kanssa nautiskeltiin aamupäivä Lukkarisen Jarin vetämässä bemarileirin oppeja sisältävässä koulutuksessa. Oikein oli lystikästä ja antoisaa. Rapsuliinus kulki vauhdilla, ei kosahdellut ansoihin, oli leijeröitävissä, tuli tarvittaessa tiukasti käteen, kääntyi mainiosti, irtosi kivasti ja liihotti innoissaan. Radalla oli lukuisia erilaisia ohjausvaihtoehtomahdollisuuksia ja meille parhaiten toimivia olivat mm. pakkovalssi (2), niisto (13), sylkkäri (19), leijeröinti (21-22) ja ihan perusohjaus. Hirmun kivaa oli vaikka ohjaajalla olikin hieman heikkouksia :)

Ratapiirros Jarin käsialaa.

Maailman paras tokoasenne

2011-10-07T20:18:00.000+03:00

Voi Nuusku! Nuuskutin on niin onnellinen pikku eläin saadessaan tärkeitä hommia. Osallistuttiin tänään möllitokoon, jossa mukana oli hötkyävän laulavan lintukoiran sijaan mahtavan innokas, äänetön ja hallittu tokoeläin.

Tosin alkulämmittelyn jälkeen oltiin lähdössä kotiin, kun huomasin, että Nuuskulla alkoi juoksut, mutta koskapa se ei muita osallistujia kuulemma haitannut, niin jäätiin kisomaan. Olosuhteet olivat hurjat, koska tuuli ja myrskysi aika reippaasti eikä me tuommoisissa keleissä olla treenattu. Hieman jänitti, että kuinka sää vaikuttaisi suoritukseen. Tuomarina oli Maksimaisen Susanna, joka tuomaroinnin lisäksi antoi loistokkaita koulutusvinkkejä, palautetta ja epäonnistuneet suoritukset sai treenata kuntoon. Tosin me ei tarvittu uusintoja, koska Nuusku puhkui pätevyyttä.

Luoksepäästävyys meni mukavasti, mitä nyt Nupatin oli tilanteesta hieman hämmentynyt ja hitusen ujo, joten arvosanaksi tuli 9, pisteet 9/10.

Paikalla makaaminen oli muuten mallikas, mutta palattuani Nuuskun viereen Nuuskis ennakoi ja nousi ylös ennen käskyä. Arvosana 9, pisteet 27/30. Olin tosi tyytyväinen suoritusvarmuuteen, koska kentällä tuuli hurjasti, törpöt lentelivät ja puskat heiluivat eikä Nuuskun olemus ollut tavallinen rennon viileä vaan se oli hieman hämillään.

Seuraaminen kytkettynä oli aika koominen. Nuuskis seurasi hirmuisen innokkaalla kontaktilla ja piti paikan siinä mielessä hyvin, että ei edistänyt tai hiimannut perässä, mutta sivuttaisetäisyyttä piti turhan paljon. Ei ollut pohkeessa kiinni ei. Pysähdyksissä Nuusku ei ollut ihan kärppänä vaan hurautti ensin pitkäksi ja peruutti innoissaan takaisin perusasentoon. Hassu koira :) Suski antoi hövelinä arvosanaksi 9, pisteet 18/20.

Seuraaminen taluttimetta oli samanlainen kuin kytkettynäkin, hirmuisen innokas eläin seuraa väljästi ja pakittaa perusasentoihin. Arvosana 9, pisteet 36/40.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä oli takuuvarmaa Nupatinta. Nuusku lävähti käskystä maihin heti ja nopeasti, joten arvosanaksi tuli 10, pisteet 20/20.

Luoksetulo oli myös Nuuskua parhaimmillaan. Täydellä laukalla innolla sivulle. Arvosana 10+, pisteet 30/30.

Seisominen seuraamisen yhteydessä olisi kuulemma ollut kympin arvoinen, koska Nupa pysähtyi kuin seinään, mutta annoin siinä kaksoiskäskyn heilauttamalla samalla kättä, joten arvosanaksi tuli 9 ja pisteitä 18/20. Käsimerkki oli ihan tietoinen valinta, koska muuten liike olisi ollut Nupalle vaikea ja halusin siihen helpotusta jo muutenkin hankalissa olosuhteissa.

Estehyppy jännitti, koska ei oltu sitä harjoiteltu sitten vuoden 2005, mutta eipähän sen suorittamisessa mitään ongelmaa ollut. Nupa kuitenkin heilui hieman esteen takana innoissaan eikä siis täysin liikkumattomana pysynyt, joten arvosana 9, pisteitä 18/20.

Kokonaisvaikutus oli kympin arvoinen. Olihan se sitä. Nuuskulla oli koko ajan hieno kontakti, synnynnäinen ominaisuus, josta en valitettavasti voi ottaa kunniaa ;) Nupsu teki töitä innokkaasti ja nautti yhteistyöstä. Semmoinen humpukkahan se on, onnellinen saadessaan tehdä yhdessä asioita.

Lopputulokseksi tuli 1. palkinto, yhteispistemääräksi 186 pistettä ja sijoitukseksi hopeaa. Eikä kerrota montako koiraa oli alokasluokassa ;)

Oma fiilis suoritukseen on oikein positiivinen. Nuuskutin teki niin hyvin kuin osasi ja laittoi koko ajan parastaan. Kotitreeneissä seuraaminen on ollut tiiviimpää, mutta ulkona se väljähtyy, joten sitä pitää treenata tehokkaasti eri ympäristöissä. Tykkään hirmuisesti Nupan asenteesta, se on täysillä mukana ja nauraa onnesta. Nupsulin meininki teki vaikutuksen myös vähäiseen yleisöön ja pennuksihan sitä tuolla innokkuudella luultiin. Nuorekas murmeli :)

Lopuksi Nuuskutin ja Rapsu-seuraneiti kävivät vielä pikkuisella kävelyllä Ninkan lauman, Jytinän ja Pinnan kanssa. Hirmu kiva päivä ja nämä ne muuten osallistuvat seuraavaan viralliseen tokokokeeseen, onkos se nyt marraskuussa?

Helppoa ja kivaa

2011-10-04T21:42:00.000+03:00

Ihanan aurinkoiset ja sopivan kirpsakat syyssäät houkuttavat valokuvaukseen, mutta jostain kumman syystä lähtiessäni valokuvaamaan otuksia unohdan kameran kotiin. Hienot kuvapäivitykset ovat siis päässäni, katselkaa sinne :) Nooh, onneksi muistan kuitenkin ottaa koirat mukaan metsään. Sunnuntain metsäreissulle saatiin seuraa Josista, ihanasta, joskin hieman lipevästä nuoresta urhosta, jolle typyt saivat sanoa sanan, jos toisenkin. Tosin Nuuskun ei tarvinnut sanoa kuin kerran, mutta Rapsu joutui hieman Josille jankkaamaan siitä onko toisen hännän alle tunkeminen soveliasta vai ei. Yhdessä hengauksen lisäksi hienoa hippaakin saatiin aikaiseksi ja marjastettua antaumuksella.

Maanantai oli Nuuskun huoltopäivä. Nupatsu kävi Helin käsittelyssä ja sai hieronnan lisäksi mikrovirtaa. Otettiin vielä yksi käynti ensi viikolle, niin saadaan veteraani täydelliseen kuosiin. Ja eihän sillä muitakaan harrastuksia juuri ole, joten onpahan peruspäiviin jotain vaihtelua, ettei vallan seniiliydy. Nupa oli hieronnassa aikamoinen peluri ja onnistui jälleen tavoitteessaan eli pummaamaan Helilta herkkuja session päätteeksi.

Tänään Rapsutin kirmasi viikkotreeneissään pienellä kokoonpanolla. Paikalla oli vain Susu sekä mukaan otettu seuraneiti Nuuskutin, joten saatiin treenittyä ihan kunnolla ;) Harjoiteltiin pimeitä putkikulmia, jotka olivat viimeksi hieman haasteellisia, mutta nyt menivät leikiten. Lisäksi tempaistiin erilaisia keppikulmia ja niihin takaaleikkauksia ja Rapsutin hoiti hommat kotiin. Jos se jotain osaa, niin pujotella näyttävästi. Otettiin myös pari settiä kontaktitreeniä puomille ja ne menee eteenpäin koko ajan. Vielä kun sen saisi kunnolla nokkimaan. Rapelo oli vallan pätevällä tuulella ja kaikinpuolin lystikäs.

Nuuskulin kanssa otin ajankuluksi tokoa ja alussa hommassa oli äänitehosteet, jotka hiljenivät eivätkä toisella kierroksella päästäneet pihaustakaan. Ohjelmassa oli seuraamista, joka meni kohtalaisesti. Parempaakin Nupa on esitellyt, mutta agilityhallisuoritukseksi Nupattimelta ihan ok. Pieniä apuja käyttäen paikka pysyy hienosti, mutta ilman apuja alkaa edistäminen ja väljyys. Luoksetulo ja liikkeestä maahanmeno täydelliset. Ruutu puolestaan... oli sen näköistä kuin Nuusku ei olisi koskaan ruutua nähnyt saatikka tehnyt kosketusalustasta nyt puhumattakaan. Hirmuista räpellystä. Yritystä oli, mutta tulosta ei tullut. En oikein tiedä vedättikö se minua 6-0 vai onko se vaan seniili, mutta kuulemma velipuolensa on ihan samanlainen. Ajattelen sitä nyt sitten sukuvikana.

Nuusku menee muuten perjantaina möllitokoon. Tervetuloa nauramaan. Vielä treeneihin menomatkalla ajattelin, että ilmoitan sen ihan oikeaan kokeeseen, mutta enpä nyt taida kuitenkaan. Taitaa sinne olla vielä valovuosia matkaa, mutta mikäpäs tässä on matkatessa :)

Pientä reeniä vol 2

2011-10-01T12:58:00.006+03:00

Nuuskulla ja Rapsulla oli Zorron kanssa aamutreenit. Lähdettiin hallille pikkuisen heilumaan. Nuuskulilla oli ohjelmassa hitusen tokoa, Rapelolla kontaktitreeniä ja Zorro teki hyppytekniikkaa.

Nupattimen kanssa keskityttiin lähinnä siihen, että vaikka agilityhallissa ollaankin, niin aivoja voipi käyttää. Lähdettiin liikkeelle ruudusta, jossa kohonnut kierrosluku ei haittaa vaan ennemminkin auttaa matkasta ruutuun täysillä painumista. Saatiin ruudussa olevalle kosketusalustalle kivoja vauhdikkaita toistoja, joskin välillä, kun koetin laiskotella itse ja pyysin Riittaa palkkaamaan Nupan ruutuun, niin silloin N ei voinut keskittyä ruutuun olleenkaan vaan katseli kaihoisasti Riittaa. Mutta minun palkatessa toimi hyvin, muutama notkahdus tuli välillä, mutta pääosin hyvää settiä. Loppu vaiheessa Nupatsu harjoitteli hipihiljaa perusasennossa olemista. Kuono pysyi ummessa perusasennossa (joka on Nuuskusta niin maailman kivointa, että hallissa ei silloin hiljaa voi olla) ja askelsiirtymissä. Kaukokäskyissä saatiin pienen hiomisen jälkeen sama takakoipien liikkumattomuus paikoilleen kuin muuallakin. Tosin välimatka oli paljon meidän normaalia lyhyempi.

Rapsun kanssa otettiin kontaktitreenissä useita toistosarjoja puomille vaihtelevalla menestyksellä. Alussa eka setti puomilla meni hyvin, toisella pätkällä oli liikaa kierroksia, joka ilmeni useimmissa toistoissa vinoutena ja kenoutena, kolmas ja neljäs hyvin. Tosin tuo hyvä ei ole vielä täydellinen vaan Rapelolla on paljon töitä edessä. Keinulle otettiin lopuksi yksi toistosarja ja kaikki oli hienoja.

Lämmittely- ja jäähdyttelylenkit taisivat molemmat olla enempi lämmittelyä. Rapsu rälläsi ihme hepulissa koko ajan ja Nuuskukin intoutui hippaamaan. Nuuskun hipatus on niin harvinaista, joten siksi aina yhtä ilahduttavaa.

Pientä reeniä ja jolkkoo

2011-09-30T20:51:00.002+03:00

Nuuskun kanssa tokoiltiin torstaina. Hirmuisen pätevää seuraamista, joskaan en pitkiä rupeamia tohtinut ottaa, kun niin näpsäkästi teki. Pidättäydyttiin hienoissa suorituksissa haasteen hakemisen sijaan :) Kaukokäskyt meinasivat ensin mennä pieneksi heilumiseksi, mutta laskettuani Nupan virettä, kaukot onnistuivat ihan hirmuisen hienosti. Takakoivet näyttivät lattiaan liimattuilta. Tähän asti on otettu vaan istu-maahan satsia, mutta nyt tälläsin seisomisenkin sekaan ja olipa koreaa. Lisäksi vähän vahvistelin nopeaa maahanmenoa, mutta se on kyllä niin hyvällä mallilla, että sitä ei tarvitse kuin ylläpitää.

Tänään käytiin pitkästä aikaa koikkereiden kanssa metsälenkillä. Rapsusta punavalkoisten treffaaminen oli erityisen ihanaa ja Rapsutin olikin hieman pettynyt, kun mokomat eivät leikkiinkutsuihin vastanneet ja lähteneet hippasille vaan nuuskivat puskia mieluummin. Nuusku puolestaan omaksui vakavan poliisin roolin ja oli varmasti hyvin iloinen, että koikkerit osasivat käyttäytyä asiallisesti eivätkä lähteneet riekkumaan Rapsulin kanssa. Nuuskun ei tarvinnut sen kummemmin virantoimitustehtäviä hoitaa vaan pelkkä pönöttäminen riitti. Kaisan räpsimiä kuvia.

Vähän ruosteessa

2011-09-28T21:22:00.001+03:00

Eilen oltiin pitkästä aikaa liitohommissa. Tosin hitusen epäilytti treeneihin lähteä, kun koko päivä oli mennyt enempi tai vähempi penkin alle; puhelimen uitin teemukissa, kotiavaimet unohdin sisälle, myöhästelin sujuvasti joka paikasta, ajelin ajatuksissani harhaan ja oravankin tapoin. Hirveästi en itseltäni treeneissä odottanut ja Rapsultakin lähinnä hyvää fiilistä, kun eihän me oikein olla treenimään päästy. Odotukset täyttyivät hyvin, Rapsulin kanssa oli mahtia kipitellä.

Rata oli mukaelma vähän sitä sun tätä ja Rapelo kulki oikein kivasti. Minulla oli rytmitys enemmän kuin vähän hakusessa ja tein turhan vahvoja rytminmuutoksia, joihin Rapeliini reagoi herkästi. Pyörityksissä oma hahmotus oli heikkoa ja joka kerta meinasin juosta erään hypyn siivekkeeseen, ihan joka kerta vaikka oikein keskityin, että en juoksisi. Se oli melko hassua, kun eihän minun sen siivekkeen suuntaan missään vaiheessa ollut edes aikomus liikkua, mutta sieltä itseni aina löysin. Onneksi Rapsu ei mokiini takertunut vaan pisteli hienosti eteenpäin. Vaikea kohta Rapsulle oli itsenäisesti kepeiltä pimeään putkeen hakeutuminen, jotenkin se ei putkea alussa hahmottanut ollenkaan, mutta kun pilkottiin kohta osiin, saatiin siihen monta monituista hienoa onnistumista. Vaikka eritavoin suoritettavat putket ovat kuuluneet yleensä Rapsun vahvuuksiin, pitäisi niitäkin muistaa ylläpitää ja se on näköjään jäänyt luvattoman heikolle. Muissa radan kohdissa Hapsutuksella ei ollut ongelmia ja yllätyksekseni se haki mutkaputken uumenissa olleen pöydänkin putken sijaan, oho!

Nuuskun tokoista en kehtaa edes kirjoittaa. Olevinaan on ollut niin paljon kaikkea muuta, että ei olla olohuonetta pidemmälle treenaamaan menty ja se ei tässä vaiheessa riitä, ei. Mutta nyt Nupsulla olisi kunnossa kaikki muu paitsi mielenrauha pitkäkestoisessa seuraamisessa. Nupalla alkaa seuraamisessa melko nopeasti palaa käämi ja silloin edistystä ilmenee, ei oikein paikka pysy.

Muuten ei olla puuhailtu ihmeempiä. Metsässä on samottu Topin & Viirun kera ja Zorron kanssa sekä kuunneltu hanhien kvaaksutusta.

Ahneet huollossa

2011-09-23T20:09:00.001+03:00

Viikon ohjelmaan on kuulunut metsälenkit (kokokohtana heppojen tapaaminen) ja lihashuolto. Sinänsä noiden lihashuoltoon vieminen tuntui lähinnä koomiselta, kun eihän me olla mitään mainittavaa aikoihin oikeasti treenattu, mutta onpahan nyt ainakin puitteet kunnossa ;)

Nuuskuttimella oli triggerpiste pitkissä selkälihaksissa, siinä perinteisessä kohdassa missä sillä jotain on, jos jotain on ollakseen. Siihen laitettiin hitusen mikrovirtaa ja ensi viikolla jatketaan. Muutoin Höpönasseri oli hyvässä kuosissa ja kinkut saivat kehuja olemassa olostaan. Potkaa on käytetty, sen huomaa lihasmassasta.

Rapsuli puolestaan jatkoi kumikanalinjaansa eikä siinä ollut mitään hierottavaa. Rapsulin karvapeitteen kiilto herätti huomiota ja huomasin siinä sitten itsekin, että Rapen turkki on parantunut kesästä huimasti. Eihän sillä tällä hetkellä kaljuutta ole, sen olen minäkin hoksannut, mutta nyt havaitsin, että onpas tosiaan kiiltävä karva. Onhan se nappaillut turkkinsa hoivaksi lisäravinnetta jos toistakin, joten olisi kumma, jos se ei näkyisi.

Molempien käytös hieronnassa puolestaan... nooh, Heli totesi, että miten nämä onkin aina näin ahneita. Molemmat tapittivat kirsut vipattaen hyllylle, jossa oli muutamia kuivanappuloita. Nuusku koetti kiristää niitä itselleen, Rapsu varastaa. Ihan mahdottomia elukoita, joka kerta sama homma. Ja aina niiden pohjaton ahneus jaksaa hämmästyttää muita, mutta onhan se hienoa olla hyvä jossain!

Ukkoloihen ehtimistä

2011-09-18T14:12:00.002+03:00

Pitkästä aikaa, siis viimeksi joskus viime vuonna eli ei turhan usein reenailla, lähdettiin tolleriloihen hakuharkkoloihin. Nuusku Sianreuhakekin pääsi mukaan. Aluksi virittäydyttiin tunnelmaa Topin ja Viirun kanssa alkulenkillä ja aloiteltiin treenit Puntin ja Zorron saavuttua paikalle.

Nuuskutin pääsi mukaan vähän riekkumaan. Otin Untamolle mielenvirkistykseksi ilmaisurullan käyttöä. Koskaan ennenhän me ei olla rullan kanssa maalimiestä metsään laitettu, mutta ajattelin, että kerran tästä lajista treenitaukoa on yli vuosi, niin tokihan sitä silloin kannattaa jatkaa semmoisesta vaiheesta mitä ei olla ennen tehty sen sijaan, että palauttelisi lajia mieleen helpolla treenillä. Ihan kiva, että en oikeasti miettinyt tätä tarkemmin, koska saatiin Nupakon kanssa oikein mainiot harkat aikaiseksi.

Nuuskulle meni metsään kolme maalimiestä, etukulmiin ja yhteen takakulmaan. Paitsi että ei ne ukkelit mihinkään kulmiin asti menneet vaan vähän metikön puolelle, jonnekin puoleen väliin aluetta ehkä. Arvelin, jotta ei elukka ihan heti alkuunsa ihteään rikki tykitä. Ekalla ukolla oli suorapalkka, toisella rullailmaisu ja kolmannella suorapalkka, ja kaikki ukot etsittiin ilman apuja. Nuuskuli toimi kuin pieni unelma ja tulin siihen tulokseen, että jatkossa Nuuskis saa hillua rullan kanssa kaikki ukot. Oli se vaan pätevä! Tykkäsin.

Rapsulille puolestaan otin hakua suorapalkalla, tavoitteena saada pitkät hakumatkat eli ihan alueen rajoille asti ja poteroihin piiloon. Ukkoloista yksi meni etukulmaan ja kaksi takakulmiin, liikkuivat takalinjaa pitkin, jotta ei jäänyt hajujälkeä ja ne haettiin ilman apuja. Rapsu oli ihan hurjassa vireessä ja sinkosi metsään valonnopeudella. Hienosti se ukot pelasti, mutta kolmannen haki ennen toista. Lähetin Rapsun kakkoselle huonosta kohtaa, jolloin Rapsu kävi innoissaan etsimässä, mutta ei rohjennut laajentaa tarpeeksi sivulle ja saatuaan ilmavainun keskilinjan toisella puolella olevasta maalimiehestä paineli sinne. Toinen haettiin viimeisenä, hieman erikohdasta lähetettynä ja hienosti löytyi. Rapsu oli myös aivan mainio, joskin intoa oli aivoja enempi, mutta mitenkäs muutenkaan?

Lopuksi käytiin vielä jolkottelemassa Viirun ja Zorron kanssa. Hirmuisen kivaa hakumetsässä oli, joten ehkäpä tätä voisi hieman useammin treenata kuin vuoden välein...

Kyllä se kotona osaa

2011-09-15T22:15:00.000+03:00

Rapsuttimen hetkelliset hyvät ajat jäivät taas taakse ja heitimme jälleen eläinlääkärikeikan. Korvassa ja peräsimessä oli hiivaa ja tämä ilmeni julmettuna kutinana. Muutoin Hapero on reilassa (omalla mittapuullaan), iho on soma eikä tassut ole auki. Silmien ympäriltä on karvat hieman harvenneet, mutta muualla ei kaljuutta tällä hetkellä ole. Nyt on ohjelmassa douppausta Canofitella, jotta hiiva saadaan taas katoamaan ja iho pysymään kunnossa pakkasten alkuun.

Nuuskuli oli Kivuttomalla matkassa mukana, koska arvelin Nupan anaalien olevan epäkunnossa. Arvaus oli oikea ja pullottavat rauhaset purskautettiin tyhjiksi. Erite oli kuitenkin hyvännäköistä, joskin melkoisen aromirikasta, vaikka sitä tuhottomasti olikin. Nuuskis sai kehuja sutjakasta eläkeläisen olemuksestaan. Ei ole kuulemma itsestäänselvyys, että aktiiviharrastuksensa lopetettuaan pysyisi yhtä timmissä kunnossa. Onhan se solakka pieni porsas vaikka liikkuukin vähemmän ja syö enemmän. Tokossa meinaan namusia kuluu eikä se fyysisesti juuri rasita. Hauska oli huomata, että typyt painoivat täsmälleen saman verran, 13.9 kg.

Nuuskuttimen kanssa on otettu hieman tokoa. Liikkeestä seisomiset ovat edenneet huimasti, käsimerkki on häivytetty huispois ja pysähtyminen on oikein napakkaa, ei yhtään hiippaile. Perusasennosta muutaman askelen siirtymiset onnistuvat äänettömästi kuin myös lyhyet seuraamiset. Jee, jee. Tosin nämä huikeat suoritukset on saavutettu olohuoneessa, joten eiköhän tilanne ole hieman toinen kun pihalle taas mennään. Mutta ei tuonne kaatosateeseen paljoa kiinnosta treenaamaan lähteä ja agilityhallissa Nuuskun kanssa tokon treenaaminen ei ole viisasta, kun se heittää kierrokset kaakkoon ja mölinä alkaa. Joten tyydymme huippusuorituksiin siivittävään olohuoneeseen.

Edustustehtävissä

2011-09-11T19:33:00.000+03:00

Mikäpäs olisikaan kunniakkaampaa puuhaa kuin edustaa rotuaan noutajapäivässä. Nuusku, Rapsu ja Josi saivat olla ihmisten ihailun, rapsutusten ja kyselyjen kohteena, ja erinomaisesti tehtävässään onnistuivat. Mitä nyt N ja R antoivat hieman huiputtavan kuvan maailman leppoisimmista koirista ja yritinkin selitellä, että ei ne noin tuossa hiekalla reporankana retkottaisi, jos niillä ei olisi aivotyöskentelyä vastapainona. Rapsu itseasiassa käpertyi kerälle ja otti nokoset keskellä urheilukenttää vaikka ympärillä viipotti ihmistä ja koiraa, match show pyöri ja kuulutukset pauhasivat.

Edustustehtävien lisäksi Nuusku pääsi mallikoiraksi lajiesittelyjen mejänäytökseen ja se meni ehkä vähemmän mallikkaasti, mutta en usko yleisön sitä tajunneen ;) Näytösjälki on lyhyt tuore jälki vedettynä hiekkakentän laitaan. Nuuskuhan ei ole tuoretta jälkeä juuri jäljestänyt (minusta se on jonninjoutavaa puuhaa...) ja lisäksi tuuli painoi jälkeä sivuun. Kaiken järjen vastainen viritys, mutta eipä siinä oikein muutakaan paikkaa ollut. No, yleisö näki jäljestävän koiran valjaissa, ja jos yleisö olisi tajunnut enemmän, olisi se huomannut, että otus olisi halunnut painua tuulen painaman jäljen perässä pusikkoon ja kulki jäljellä lähinnä ohjattuna... Nuuskuli onnistui kuitenkin vakuuttamaan katsojat :)

Edustustehtäviä seurasi mukavat huvit sillä lähdettiin Josin kanssa metsälenkille. Kovasti Josi yritti tyttöjä liehitellä ja Rapsu välillä hippaa juoksikin, mutta Nuusku vilautteli hanakasti kulmahammasta peräpäätään lähestyvälle urholle. Kivaa oli ja suolammesta tarttui kaikille mukaan hieno mutakuorrutus.

Muutoin ei olla tehty ihmeempiä. Sieni- ja marjareissuilla käytiin ja Nuusku innostui natustelemaan sieniä vähän turhan innokkaasti. Rapsu puolestaan ahnehti puolukkaa julmetusti :)

Kiljukaula ostarilla

2011-09-07T22:06:00.001+03:00

Suskin tokokoulutuksesta innostuneena yritin toteuttaa suunnitelmaani, että hupsuteltaisiin Nuuskun kanssa tokoliikkeillä 5 min joka päivä, mutta yritykseksi jäi. Käytännössä lähinnä tokon treenaamista on ollut se, että pyyhkäisin pölyt Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjan ja Tottelevaisuuskoulutuksen perusteet -kirjan päältä. Teoriassa olen paneutunut asiaan, oikein mukavaa luettavaa nuo opukset ja alkaa minulla olla jopa joku näkemys siitä miten eteneminen tapahtuu, mutta käytännössä pitäisi saada toistoja useammin, jotta jotain oppimista tapahtuisi eikä unohtunutta tarvitsisi aina aloittaa alusta. Ei ole laiskan laji. Koska olen hirveä laiskimus, oli enemmän kuin paikallaan sopia ostarin nurkalle kimppatreenit kelpieiden kanssa, jotta jotain tulisi tehtyä. Koska Nuuskulla on ilmennyt tokossa hieman ääntelyä, ajattelin, että parin tunnin maastolenkki Rapsun ja Zorron kanssa tiristäisi ylimääräiset innot pois ja saataisiin rauhallisessa tilassa otettua treeniä. Ihan kiva ajatus minulta, mutta Nuuskuli ajatteli toisin.

Otettiin alkuun Nuuskun kanssa muutama luoksetulo ja ne olivat täyttä priimaa eli perusnuuskua. Sen jälkeen kokeilin kepillä jäätä, otettiin nouto ja toivoin puukapulan siirtyvän suussa sivulle myös ulkona eikä lentävän pitkin pihaa. Sisällä tähän on saatu onnistumisia. Noh, ensin Nuusku yritti tuoda nurmikolla kasvavan sienen kapulan vierestä. Lopulta pieni vihikoira löysi kapulan, mutta että se olisi siirretty somasti suussa sivulle? Siirtyihän se, mutta ihan hirveän mälläämisen kera. Nuusku valutti kapulan kurkkuun ja sylki etuhampaisiin ja pyöritteli ja... aivan hirveää. Olin siitä hitusen pöyristynyt, koska ei Nuusku dameja tai muita noutosysteemejä noin kohtele eikä se sisällä siirtymistreeneissä ole noin pahasti puuta mupeltanut. Ihan meni sekoiluksi koko homma. Etenemme tästä nyt siten, että lähdemme alkeista ja harjoitellaan kapulan pitoa rauhallisessa mielentilassa (pitää varmaan koettaa tunkea kapula suuhun Nuuskun nukkuessa.... ;)) eli edelleen sisällä ja ilman vauhtia, mieluummin vielä metallikapulalla, jolloin saadaan helpommin onnistuneita toistoja, koska metallikapulan Nupa tuo nätisti. Nuuskulla alkaa nyt 6+1 kapulaviikot.

Seuraaminen oli aivan katastrofaalista, siis se vähäinen mitä ehdittiin ennen kuin homma levisi täysin. Nuusku oli aivan hullussa vireessä ja kiljui, edisti, lörpähti sivulle, sekoili, oli aivan aivoton. Piti palata taaksepäin roimasti ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen, että kuono pysyi ummessa. Otettiin siirtymisiä yhdellä tai kahdella askeleella eri suuntiin ja saatiin niihin hiljaisia hyviä toistoja. Mutta tästä on kyllä sata miljoonaa vuotta matkaa tavoitteeseen. Nuusku ehtii varmaan kuolla ennen sitä.

Liikkeestä seisominen, hmm, ehkä se alkaa jossain määrin edistyä, mutta siihen tuli mukaan myös Nuuskun ennakointi. Piti ottaa melko pitkiä kävelypätkiä väliin, jotta Nupa ei alkanut hiippailemaan käskyn toivossa. Vaihdoin palkan pallosta takaisin namiin, koska Nupan pallohulluus aiheutti siinä ihan liikaa ennakointia, namilla se tuli paremmin, joskin niitäkin piti viskellä eri suuntiin, jotta hommassa oli yllätyksellisyyttä. Tämä on kuitenkin siinä vaiheessa, että säännöllisellä harjoittelulla saadaan tämä toimimaan.

Liikkeestä maahanmeno oli oikein mallikasta. Opin myös palkkaamaan Nuuskua siinä järkevämmin. Aiemmin olen naksauttanut aina maahanmenot, mutta nyt sain vinkiksi naksuttaa välillä vasta, kun palaan Nupan luo eli vahvistan kestoa ja välillä tein homman avoimen luokan tapaan. Hyvin toimi.

Lopuksi otettiin paikkamakuu tai tarkemmin kaksi. Nupa makasi rentona, muutaman kerran käänsi päätä. Treenit olivat oikein kivat, mutta myös raadolliset. Jotenkin haaveilin, että osaisin laittaa Nuuskun liikkeet valmiiksi syksyn aikana, mutta nyt vähän usko romahti. Nuuskun kiljuminen seuraamisessa oli melkoisen pahaa, joskus aiemmin Nupa väläytteli viitteitä siihen, mutta en ottanut sitä vakavasti. Olisi pitänyt. Toisaalta treenimäärä on ollut melko olematonta, joten pitää ryhdistäytyä.

Rapsuliini kipaisi eilen agilitytreeneissä. Paikalla ei ollut ryhmästä muita kuin Susu ja pyrrit, joten aikaa oli ruhtinaallisesti. Tehtiin otteita Elsan viimeisimmistä kisaradoista, jotakuinkin tämmöinen:

Koetin perusmenon lisäksi vaihtoehtoisia tapoja, treeneissä kun oltiin, ja nekin meni passelisti. Jotain takaaleikkausta valssin sijaan jne. Rapelolla oli mahtifiilis, niin oli mielissään. Otettiin erikseen puomia ja treenin alussa toistot menivät 20 kertaa paremmin kuin lopussa, joten jatkossa pitää muistaa ottaa sitä ennen varsinaista treeniä, koska Rapsu tarvitsee siihen hommaan virkeät aivot.

Koirantappoase

2011-08-30T21:08:00.000+03:00

Sitä voi olla treeneissä joko ohjaamassa koiraansa tai sitten sen koiran voi yrittää tappaa. Tappamisenkin voi tehdä harkiten tai vahingossa. Onneksi taponyritys ei aina onnistu, ainakaan silloin, kun kyseessä on vahinko.

Vedettiin treenilöissä harjoitus agi.fi-agilitylehden 4/2011 sivulta 18. Tai vähän se oli mukaelma siitä, kun ei ihan kentälle tuommoisenaan sopinut. Rapsuli kulki himuisen kivasti aina siihen saakka kunnes kompuroin erään hypyn siivekkeen tukijalkaan ja rämähdin turvalleen hypyn päälle yrittäessäni olla tappamatta koiraa. Rapsuliini ei onneksi ollut tapahtumasta milläänsäkään vaikka sen päälle rojahti siivekkeet ja ohjaaja vaan tempaisi palkkaketun turvallaan hiekkaa kyntävän ohjaajansa taskusta ja lähti rilluttelemaan ympäri kenttää. Hyvä niin, niin sain kiroilla rauhassa treenikavereiden nauraessa vieressä. Ihan sivuhuomiona voin kertoa, että ainakaan kämmeniin, kyynärpäihin ja polviin tulleita haavoja ei kannata huuhdella vissyllä, se koskee.

Uusintayrityksillä pysyin pystyssä ja otettiin treeni pätkissä muutamiin kohtiin erilaisia ohjauskuvioita kokeillen. Rapetsiini kulki oikein kivasti ja hauskaa oli. Mukava elukka.

Uih, mikä treenipäivä!

2011-08-29T11:26:00.002+03:00

Aivan mahtava sunnuntai. En edes muista milloin viimeksi olisi ollut yhtä kiva päivä. Aurinko paistoi, seura oli mukavaa ja mikä parasta: molemmille elukoille ihan ikiomat ohjatut treenit! Nuuskupuusku pääsi leikkimään tärkeää työkoiraa ja Rapsupapsukin sai hurjastella hulluna. Ohjaajalla oli niin hyvä mieli, kun kumpikin karvakuono sai omasta mielestään päteä. Illalla kotona retkotti kaksi tyytyväistä taljaa.

Ensiksi Nuusku pääsi Suskin tokokoulutukseen ja tulipas taas viisautta ja vinkkejä ohjaajan päähän roppakaupalla. Käytiin läpi Nuuskun kanssa pääasiassa alokasluokan liikkeitä mm. perusasento, seuraaminen, luoksetulo ja liikkeestä seisominen sekä otettiin ohjeet luoksetulosta pysäyttämisen aloitteluun. Lisäksi treenittiin ryhmäliikkeenä luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Nuuskuli oli aivan mahtivedossa, niin tohkeissaan, että meinasi turkki revetä. Hirmuisen kiva oli Nuuskun kanssa treenata ja ohjaajan tokokärpäsen purema on muuttunut jo kunnon hirven rouskaukseksi. Siis niin hauskaa! Suski sanoikin, että Nuuskulla on niin hyvä asenne ja moottori tuossa hommassa, että sen kanssa kannattaa ottaa koetavoite.

Itselle muistiin hieman Suskin palautteita. Perusasento ja Nuuskun riemu sen tekemisessä on erinomainen ja liikettä kannattaisi hieman säästellä eikä aloittaa muita liikkeitä aina perusasennosta vaan pitää se omana temppunaan. Tosin Nupan kanssa hankalammin tehty kuin sanottu, koska Nuuskuli tarjoaa perusasentoa aina ja kaikkialla. Tosin perusasennossa Nuusku painaa innoissaan niin koipeen kiinni, että Nupaa kannattaisi ulkokautta siinä palkata ja hieman rauhoittaa ennen liikkeelle lähtöä. Seuraamisessa Nupa kuulemma selkeästi tietää missä sen pitäisi olla, mutta lähtee helposti edistämään palkan toivossa, jolloin minun pitäisi kyetä sitä hieman palauttamaan ja ohjaamaan oikeaan paikkaan. Tähän tulikin oivat ohjeet, jotka otan heti käyttöön. Minähän olen ollut tuossa hirmuisen lepsu ja ajatellut, että en uskalla Nuuskua hirveästi korjata, että ei vaan into laske, mutta eihän se oikealla tavalla tehtynä laskenut vaan pysyi vähintäänkin samana tai jopa kasvoi. Kunhan nyt vaan tajuan tehdä homman oikein, niin Nuuskusta tulee hirmuinen hai miun laivalle. Luoksetulo oli täydellinen. Itse mietin, että onko Nuuskun pari korjaavaa pomppua sivullani huono juttu, mutta ei kuulemma haittaa mitään, koska koira aktiivisesti itse korjaa asentonsa hyväksi. Liikkeestä seisominen on vielä vaiheessa, laiskan treenaamisen seurauksena en ole saanut muutaman askelen valumista pois ja nyt sain ohjeistukseksi molemmilla käsillä sarjatulella namien viskomisen ja ainakin se oli Nuuskusta hauskaa, jos ei muuta :) Toivottavasti saan itsestäni ahkeruutta sen verran esille, että jaksetaan treeniä tuo kuntoon. Aiemmin olin huolissani käskyjeni sävyjen ailahtelevaisuudesta,mutta Suski lohdutti sanoen, että jos koira käskyn osaa, on melko sama millä sävyllä se tulee. Toki tasaisella sävyllä saa lisäavut, mutta toisaalta joskus olosuhteissa on muutoksia ja kovassa tuulessa joutuu suurinpiirtein huutamaan, joten se itse käsky on oleellisin. Luoksepäästävyys oli täys kymppi ja paikkamakuu meni myös nappiin. Loppuvaiheessa Nupa hieman seuraili kun naapureita palkattiin, mutta hyvin se köllötteli.

Nuuskulin tokojen jälkeen Rapsuli, joka oli kentän laidalla tokotelkkaria pari tuntia tuijotellut, pääsi Katjan agilitytreeneihin. Hieman epäilin josko tuo enää edes terässä olisi, kun kuumakin oli, mutta vielä mitä! Rapsutin oli oikein mahti-iskussa! Veti ihan höpelöllä innolla ja melko korvattomana, kaarrokset olivat ihan hirveät, mutta iloinen se oli. Katja totesikin, että sen kanssa voisi ihan ajatuksen kanssa treenata siten, että se saa mennä ja roiskia ihan mitä sattuu ja jos hirveäksi örveltämiseksi menee, niin sitten välillä palauttelee. Onhan se aika lapanen, joten ehkä miun pitää vaan rohjeta riisua se kädestä pysyvästi. Sitähän sitä tehtiin kakkosissa miljoona starttia, olen vaan jotenkin unohtanut tuo itsetunnon vahvistamisen ja keskittynyt Rapsun kehityksen kannalta epäoleellisuuksiin. Nyt minä tämän taas muistan.

Saatiin onnistumaan meille vaikeita asioita oikein urakalla, sujahti niin sylkkärit kuin leijeröinnitkin meidän tasolle oikein nätisti. Onhan niissä vielä tekemistä, että ne tasaisen varmasti ja vauhdilla sujuisivat, mutta saatiin onnistumisen tunteita ja hyvä fiilis. Minulla oli kyllä vaikeuksia pysyä hyvässä rytmissä. Rapsulle treenitauot agilitysta sopii minua paremmin, minä kadotan tuntuman heti. Putkelta kääntymisissä kurvia tuli erityisen paljon, joten niitä pitää ottaa ohjelmaan. Joskus Rapsulle putkijarrutuksen opetin, mutta ihan unholassa oli molemmilla, minulla ei ollut mitään muistikuvaa oliko siihen joku käsky vai ei ja Rapsu paineli omiaan. Ja näköjään Rapsu pitää opettaa myös kääntymään. Viime aikoina olen jo enteillyt, että Rapsulin synnynnäinen vahvuus on kadonnut ja tilalle on tullut kaartaja ja näin siinä todellakin on käynyt. Vaikka en tiedä haittaako se edes, onhan se jo pari vuotta kääntyillyt tiukkaakin tiukemmin, joten ehkä se voi nyt pari vuotta kaarrella ja liihotella laajemmin? Sitten jos oltaisiin tasapainossa? Mutta ihan oikeasti, Rapsu oli paikoin niin tiukassa vireessä, että minä ihan mykistyin. Oikeasti, minun pieni humpsutteleva murmeli oli aika tappaja. Ikioma Uzi.

Heikon immuunijärjestelmän kirous

2011-08-26T10:49:00.001+03:00

Toivekkaasti ajattelin, että Rapsun allergioista olisi palannut vain muutama, että vuonna 2007 annettu siedätyshoito olisi tehonnut lopullisesti suurimpaan osaa allergeeneista, että nyt tarvitsisi hoitaa enää muutama pahin palannut sisukas sissi pois. Näin ei käynyt.

Rapsun allergiaraportti on melkoisen karua luettavaa ja tekisin Rapsulle suuren palveluksen, jos muuttaisin sen kanssa Huippuvuorille, Grönlantiin tai Etelämantereelle asumaan. Tai Kuuhun. Rapsulta löytyy 20 allergeenia, joista suurin osa on ulkoilmassa eli en pysty niihin mitenkään vaikuttamaan. Allergiaa aiheuttavat lukuisat ruohot, heinät, puut, homeet ja muutamat ruoka-aineet. Ruoka-aineet eivät ole semmoisia, joita Rapsu olisi juuri asiakseen syönyt, joten niiden karsiminen ei ole kummoinen homma. Mutta miten poistan ympäristöstä siitepölyt ja metsien homeet? En mitenkään muutoin kuin muuttamalla ikuiseen talveen.

Koska ensimmäinen siedätyshoito toi helpotusta useaksi vuodeksi, aloitetaan Rapsulle siedätyshoito numero kaksi. Siedätyshoito tosin päästään aloittamaan vasta lumen ja pakkasen saavuttua, koska pahin homekausi on syksyllä eikä silloin homeille allergisoituneen siedätyshoitoa kannata aloittaa. Toivottavasti toinen siedätyshoito olisi vähintään yhtä tuloksekas kuin ensimmäinen, ja alustavasti oli eläinlääkärin kanssa puhetta, että tämä toinen siedätyshoito olisi ikuinen siedätyshoito eli sitä ei lopeteta vaikka oireet häviäisivät vaan sitä ylläpidetään hamaan loppuun saakka.

Toivottavasti Rapsuliini pysyy hyvässä kunnossa pakkasiin asti. Tällä hetkellä iho pysyy siedettävässä kunnossa, kunhan vain Rapsu pääsee shampoopesulle aina ulkoilemassa oltuaan. Sitä kun kovasti pihojen ja metsän kasvillisuus kutkuttaa ja rikkoo ihon, luonnonveden kosketuksesta nyt puhumattakaan, eikä pölyävä hiekkakaan hyvää tee. Oikein toimiva vedestä noutava metsästyskoira? Onneksi Rapsulla on tärkeä rooli sylimussukkana, joten sille jää vielä joku toimiva osa-alue elämässä, koska harrastaminen on tällä hetkellä vaikeaa.

Liito-orava ja toko-orava

2011-08-23T21:27:00.000+03:00

Rapsun illan agilitytreeni tuli nyysittyä täältä, kiitos vaan virikkeestä :) Oikein oli mukava liihotella aivan muun tyyppistä treeniä mitä itse tulee suunniteltua. Hirmuisesti ei toistoja voinut ottaa, kun oli melkoisen kuuma keli. Testattiin muutamiin kohtiin eri vaihtoehtoja ja ihan vallan kelloteltiin. Se olikin hyödyllistä puuhaa, koska sain huomata, että paikoittain muulla kuin tutulla vaihtoehdolla tipahti aikaa pois hurjasti.

Sitten hieman teknistä höpöhöpöä. Erityisesti lähdössä oli parhainta kierrättää luppakorva takaakiertoon hypyn (2) vasemman siivekkeen kautta vaikka ajatuksena koiran tuommoiseen sumppuun survominen lähinnä hirvitti. Pakkovalssi (3) tuntui hankalalta, mutta toimi vaikka ajoitus ei ihan priimaan yltänyt. Valssi (4-5) linjasi koiraa hyvin ja antoi hirmuisesti etumatkaa putkien välille ja sisäkautta putkeen (6) kuljetus oli vauhdikkain. Näpsäkin valinta oli takaakierto ja päällejuoksu (10) ja siitä itse hillitöntä laukkaa sisäkautta kohti keppejä ja Rapsuli poimi putken (12) välillä. Ihmettelin miten sainkin siihen kohtaan niin paljon etumatkaa, koska mielestäni R viipyi mutkaputkessa (11) ihan tolkuttoman kauan ja syy selvisikin treenin lopussa; putkeen oli kierähtänyt numeromötikkä ja se taisi hieman hidastaa suoritusta. Lopun versioista en muista oliko nopeampi kierrättää hyppy (14) saksalaisella vai ihan vaan perusohjauksella lähemmän siivekkeen ympäri, jälkimmäinen ainakin tuntui kivemmalta.

Nuuskun kanssa on otettu olohuonetokoa harva se ilta, mutta niistä ei ole sen ihmeemmin raportoitavaa. Liikkeestä seisominen on ollut aikamoista aaltoliikettä, mutta ilokseni tänään Rapsun jäähdyttelylenkillä tajusin yhden aaltoiluun vaikuttavan tekijän eli oman äänensävyni. Se ei tuossa liikkeessä pysy samana ei sitten millään vaan vaihtelen käskytapaa miten sattuu (en kylläkään tietoisesti...) ja eihän Nupalla ole sitten mitään tajua mitä minä yritän sönköttää. Muissa liikkeissä osaan käskyt sanoa, mutta tuossa en. Pitänee harjoitella sitäkin. Liikkeestä maahanmenot on puolestaan oikein tsäpäkät.

Suomunkierto

2011-08-23T08:26:00.004+03:00

Nuuskutin ja Rapsutin viettivät hauskan retkipäivän Elsan ja Kivan kanssa Patvinsuolla. Kävimme reippailemassa 15 km pitkän Suomunkierron, aikaa meni runsaine marjansyönti-, valokuvaus-, eväs- ja uimataukoineen noin kuusi tuntia. Kiersimme Suomujärven ympäri menevän rengasreitin vastapäivään ja se oli aivan mahtava, upeita hiekkarantoja, pilvetön aurinkoinen taivas, kirkasta vettä, marjaisaa kangasmaastoa, myrskyjen kaatamia puita jne. Samalla reitille mahtui monenlaista maisemaa, pitkospuita, pieniä siltoja, kapeita polkuja ja mikä parasta, ilmassa ei lennellyt inhoja ötököitä. Heidille iso kiitos alla olevista kuvista.

Suomujärven rantaa.

Pyrreistä ja tollereista koostunut retkikunta: Kiva, Elsa, Rapsu ja Nuusku.

Nuusku ja Rapsu puunrungolla.

Rapsu pieni heinänsyöjä.

Nuusku pieni hiekkaturpa.

Rapsu pieni marjansyöjä.

Karkin voimalla

2011-08-16T21:40:00.000+03:00

Hirmuisen kivaa, että treenikaverit ovat niin päteviä, että voittavat kisoja ja tuovat treeneihin namusia syötäväksi. Silloin nimeltä mainitsematon ohjaaja on onnellinen, koska jaksaa karkkien voimalla treenata iloisena vaikka ei ole syönyt koko päivänä muroja enempää. Toivottavasti treenikaverit käyvät jatkossa kisoissa joka viikko, niin miekin oon aina hilpeä :)

Rapsuttimen kanssa otettiin ensin ihan pikkuisen hulluttelua hypyillä ja parilla putkella ja oikein hienoon vireeseen lähti elukka sekä ohjaaja. Sitten ajattelin kehittyä, koska eihän tässä mitään kisoja ole aikoihin tulossa, joten voi haastaa itseään eikä tarvitse hioa sitä kisoissa tehtävää ohjausta entistä paremmaksi. Kyllä, minä ohjaan kisoissa aina sillä samalla tutulla ja turvallisella junttitavalla. Mutta niin, tänään jatkoin joskus aiemmin aloittamaani sylikäännöstreeniä. Rapsuli luki ohjausta kivasti, mutta minä ohjasin välillä ihan yli eikä se aina mikään sylkkäri ollut vaan joku heiduli, en tietoisesti yliohjautunut vaan en vain tajunnut miten mutkalla oikein olin. Helpommat käännökset meni hienosti ja vaikeammatkin saatiin menemään, mutta työstämistä jäi ohjaajan osalta. Rapsuli tajusi ohjauksen olemuksen.

Toisella kierroksella otettiin irtoamista mikä ei ollut kummoista. Aikamoista räpellystä, mutta semmoistahan se aina on ollut ja motivaatiota sen treenaamiseen ei enää hirveästi ole, koska kisoissa Rapsu ei tule koskaan irtomaan mihinkään. Ei sen pieni pää kestä semmoista. Lisäksi otettiin keppejä suljetusta ja avoimesta kulmasta, hirmuisen hyvin veti. Heittäydyin hurjaksi ja vetelin niihin vielä takaaleikkauksetkin eikä yhtään hidastanut tai ollut edes kiinnostunut miten perässä hillun vaan veti täysillä. Oikein vahvaa kepitystä.

Viimeisellä rundilla ilahdutin Rapsua taas hyppy ja putki rallattelulla, jossa se sai mennä niin kovaa kuin kintuistaan pääsi ja tutulla läheisriipuvaisen ohjauksella. Kylläpä se tykkäsi ja oli hauskaa :)

Nuuskun kanssa otettiin hitusen tokoa olohuoneessa. Perusasennosta käännöksiä ja yhden-kahden askeleen seuraamista ja tekipä hyvin. Yhtään ei edistänyt eikä ruennut nykimään namin toivossa. Kaukokäskyt oli buenoa, mutta esine suussa sivulle tulot... eeih. No, on myönnettävä, että heikot oli lähtökohdatkin, kun unohdin noutokapulat autoon enkä niitä jaksanut sieltä hakea. Ajattelin, että otan tilalle tuommoisen lelun, jossa on kiva keskipalikka ja tennispallot päässä, sehän näyttää ihan noutoesineeltä. Niin, ehkä minusta. Nuuskun mielestä sen voi heittää sivulle tullessa seinään, ottaa sieltä kimmokkeella mukaan ja hakata sillä minua polveen. Lisäksi sitä voi pomputella lattian kautta ja... Joo, ehkä ensi treenissä otan ihan oikeat välineet kehiin.

Virallisesti veteraani

2011-08-15T18:29:00.000+03:00

Nuusku syntymäpäiväuinnillaan Lykynlammella Höytiäisen kanavassa.

Nuusku on tuonut olemassaolollaan maailmaan iloa ja riemua jo kahdeksan vuotta. Toivottavasti tulossa on vielä toinen mokoma samaa nautintoa.

Päivänsankaritar on juhlinut hillitysti lähimpiensä seurassa. Ohjelmassa on ollut yhteislaulua, pitkiä halauksia, herkuttelua, metsässä samoilua ja uimista, tottakai!

Rotkonkävijät

2011-08-14T18:30:00.003+03:00

Nuusku Rakas Ensimmäinen Kolvananuuron rotkon pohjalla.

Korea kesäpäivä houkutti seikkailemaan, joten lähdettiin omalla kokoonpanolla Kolvananuuroon, jonne on pitänyt mennä jo vuosia, mutta jotenkin on jäänyt menemäti. Kannatti mennä, kaunista oli ja mukavata. Tosin paikoin, lähinnä rotkon pohjalla, reitti oli niin kivikkoinen, louhikkoinen ja muutenkin hankalasti kuljettava, että melkein pelotti Nuuskun mukaan ottaminen, mutta hyvin se siellä selvisi. Nuusku löysi uimapaikankin ja kävi vähän polskimassa. Marjoja oli paljon, löytyi niin mustikkaa, puolukkaa kuin vattuakin, joten Rapsulla oli huisin kivaa. Omaksi iloksi ötököitä oli olemattoman vähän, yksi hirvikärpänen, ehkä kolme itikkaa ja ampiainen, joka tosin onnistui inhasti pistämään.

Laiduntajat.

Nupakon kanssa on otettu pientä olohuonetokotreeniä uusin ohjein. Lähinnä liikkeestä seisomista ja seuraamista. Ei olla suuremmin edistytty, jos ei oteta lukuun sitä oivallusta, että Nupan kanssa ei voi treenata ennen aamiaista, paitsi jos tykkää treenata aivottoman sormet syövän sekopään kanssa. Iltapäivätreenit sopivat neidolle paremmin.

Nuuskun omat reenit

2011-08-12T20:51:00.000+03:00

Perjantai oli Nuuskulin treenipäivä. Tuntuipa mahtavalta, kun oli oikein etukäteen sovittu kimppatreenit Nuuskulle :) Pieni vammainen eläkeläinen pääsi olohuoneen sijaan tokoilemaan pyrrien kera Utran koulun kentälle. Niin siistiä!

Treeneissä Nupakko ei kyllä ihan loistanut. Se oli aivan liian tohkeissaan ollakseen tarkka ja pätevä. Perusasento oli muuten sievä, tiivis ja mallikas, mutta se mölinä... Noh, mie olen iloinen, että murmeli on toipunut niin hyvin, että sen kanssa voi lähteä treenikentälle mölisemään, huonomminkin voisi olla. Seuraaminen oli aluksi turhan väljää, mutta paikoin Nupa väläytteli sitä tiiviyttä mitä saatiin kaivettua esiin ennen loukkaantumista, mutta vain paikoin. Kaimani ohjeistikin palaamaan taaksepäin ja etenemään paria askelta ja naksuttamaan paikkaa uudestaan imuttamalla. Koetamme sitä siis.

Liikkeestä maahanmeno oli hidas Nuuskulta, se hieman jopa tepsutti ennen maastoutumista. Liikkeestä seisominen ei pelittänyt oikein käsimerkinkään kanssa, mutta saatiin hyvät ohjeet takapalkan käyttöön tässä liikkeessä. Joskin Nupa tuntui olevan siitä takapalkasta niin innoissaan, että höselsi ja touhotti ihan mahdottomasti. Mutta pitää koettaa, jos siihen saisi jotain rotia olohuoneessa.

Nakkelin Nupalle puu- ja metallikapuloita, jotka Unski haki taitavasti kuten noutajan kuuluukin, mutta perusasentoon romut suussa siirtymisiä pitää koutsin mukaan treenata. Treenaamme siis niitä ihan erikseen, ei me niitä ollaan koskaan mitenkään harjoiteltu ja sen huomaa. Kaukokäskyinä maahanmenot ja istumiset meni kivasti. Paikkamakuu Elsan istuessa vieressä oli hyvä, Nuuskuksi hieman levoton tosin, se katseli aina välillä Elsaa eikä meinannut ottaa nokosia kuten joskus muinoin. Mutta huomattavasti rennompi pötköttely sillä oli kuin viimeksi. En muista mitä muuta me otettiin, mutta aivan mahtavia neuvoja saatiin ja oli niin kiva katsella Elsan pätevää menoa, että oikein iski tokokipinä. Nyt pitää vetää olohuoneessa tehotreeniä!

Rapsuli ei treenannut mitään, koska nämä oli Nuuskun treenit. Rapsu tosin onnistui murtautumaan peräkonttiin, avaamaan tonnikalapurkin ja toki syömään fisut purkista. Jäi Nuusku ilman mehevää loppupalkkaa.

Treenin jälkeen lähdettiin kimppalenkille Utranharjulle. Hauska on huomata, että Nupa ei pidä pyrrejä tuijottelevina paimenkoirina vaan enemmän rentoina lintukoiria ja rallattelee niiden kanssa rennosti pitkin polkuja. Rapsuliini puolestaan löysi paljon mustikoita syötäväksi.

Rapelo sai kilpparitestin tuloksen keskiviikkona ja se näytti negatiivista. Arvot olivat viitearvojen sisällä, joten kilpirauhanen on terhakkaana eikä siitä tarvitse huolta kantaa. Rapetsiini on vastannut hyvin uusimpaan hoitoonsa eli antibiootit ja tulehdusta vähentävä shampoo ovat saaneet ihon oikein kauniiseen kuosiin. Kyllähän Raipea vielä kutkuttaa, mutta iho on ehjä.

Katkotreenit

2011-08-10T20:28:00.001+03:00

Raa-Raa aloitti aamunsa veren luovutuksella. Verta valutettiin pari putkiloa ja siinä meni kauan, kun jostain kumman syystä veri ei olisi tahtonut Rapsulista pois. Hienosti Rape kuitenkin homman jaksoi ja nyt sillä on oikein tyylikkäät kaljut läikät molemmissa etutasseleissa. Nupsutin oli elukkalääkärissä mukana seuraneitinä, koska halusin punnita sen ja jatkettiin siitä sitten samoin tein ajamaan eilen illalla tehdyt katkojäljet.

Nuusku oli aivan hurjana jäljelle päästessään, mutta malttoi rauhoittua alkuun, siis rauhoittua Nuuskun mittapuulla. Jäljestys meni hyvin ottaen huomioon, että eilen pimeässä tehty jälki ei ollut ihan paras mahdollinen, koska pimeässä hortoillessa katko tuli melko tien viereen, jolloin kaatona ollut aamuruoka jäi turhan lähelle, joten Nupa alkoi ottamaan kaadolle ilmavainua katkoa etsiessään. Muuten katkotyöskentely oli aivan priimaa, Nuuskis etsi, rengasti ja pyöri innokkaana hyrränä ympäriinsä. Hirmuisesti tykkäsin.

Rapsulilla oli myös melkoinen vire. Rape työskenteli aivan mahtavasti! Rapsuli lähti rengastelemaan katkolla ensin väärälle puolelle ja pyöri siellä melko tovin, mutta vauhti ja motivaatio olivat aivan huipussaan koko ajan. Lopulta Rapsuli lähti tarkastamaan toista puolta ja jäljelle osuttuaan veti sen vauhdilla loppuun. Mallikasta!

Odotin heikompia suorituksia, koska ei me olla tänä kesänä yhtään katkotreeniä tehty, mutta hyvin oli muistissa, joskaan viime kesäisiin 20 sekunnin katkosuorituksiin ei ylletty... Nyt meni aikaa useampi minuutti, mutta työskentelyvire ja omatoimisuus ei laskenyt missään vaiheessa. Jälkihommeleiden jälkeen lähdettiin vielä jolkottelemaan jäljestysseurana olleiden pyrrien kanssa.

Nimensä veroinen

2011-08-09T18:21:00.000+03:00

Rapsun kutinat eivät antihistamiineja nappailemalla ja hellivällä shampoolla poistuneet, joten siirryimme eläinlääkärin kanssa vaihtoehtoon kaksi eli antibioottiin ja jytäkämpään shampottiin. Jospa se iho siitä tokenisi ja saataisiin siedätyshoito alkamaan mahdollisimman pian. Toivottavasti, koska ajatus vaihtoehdosta kolme eli kortisonin napostelemisesta ei kuulosta yhtään hyvältä.

Huomenna Rapsutin käy luovuttamassa vertaan uutta allergiatestiä varten, jotta saadaan selville onko allergiat lisääntyneet vai ainoastaan entisen siedätyksen teho lopahtanut. Saadaan tieto siitä, että millaisella linimentillä murmelia lähdetään siedättämään. Lisäksi Rapsuliinista otetaan verta kilpirauhastutkimukseen. Toivottavasti siinä ei ongelmaa ole vaan kaveria vaivaisi ainoastaan ankara heinänuha ja siitä johtuva kutka. Pieni koira parka.

Maitohappoloilla

2011-08-07T15:12:00.001+03:00

Hapsu Hipsuvarvas osallistui Vähäniityn Sarin agilitykoulutukseen. Alla jotain sinnepäin piirusteltu ratapiirros, josta näkyy treenin suurin vaikeus eli ohjaajan jalkojen maitohapottuminen. Hirmussii suoria oli Sari suunnitellut!

Hipsuvarvas kulki kuuliaisesti sinne minne piti eikä treenissä sillä tavoin hankalia ansapaikkoja ollut. Ohjaaja oli kuitenkin helisemässä ja jalat eivät liikkuneet muutaman pyrähdyksen jälkeen yhtään mihinkään. Suorastaan hävetti olla moinen rapakuntoinen vanha luuska, mutta onneksi kolmiolääkekoiran kanssa treeni tehtiin pätkissä, joten siinä sai hiukan haukkoa henkeä välillä.

Alku oli Hapelle pässin lihaa ja päästiin mukavasti okserille (7) saakka. Siinä sain Hapsulin kertaalleen kääntymään vikasuuntaan, kun jätin oman rintaman levälleen. Putkeen (10) Hampuusi sujahti parhaiten vekillä (9) ja takaaleikkauksella (10). Piti vaan osata tehdä se kaikki mahdollisimman ajoissa lähellä hyppyä, jotta sain etumatkaa helvetilliselle suoralle (11-14), johon hyydyin etumatkasta huolimatta. Piti myös kyetä laukkaamaan helvetillinen suora sivuttaisetäisyyttä pitäen, jotta Hipsuliini ei mennyt hyppyä (14) vikaperin. Tähänkin saatiin ihan mahtionnistumisia :)

Koetettiin myös välille 8-10 valssivaihtoehtoa, jotta olisin saanut enempi etumatkaa matkalla helvettiin, mutta ei onnistunut löysän valssin teko, ei sitten millään. No onnistui se lopulta, mutta kyllä tuo takaaleikkaustsydeemi oli parempi ja luontevampi vaikka siinä saikin kipittää aika paljon enempi.

Kepit (16) elukka haki hienosti ja pujotteli niin eläimellisesti kuin pieni punainen vain osaa. Loppu oli helppoa vaikka jalat painoivat ainakin 600 kiloa, eikä Hipsutin kosahtanut A-ansaan vaan kuunteli isoilla korvillaan ja sujahti putkeen (23). Tosin rehellisyyden nimissä on sanottava, että pimeitä putkikulmia pitää vahvistaa, koska muutamalla kerralla Hape varmisti kysellen, mutta lopulta painui putkeen kyselemäti. Lopun hyppypyöritys (24-28) oli kuin Himpulalle tehty, niin kaunista, niin kivaa, niin eleetöntä ja pientä kaarrosta, eikä minun tarvinnut juuri liikkua.

Jäljellä tai siinä hujakoilla

2011-08-05T10:52:00.001+03:00

Eilen illalla vedettiin jäljet Nuuskulle ja Rapsulle sekä Elsalle ja Kivalle. Jälkien teko tuntui melkoiselta höperöjen touhulta, koska heti metsään mentyämme alkoi sataa kaatamalla, ukkonen paukkui hurjana, ropisi rakeita, tuuli niin että puut olivat vaakatasossa ja yksi puu kaatui sille metsäautotielle, jota piti takaisin ajaa. Nupsu ja Hapsu olivat mukana, koska niiden oli tarkoitus lenkkeillä jamiskalla, mutta Nuusku-parka oli ukkosesta aivan kauhuissaan, joten pelkäksi autossa istumiseksihan se siltä osin meni. Reissun surkeuden kruunasi se, että olin lähtenyt liikenteeseen veden kestämättömissä varusteissa, joten olin aivan litimärkä enkä tehnyt tolleriloille kuin yhden treenijäljen, jonka saisivat ajaa perätysten. Kylmettyneenä hytistessäni lohduttauduin kuitenkin sillä, että seuraavana aamuna pääsisin seuraamaan koirieni riemua ja taidokasta jäljestystä.

Nooh, koirilla oli riemua. Nuusku hötkelsi ja alkuun sen sai oikein rauhoittaa. Yleensä pikkuinen Nuusku-juna puksuttelee millilleen jäljellä, mutta nyt Nupelo heilui melko holtittomasti, meni toki jäljen suuntaisesti ja poimi makuut, mutta kaukana oli kauniista. Rapeloinen meni paremmin, pysyi hyvin jäljen päällä ja otti muut makuut, mutta lopussa vainusi kaadon tuontijäljet (hyi hyi minä, kun olin hortoillut kaikkea muuta kuin jäljen suuntaisesti) ja oli menossa hyvällä vauhdilla kaatona olleesta aamupalasta ohi. Jäljestyksen jälkeinen aamulenkki metsässä meni paljon paremmin :) Siinä me ollaan tosi hyviä! Rapsutin löysi mustikkaa niin että napa rouskui ja Nuuskutin loikki mättäillä lujempaa kuin puput.

Eilen jatkettiin Nuuskulin tokoputkea, jos tällä kertaa vaikka jatkettaisiin hommaa ihan loppuun asti. Otettiin pikkuisen seuraamisen harjoittelua ja nyt oikea paikka pysyi paremmin eikä Nuusku edistänyt niin pahasti kuin tiistaina. Olihan siinä edelleen turhaa tepsutusta, mutta kiitos Katjan vinkkien, osaan nyt korjata sitä paremmin. Palauteltiin mieleen myös liikkeestä seisomista ja huomasin, että "odota" käskyllä se pysähtyy kuin seinään ilman käsimerkkiä, koska sillä pysäytän sen päivittäin lenkeilläkin. Ehkä miun pitää käyttää sille alussa kaksoiskäskyä ja häivytän sitten tuon "odota" käskyn pois. Koetetaan miten käy. Paikkamakuu oli rauhallinen vaikka heiluin jotain häiriöksi Rapelon kanssa. Hirmuisen hauskaa oli, Nuusku on niin vekkuli epeli :)

Höytiäisen vesi alkaa olla jo niin kylmää, että kimppauimiset taitavat vedellä viimeisiään. Tai no Nuuskulla ja Rapsulla ei ollut veden lämpötilan kanssa mitään ongelmaa, mutta minusta se oli viime kerralla jo melko vilakkata ja sain oikein taistella itseni uimaan. Polskittiin pitkä uimarupeama, hyvin sujui molemmilta. Tosin Rapen perä alkoi hieman vajumaan loppuvaiheessa, ilmeisesti pitää jotain ahterijumppaa sille tehdä, ei ole ilmeisesti yhtä hyvät lihakset kuin eläkeläisellä, koska tekniikka alkaa hajoamaan.

Nuusku on ihana

2011-08-02T23:34:00.000+03:00

Ilmat ovat tällä hetkellä niin suotuisia metsässä hiipparointiiin, että ei sieltä malta pysyä poissa. Hirmuisen mukavaa oli tänään löytää Lykynlammella lenkkeillessä kanava, jossa oli mukava hiekkaranta ja kirkas vesi. Oivallinen paikka uimiseen, tuumasivat Nuusku ja Rapsu. Lykiksellä on kuitenkin viisi vuotta tullut lenkkeiltyä ja vasta nyt huomasin vakireittini kulkevan kanavan vierestä...

Illalla Rapsu lähti liitelemään pitkästä aikaa. Tehtiin mukaelma muuasta Agi.fi-lehden treenistä ja se sujui vallan mallikkaasti ottaen huomioon, että treenitauko on taas ollut melkoinen. Ohjaukset nyt oli mitä sattuu, mutta Rapelo oli mainiolla tuulella ja sinkoili siihen malliin, että jouduin vallan opettelemaan uusia ohjaustapoja, ei perusjunttipaukulla pärjännyt ei. Se piti käännöksessä ihan selän taakse jättää, jotta kääntyi! Aikamoista, sanon minä. Alussa intoa oli kaverilla hieman enemmän kuin älyä ja Rapsu lähti pujotteluun semmoisella vauhdilla, että ei enää ihan taipunut kakkosväliin vaan törmäsi kolmoskeppiin. Melkoista kaahotusta se oli muutenkin puolin ja toisin, mutta hauskaa.

Parhautta oli kuitenkin kaivaa Nuusku autosta ja treenata sen kanssa pikkuisen tokoa. Nupalla oli ihan hirmuiset kierrokset, koska treenitaukoa on takana. Kaiken lisäksi veijari oli oikealla treenikentällä ensimmäisen kerran puoleen vuoteen ja siellä kentällä oli vielä agilityesteet! Into oli mahtava ja on sen kanssa vaan niin hienoa tehdä töitä. Eihän meillä ole kuin luoksetulo ja kaukokäskyistä kaksi kohtuullisessa kuosissa, muut oli aikamoista räpellystä, mutta väliäkös hällä. Perusasento oli hyvä, seuraaminen aivan liian innokasta ja edisti hirveästi (mutta parempi tämä kuin matkalaukku, jos jotain hyvää haluaa etsiä), liikkestä maahanmeno nopea, liikkeestä seisominen ihan hakusessa ilman käsimerkkiä, mutta toisaalta minun käskytkin olivat ihan huonot, paikalla makuu levotonta, mikä oli omituista Nuuskulta, mutta pistän tämän yli-innokkuuden piikkiin. Oli niin hauskaa, että aloitetaan taas tehotokot. Tulihan se ilmoitettua muutaman viikon päästä olevaan tokokoulutukseenkin, joten pitänee vähän treenata etukäteen, niin ei sitten niin paljoa hävetä.

Reenien jälkeen lähdettiin Kuhasaloon jäähdyttelemään kelpieiden ja aussien seurassa. Nuusku luuhasi rantapuskissa omiaan ja kaihosi järveen, Rapsu puolestaan tarkasti kaikki nuotiopaikat, jos johonkin olisi jollain jäänyt jotain. Kaikki sivistynyt käytös jäi ulkomaille ja epelit riekkuivat taas kuin pahaiset kuurot kakarat.

Palauttavaa patikointia

2011-08-01T22:13:00.002+03:00

Maailmanvalloituksen jälkeen Unski ja Hapero lepäsivät sikeästi uinuen päivän jos toisenkin, ja ohjelmassa oli lähinnä uimista. Hirviranta on niin mukava paikka uida ja siellä on sen verran pitkä ranta, että rannan suuntaisesti uidessa saa oikein kuntouttavaa matkauintia. Hapsukin on niin mahti matkan uiskentelija, alkaa muistuttaa delfiiniä sekin.

Viikonloppuna alkoi retkijalka kuitenkin sen verran vipattamaan, että suuntasimme ihan vaan kolmestaan patikkaretkelle Patvinsuon kansallispuiston viehkeisiin maisemiin. Löytyi hiekkabiitsiä kirkkaine vesineen, metsää mustikoineen ja soita pitkospuineen. Mielettömän mahtava päiväreissu, jos ei oteta lukuun niitä inhoja muurahaiskusiaispolttiasipaholaisia, jotka pureksivat kolmikon koivet ja kaksikon masut hajalle.

Lisäksi Nuusku ja Rapsutin ovat päässeet vaihtamaan kuulumisia karvaisten kavereidensa kanssa. Tempaisimme mm. kevyen juoksulenkin sekä hipiän hoitoa suolammessa kera Ninkan lauman ja viipotimme metsässä Topin ja Viirun seurassa. Ja sokerina pohjalla tutustuimme vanhan treenikaverin Nelli-setterin uuteen pikkusiskoon Ronja-setteriin. Voih, miten ihana pitkäkorvainen pupun ja karitsan sekoitus! Loikkiva honkkelikoipi. Tahtoo oman!

Road Trip, osa 8: Lopputulos. Seppo ei tiennyt mitä puhuu

2011-07-30T10:09:00.002+03:00

Seppo oli aivan väärässä. Saksa ei ole paska maa, ainakaan koirallisen näkökulmasta. Matkustaminen koiran kanssa oli Saksassa paljon helpompaa kuin Suomessa, ja koska se on Suomessakin helppoa, niin Saksassa se oli lastenleikkiä. Tanska ja Ruotsi eivät jääneet juuri heikommiksi, niissäkin otukset otettiin positiivisesti vastaan, mutta onhan pohjoismainen elo hieman rajoittuneempaa eivätkä elukat joka paikkaan mukaan pääse. Lomalla on kuitenkin huomattavasti kivempaa vapaampi asenne; jos hiippailet luppakorvien kanssa jossain ja näet jotain kivaa jonne haluat, voit mennä sinne niiden luppakorvien kanssa sen sijaan, että joutuisit säätämään ja menemään ilman. Saksassa ja Ruotsissa oli myös hyvin tarkkaa, että koirien jätökset kerätään maasta. Tähän toimintaan kannustavia kakkapussitelineitä oli runsaasti joka puolella eikä yhtään pökälettä lojunut pientareilla. Eikä kyllä roskiakaan maassa lojunut.

Sen lisäksi, että koirien kanssa sai mennä joka paikkaan, ihmiset suhtautuivat koiriin paljon positiivisemmin kuin Suomessa. Kaikki hymyilivät vastaantuleville hännänheiluttajille ja lukuisat lähestyivät koiria sekä halusivat rupatella niistä ja hypistellä niitä. Toki tähän luultavasti vaikutti myös se, että mukana oli kaksi keskikokoista parivaljakkona liikkuvaa söpöläistä eikä mitään pelottavia rumiluksia. Koirille haluttiin olla yhtälailla kohteliaita kuin ihmisillekin. Saksan yleisin koira näytti muuten olevan beagle.

Majoituksen saaminen oli helppoa, koska koiraystävällisiä majoituspaikkoja oli pilvin pimein. Liikkuminen oli helppoa, koska olimme omalla autolla liikenteessä, mutta liikuimme muutaman kerran myös julkisilla kulkuvälineillä, mm. ikivanhaa ratikkaa piti päästä testaamaan ja bussillakin ajettiin ja niihin koirat pääsivät yhtälailla.

Rajojen ylitykset olivat helppoja, ketään ei kiinnostanut missään vaiheessa katsoa ovatko koirien matka-asiakirjat kunnossa. Olisivat ne kyllä olleet, jos joku olisi vaivautunut niistä kiinnostumaan. Passien matkustuskuntoon laitto ei myöskään ollut työlästä, koska molemmilla oli rabiesvasta-ainetestit voimassa jo aiemmilta Ruotsin ja Norjan reissuilta, joten lisänä tähän tuli vain heisimatolääkityksen antaminen paluumatkalla ennen Ruotsiin tuloa. Saman olisi joutunut tekemään Saksassa ennen Suomeen tuloa, jos olisi vetänyt rundin toisin päin. Olin varautunut siihen, että Tanskassa asian hoitaminen voisi olla hankalaa yhteisen kielen puuttumisen vuoksi ja valmistauduin kirjoittamalla ylös heisimadon tanskaksi sekä suunnittelin heiluttelevani passeja ja hokevani "Sverige, Sverige", mutta siihen ei tarvinnut mennä, koska Tanskassa puhuttiin sujuvaa englantia, joten asian pystyi hoitamaan ihan ihmismäisesti puhuen.

Odotin myös, että saisin poimia otuksista ties minkälaisia iljettäviä ötököitä ja punkkeja pitkin matkaa, koska kuvittelin, että niitä siellä etelämmässä suorastaan hyppii päälle, mutta molemmat säästyivät moisilta. Rapsusta otin yhden punkin pois Ruotsin suoreissun jälkeen.

Lopputuloksena oli oikein onnistunut reissu, jossa koirien mukana oleminen ei aiheuttanut mutkia matkaan tai tehnyt mitään hankalaksi. Joten jos koira vaan tykkää olla mukana menossa, tutustua uusiin paikkoihin ja reissata, niin ei kun vaan menoksi. Suosittelen.

Road Trip, osa 7: Smultronstället

2011-07-30T09:31:00.001+03:00

Matkapäivät 16-19: Lund - Stora Mosse Nationalpark - Linköping - Söderköping - Stockholm - Turku - Helsinki - Joensuu

Lundissa yöpyminen oli koirille pelkkää juhlaa, koska yöpymispaikassa oli talon puolesta koirille omat astiastot sekä sängyt. Lundista lähdimme ajelemaan jotain pikkutietä ja pysähdyimme reippailemaan jossain epämääräisessä ryteikössä, josta olisi pitänyt lähteä luontopolku, mutta ei sieltä mitään lähtenyt. Löysimme kuitenkin kiva reitin, herkulliset vattupuskat ja säikäytimme liikkeelle ties minkä metsäpeuran.

Rapsutin Stora Mossessa.

Ruotsin maaseutumaisemat eivät kuitenkaan pidemmän päälle innostaneet, joten siirryimme hitusen suuremmalle tielle ja otimme kohteeksi Stora Mossen kansallispuiston. Aivan mainio lenkkeilypaikka. Reippailimme pari tuntia tervan tuoksuisilla soilla pitkin pitkospuita ja löysipä Rapsuli paljon mustikoitakin metsäpoluilta.

Nuuskutin ja suon tuoksut.

Siellä ne menevät.

Kävimme Linköpingissä yöpymässä, kääntämässä ihailevia päitä ja ostamassa laivaliput Suomeen. Linköpingistä jatkoimme matkan loppuhuipennukseen eli Söderköpingissä sijaitsevaan Ruotsin suurinpaan jäätelöravintola Smultronställettiin. Kerrassaan mahtava pulju, iso terassi, isot jäätelöannokset ja mikä parhainta: koirat olivat tervetulleita. Nuuskulle ja Rapsulle tarjoiltiin ilmaiseksi talon omaa koirille tarkoitettua jäätelöä, joka maistui molemmile :) Oma jäätelöannos oli sen verran tuhti, että ensimmäistä kertaa historiassa jäätelöannos jäi kesken vaikka se oli ihan tajuttoman hyvää! Ei vaan mahtunut mahaan enempää. Mahat pullottavina tepastelimme Söderköpingin kauniissa kaupungissa, hienot kanavat, hieno kukkula, hienot talot, kaikkinensa niin koreaa, että tänne mennään toistekin.

Yövyimme Tukholmassa ja matkasimme päivälaivalla Turkuun. Laivamatka tuntui tosi lyhyeltä edelliseen verrattuna, joskin yölaiva olisi ollut veikeämpi, niin olisi nukkunut sulavasti koko matkan, mutta tuo oli ainoa mihin saatiin enää piletit. Meillä oli hytti, jossa otimme tirsoja ja heiluimme myös kannella. Matkasää oli suotuisa ja maisemat mukavan saaristoiset.

Turusta hurautimme Helsinkiin yöksi, tipautimme yhden lauman jäsenen sinne lomalle ja kolmikkona jatkoimme kotiin. Nuuskulla ja Rapsulla on mennyt pari päivää lomasta levätessä, uni on maistunut, uimassa on käyty ja kotinurkkien tapahtumat on nuuhkittu tarkkaan.

Valokuvat

Road Trip, osa 6: Tanskan dyynit

2011-07-29T22:20:00.002+03:00

Matkapäivät 14-15: Schleswig - Holmsland Klit - Viborg - Frederikshavn - Lund

Saksasta jatkoimme Tanskaan. Lähdimme nousemaan länsirannikkoa ylös, tavoitteena päästä dyyneille seikkailemaan. Holmsland Klitin dyynit olivat aivan mahtavat! Meri pauhasi, tuuli roiski merivettä iholle ja mikä parasta, rannat olivat meidän! Tanskalaiset olivat ihan jossain muualla.

Rapsu tähystelee.

Nuusku puolipystykorva.

Tosin dyyneistäkin puhdasta ihanuutta oli dyynien etäosassa, pohjoisimmille dyyneille matkattuamme huomasimme, että sinne tuli ilmeisesti erilaiset merivirtaukset, koska siellä rantsu oli täynnä meren tuomaa roinaa ja rannalla kävely oli yhtä nautinnollista kuin kaatopaikalla. Mutta Holmsland Klitin eteläisin osa on kyllä käymisen arvoinen.

Kesken rantaloman juolahti mieleen, että on perjantai ja viikonloppuna siirtyisimme Ruotsiin, jonne mennessä koiran passista pitäisi löytyä heisimatolääkitysmerkintä. Suuntasimme siis navigaattorin mukaan lähimpään elukkalääkäriin, joka sijaitsi Viborgissa, jotta saimme asian hoidettua ennen viikonloppua. Eläinlääkäriasemalla nautimme aivan loistavaa palvelua, rapsutteluja ja passit leimattiin asiaankuuluvasti (joskaan kukaan ei missään rajanylityksessä ollut pätkääkään kiinnostunut tollereiden passeista).

Frederikshavn oli niin suuri pettymys, että siitä en kirjoita tämän enempää, koska en halua muistella sitä ankeutta. Ajelimme takaisin emmekä viipyneet Tanskassa yhtä yötä pidempään, koska keli oli aivan kamala. Matkasimme Ruotsiin siltojen kautta ja lopulta pääsimme perille Lundiin. Lund ja Ruotsi olikin sitten aivan toista. Niin hieno maa.

Valokuvat

Road Trip, osa 5: Niedersachsenin satukaupunki ja havupuut

2011-07-29T21:57:00.001+03:00

Matkapäivät 11-13: Goslar - Nationalpark Harz - Schleswig

Itäisestä Saksasta lähdimme lopulta keskemmäs kohti Harz-vuoristoa ja satumaista Goslarin pikkukaupunkia. Ajelimme sulavasti vastavirtaan moottoritiellä, jota pitkin ajaminen ei ollut yhtä rentouttavaa kuin itäisellä puolella. Täällä ajettiin vielä lujempaa ja raskasta liikennettä oli paljon. Pikkuteillä ei kuitenkaan ollut kummoisia maisemia ja vaikka ne tiet olivat kapeita, niin lujaa niilläkin ajettiin, joten moottoritie tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta vaikka tien varressa olikin autoja, joiden moottorit olivat räjähtäneet. Meidän pikku Micraa ei kuitenkaan rääkätty äärimmilleen, joten kyyti vei aina luotettavasti perille.

Goslariin saavuimme hyvissä ajoin ja löysimme edullisen koiraystävällisen majoituksen vanhasta kaupungista. Koirallisen mieleen oli erityisesti oma sisäänkäynti suoraan ulkoa, mutta hieman vähemmän mieleen oli viheralueiden puute. Nuusku omaksui nopeasti citykoiran roolin ja lirautti pissit talojen kivijalkoja vasten paikallisten tapaan, mutta Rapsulla meni hommaan hieman pidempään. Ja voi sitä riemua mikä syttyi, kun jossain näkyi joku pahainen ruohotupsukka, johon pääsi asioilleen. Mutta jos Goslarissa yöpyy, se on tehtävä vanhassa kaupungissa, koska se on koko paikan juttu. Uskomattoman kaunis kaupunki, joka on valittu Unescon maailmanperintölistalle. Goslarista löytyi myös pesula, joka oli tässä vaiheessa reissua enemmän kuin paikallaan.

Goslarin kujia.

Kävimme retkeilemässä Harzin kansallispuistossa ja kiipesimme Brockenin (1142 m) päälle. Matkaa tuli noin 15 km/ 5 tuntia. Hienot olivat näkymät ja sää mitä parhain, ei tuntunut liian kuumalta ja taivas oli kivasti pilvessä. Tosin siitä huolimatta nenästä tuli aivan punainen. Luppakorville ei tullut kuuma, koska vuoristosta lirui raikasta vettä ja paikoin sitä oli sen verran runsaasti, että elukat pääsivät masua myöten kahlailemaan. Brockenin huipulla pienet punaiset saivat evääksi aamiaiselta nyysityt teemakkarat (maksamakkarapötkylän tapaiset viritykset), jotka vedettiin antaumuksella kupuun.

Brockenilla.

Goslarin kaupungissa Nuuskuli ja Rapsuli olivat oikein sivistyneesti, makoilivat pöydän alla syödessämme ja jolkottelivat maltillisesti kujilla. Jäätelö oli pitäjässä erityisen hyvää. Kirkonkello tuntui kolisevan ja kalkattavan siellä jatkuvasti ja meni melkoisen kauan + yhdet yöunet ennen kuin selvitimme kolinoiden logiikan. Siltä varalta jos joku paikalle joskus eksyy, niin homma menee näin: ensimmäiset kalkatukset kertovat onko kellon minuutit 00 (yksi kalkatus), 15 (2 kalkatusta), 30 (kolme kalkatusta) vai 45 (neljä kalkatusta) ja seuraavat kolinat kertovat tasatuntien määrän.

Goslarista lähdimme kohti pohjoista Schleswigin kalastajakaupunkiin, joka osoittautui Goslarin jälkeen latteaksi. Hieman epäreilua Schleswig-parkaa kohtaan tulla sinne suoraan paratiisista. Mukavat ulkoilumaastot kaupungiksi kuitenkin ja kiva merenranta. Ylivoimaisesti parasta Schleswigissä oli letut! Kohoavat ehdottomasti jälkiruokien TOP 3 listalle. Ykköstä ei kuitenkaan tule ikuna ylittämään mikään, ovat äitin tekemät itävaltalaiset erdbeerknödelit sen verran kova juttu. Kakkostilan jakavat Paheen sekä Sokerileipuri Aleniuksen suklaabanaanikakut ja kolmostilalle kiilasi schleswigiläiset letut. Tiputtivat mokomat minun amerikkalaiset pannukakut nelosiksi.

Valokuvat

Road Trip, osa 4: Sachsenin vuoret

2011-07-29T10:17:00.002+03:00

Matkapäivät 8-10: Greifswald - Bad Schandau - Nationalpark Sächsische Schweiz - Köningstein - Bastei

Greifswaldin hotelliin koirat olivat tervetulleita, mutta niitä ei saanut jättää valvomatta huoneeseen, joten Nuusku ja Rapsu pääsivät mukaan hotellin aamiaiselle. Tähän mennessä kaverit eivät vielä olleet päässet rafloihin mukaan, koska ne olivat olleet luontoretkien jälkeen unikunnossa ja jääneet nukkumaan syömisen ajaksi. Mutta nyt oli sivistys edessä! Kaverit käyttäytyivät aamiaisella mallikkaasti (tiedän, tätä ei usko kukaan) vaikka olin kyllä varautunut kaikenmoiseen räpeltämiseen. Rapsu otti nokoset ja Nuusku valvoi pötkötellen tilannetta, jos nyt vaikka joltain jotain tipahtaisi niin ei mene ohi kuonon.

Masun täydentämisen jälkeen huruutimme moottoritietä "Itä-Saksan etelään", käännyimme pienemmille väylille, ohitimme agilitykentän (jolloin jalka alkoi vispaamaan ja teki mieli radalle) ja löysimme pienen paratiisin, Bad Schandaun pikkukaupungin, Elben rannalta ja Sächsische Schweiz kansallispuiston kupeesta. Siellä oli valloittava alppikylän tunnelma ja sieltä sai maailman parasta pannupitsaa (siis muutakin syötävää kuin perunaa!!) ja oi niitä jäätelöannoksia! Nuuskutin ja Rapsutinkin pääsivät elämään todellista keskieurooppalaiskoiran eloa päästen joka paikkaan mukaan ja hienosti ne joka paikassa olivatkin.

Kansallispuistossa.

Kansallispuistossa reippailimme urakalla vaikka sää oli tuskaisen kuuma. Nuuskuli meinasi välillä liukastua roikkuvaan kieleensä, mutta kuivuuttaan se oli niin tahmea, että ei siihen kaatunut. Päiväretkien pituutta piti hieman lyhentää sään vuoksi eikä yli kuutta tuntia putkeen tarvottu. Pidempiä yhtäjaksoisia pätkiä olisi pitänyt jolkotella, jos olisi halunnut päätyä Tsekin puolelle ihailemaan niitä jylhimpiä maisemia. Kansallispuiston polkuverkostoista löytyi mukavia osuuksia, joissa pystyi viipottamaan huoletta vapaana sekä vaarallisempia osuuksia, joissa oli turvallisempaa olla hihnassa. Jotkut seikkailupätkät johtivat umpikujiin, reiteille, joissa koirien olisi pitänyt vetää ylös ja alas jyrkkiä tikapuita ja löytyi sieltä Rapsulin kauhuksi maa-ampiaispesä inhoine asukkeineenkin. Joissain paikoissa laskeutuminen oli niin vaarallista, että piti ottaa rekut kainaloon, mutta pääosin reitit olivat helppokulkuisia, koska esteettömyys taitaa olla Saksassa in.

Köningsteinin kaupunki oli kaunis paikka kävellä, mutta mitään eloa siinä kylässä ei ollut. Hiljainen paikka, ainoastaan kissat olivat liikkeellä. Köningsteinin linna oli luontokohteiden ohella luultavasti yksi elukoiden suosikkipaikkoista. Sieltä oli mainiot näkymät yli Elben laakson ja Rapsu löysi itsestään oikean linnakyylän. Linnanmuureilla tuuli mukavan virvoittavasti.

Linnanmuureilla.

Bastei oli aivan mahtava maisemiltaan, mutta siellä oli minun makuuni liikaa ihmisiä liikkeellä. Nuusku ja Rapsu herättivät siellä erityisen suurta ihastusta ja niistä otettiin kuvia ja niiden kanssa poseerattiin yhteiskuvissa. Seuraavaa reissua varten pitänee duunata jotain fanituotteita mukaan ;) Nupa ja Rape saivat Bastein reissulla matkan ensimmäisen bratwurstinsa ja hyvää näytti olevan.

Valokuvat

Road Trip, osa 3: Rantaelämää Mecklenburg-Vorpommernissa

2011-07-28T11:26:00.003+03:00

Matkapäivät 5-7: Rostock - Brerow - Nationalpark Vorpommersche Boddenlandschaft - Rügen - Nationalpark Jasmund - Greifswald

Rostockin kaupunkiin emme tutustuneet vaan kipaisimme Lidlistä eväät ja lähdimme itään kohti rantsua. Tie oli mukava pikkutie, jota saksalaiset tykkäsivät ajaa kovalla vauhdilla. Autoja oli paljon, mutta ei meidän suuntaan vaan onnistuimme kulkemaan heti matkamme alusta alkaen vastavirtaa, joten vältyimme ruuhkilta. Vorpommersche Boddenlandschaft Kansallispuistossa sijaitsevaan Brerowin kylään saavuimme aamupäivästä, suuntasimme turisti-infoon ja saimme majoituksen oikein mukavasta koiraystävällisestä B&B-paikasta. Tällä suunnalla kukaan ei puhu englantia, joten saksan alkeet kannattaa opetella tai sitten hymyillä paljon ja heilutella käsiä.

Reippailimme päivän, oli aivan täydellinen sää: puolipilvistä, ei liian kuumaa vaan sopivaa luonnossa tallusteluun. Seikkailimme kansallispuiston läpi pohjoisrantaan tarkoituksena uida, mutta siellä oli niin kovat aallot, että tyydyimme pötkähtämään hienoon hiekkaan ihailemaan merta ja sen pauhua. Nuusku sulki silmät, antoi tuulen huojuttaa korvakarvojaan ja nautti merestä. Rapsu löysi ihania meren pehmittämiä kepukoita.

Rapsu Rantatyttö.

Seuraavana päivänä jatkoimme kansallispuiston kartoittamista. Tallustelimme rantaa pitkin kohti vanhaa majakkaa ja seikkailimme pitkospuilla. Ranta oli huikean leveä ja pitkä ja rannan hiekka oli niin hienoa, aivan kuin chinchillojen kylpyhiekkaa! Rannassa liehui punaisia lippuja, jolloin uiminen on sallittua vain päteville tyypeille, joten tyydyimme kahlaamaan ja juoksentelemaan hippasta. Aallot olivat voimakkaat, paiskautuivat rantaan murskaavan näköisesti ja vetivät hanakasti mereen. Lähemmäs majakkaa tullessamme aaltojen mukana rantaan tuli simpukoiden kuoria, joiden rouskuminen paljaiden jalkojen alla tuntui aluksi etovalta, mutta äkkiä siihen tottui. Vielä lähemmäs päästyämme rantaan ajautui myös medusoita, joiden päälle astumiseen ei tottunut. Lisäksi aallot kuljettivat rantaan Rapsun mielestä herkullista meriheinää.

Hiekkarannalta kasvillisempaan rantamaastoon siirryttyämme rannan kaislikossa näkyi ruskea elukka, joka paljastui käsittämättömän isoksi villisiaksi. Onneksi röhkijä ei huomnnut meitä eikä Rapsu sitä, koska jos Rapsu olisi havainnut sen, olisi sekin havainnut meidät. Ja jos se olisi havainnut meidät, olisimme luultavasti saaneet kyytiä, koska kukaan meistä ei ole Obelix. Rannan metsä oli ihan erilaista kuin täällä, välillä kovin vetistä ja välillä aivan kuivaa dyynipohjaa, välillä ties mitä jalopuita ja välillä käkkyrämäntyjä.

Röh röh. Tuo ruskea piste on villi villisika.

Iltaisin päiväretkien jälkeen unille painautuivat oikein tyytyväisettollerit. Tasaista tuhinaa aamuun saakka. Pari yötä Brerowissa vietyttyämme lähdimme aamiaisen jälkeen kohti Rügenin saaren Jasmundin kansallispuistoa. Matkalla oli lukuisia varoitusmerkkejä saksanhirvistä tai kauriista tai vilisiosta tai saukoista (?). Rügenissä alkoi satamaan, mutta sitä ei juuri metsässä huomannut, koska suurten puiden oksat suojasivat niin hyvin. Puusto oli minusta oikein kaunista, satumaista. Paljon vihreää eri sävyissä.

Rügeniläistä ryteikköä.

Kiipesimme ylös katsomaan kalkkikivirinnettä ylhäältäpäin ja olihan se hieno. Alhaalta rannan suunnasta se olisi ollut varmaan vielä hienompi, mutta sinne olisi pitänyt laskeutua sateen liukastamia puuportaita pitkin eikä se houkuttanut. Tyydyimme siis ulkoilemaan rantatörmän yläpuolisessa metsässä.

Kalkkikivinen rantatörmä.

Saksalaiset tykkäävät vohveleista ja vohvelikojuja oli joka puolella, myös kansallispuistojen luona, mutta otimme Nuuskun ja Rapsun suureksi pettymykseksi vohvelit vain ihmisille. Nämä olivat paremmat kuin Brerowissa, isommat ja enemmän täytettä. Sade ei ottanut loppuakseen, joten typistettiin Rügenin vierailu yhteen päivään ja lähdettiin eteenpäin. Ajettiin Greifswaldin hansakaupunkiin, jonne tultiin sen verran myöhään, että majoitukseksi saatiin hienompi hotelli.

Saksalaiset tykkäsivät kysyä Nuuskusta ja Rapsusta ovatko ne sisaruksia, ovatko ne pentuja ja mitä rotua ne ovat. Tolleri ei ollut tunnettu Saksassa, ihan muutama ihminen tiesi rodun, jotkut tunnistivat lintukoiraksi ja hokivat "duck, duck" kun muutakaan yhteistä kieltä ei löydetty.

Valokuvat

Road Trip, osa 2: Jalat ristissä yli Itämeren

2011-07-28T10:13:00.003+03:00

Matkapäivät 1-4: Joensuu - Helsinki - Rostock

Suuri Matka alkoi varsinaisesti Helsingistä, sillä retkessä Joensuu-Helsinki ei ollut mitään uutta. Mutta että laivalla yli Itämeren! Siinä olikin jo kaikkea jännää. Vastaisuuden varalle, jos on mahdollisuutta valita, koettaisin varata sellaisen laivamatkan, jossa tunteja kestävä laivaan jonotus tapahtuisi viileinä aamu- tai iltatunteina eikä kuumimpaan aurinkoiseen aikaan tai sitten hankkisin webastoidun auton. Onneksi meillä oli jotain pyyhkeitä matkassa ja vettä, joten takapenkkiläiset sai käärittyä viilentymään märkiin pyyhkeisiin. Ilmastoidusta autostahan ei ole iloa silloin kun auto ei ole käynnissä.

Laivamatka Helsingistä Rostockiin Tallinkin rahtilaivalla meni mainiosti. Tosin laivassa koirilla olisi pitänyt olla kuonokopat eikä hytin sänkyihinkään olisi saanut mennä, mutta höpöhöpö. Nuuskulla ja Rapsulla on niin kauniit kuonot, että ei niihin mitään häkkyröitä laiteta rumentamaan eikä niitä kyllä ollut yhdelläkään laivan koirista. Eikä niitä kyllä kukaan siellä oikeasti edes edellyttänyt. Ja minä en saa unta, jos minulla ei ole karvaisia kavereita kainalossa. Tosin laivayön Rapsu näki niin villejä unia, että seinä vaan kopisi ja kylkeen sateli potkuja tassujen vispatessa, joten tiedä siitä omasta nukkumisesta.

Hytissä uni maistuu.

Meillä oli mukava ikkunallinen hytti, iloja, joista pääsee nauttimaan, kun tekee matkavarauksen viimetingassa, jolloin on jäljellä enää A-luokan hyttejä. Rapsu kotiutui paattiin välittömästi, tarkkaili satamassa lastaustoimia hytin ikkunasta ja pitkästyttyään telkkariinsa kävi unille. Nuuskulla matka lähti hieman varovaisemmin käyntiin ja Nuuskuli kuunteli laivan ääniä valppaampana, mutta nopeasti Nupakin rentoutui ja vetäisi koivet kohti kattoa.

Kaverukset viihtyivät hytissä, pommpivat sulavasti sängyltä sängylle ja Nuusku käytti välillä yöpöytää siltana. Kerran ehdin jo ilahtua jalkoihini loikanneesta lämmittäjästä, kunnes huomasin kiintymyssuhteen olevan yksipuolinen ja Nuuskun rakkauden kohdistuvat viereisellä pöydällä olevaan Toblerone-halkoon. Nuuskulle olisi suklaa maistunut.

Kannella olisi ollut mielenkiintoisempiakin asioita kuin poseeraaminen kameralle.

Hytin lisäksi kaverukset hengailivat laivan kansilla. Sää oli mainio ja tuuli toi merellisiä tuoksuja kuonoihin. Välillä tuuli niin, että korvat nousivat pystyyyn ja välillä meinasi paahtua auringossa. Pelastusliivilaatikoiden päällä oli mukava makoilla ja tähyillä tulevaan. Rapsu vetäisi merituulen huminassa myös päiväunet. Kannella olevat koirien vessalaatikot olivat molemmista aivan kuvottavia. Ne olivat kyllä puhdistetut ja sillä tavoin siistit, mutta eihän arvonsa tuntevat tyttökoirat mene mihinkään hajuisiin kusilaatikoihin, ei. Laatikot aiheuttivat kuonojen rutistelua puhtaiden hankien koirille. Nuusku pidätteli 20 tuntia, jonka jälkeen antautui ja vetäisi pissit laatikon viereen tyyni ja järkähtämätön "tähän pissin, lootaan en mene" ilme kuonollaan. Seurapiirirakkoisempi Rapsu sinnitteli peräti 23 tuntia, mutta ei sekään laatikkoon antautunut vaan kannelle.

Jatkoa ajatellen en enää matkaa hienohelmojen kanssa näin pitkää laivamatkaa vaan hieman lyhemmän, jolloin pidättelyn ei tarvitse mennä aivan terveellisyyden rajamaille. Enkä valitse Tallinkin rahtilaivaa myöskään onnettomien ruokien vuoksi, ei ollut mikään kasvisyöjän taivas vaan pääsin nauttimaan ravinnoksi perunoita kolmessa eri muodossa (perunasalaattia, perunamuussia ja paistettuja perunoita) sekä kahdeksaa erilaista jälkiruokakakkua, joista kaksi oli hyviä.

Luppakorvaset herättivät laivassa ansaittua ihastusta ja niitä rapsuteltiin yllinkyllin. Yllätyksekseni kaikki tunnistivat rodun, vielä jokunen vuosi takaperin tolleria tuntenut juuri kuin tollerin omistajat. Typyjen käytös laivalla oli oikein mallikasta ja ne pääsivät vaihtamaan kuulumisetkin muutaman ulkolaisen lajitoverin kanssa.

Päästyämme Saksaan joskus kymmenen aikaan seuraavana iltana, suuntasimme ensimmäiselle viherpläntille, jotta kaverit pääsivät kunnolla tarpeilleen. Sen jälkeen suunnistimme yöksi etukäteen varaamaamme edulliseen Gästhausiin, jonne oli kartasta, ajo-ohjeista ja navigaattorista huolimatta niin hankala löytää, että alkoi tympimään koko lomalle lähtö. Lopulta pääsimme perille, pelottavaan sataman lähiöslummiin, jossa hiippaili ja notkui niin epämääräistä porukkaa, että autoon unohtunutta tavaraa ei uskaltanut enää yöllä lähteä hakemaan ja uskoa auton jälleennäkemiseen aamulla ei ollut.

Valokuvat

Road Trip, osa 1: Kokonaisuus

2011-07-27T20:19:00.001+03:00

19 päivää, 4927 kilometriä maalla ja 40 tuntia merellä. Siinäpä se, Suuri Matka: Joensuu - Helsinki - Rostock - Brerow - Nationalpark Vorpommersche Boddenlandschaft - Rügen - Nationalpark Jasmund - Greifswald - Bad Schandau - Nationalpark Sächsische Schweiz - Köningstein - Bastei - Goslar - Nationalpark Harz - Schleswig - Holmsland Klit - Viborg - Frederikshamn - Lund - Stora Mosse Nationalpark - Linköping - Söderköping - Stockholm - Turku - Helsinki - Joensuu.

Yksityiskohtaisempaa tarinaa on tulossa, mutta kokonaisuutena on kerrottava, että oikein mainio reissu. Kovin tarkkaa reittiä ei ollut etukäteen suunniteltu vaan katseltu kartasta ja netistä kivanoloisia paikkoja joihin voisi tutustua. Kaikissa mielenkiintoisissa vaihtoehdoissa ei käyty, mutta poikettiin useassa yllätyksellisessä paikassa, mentiin fiilispohjalla ja säiden mukaan. Tavoitteena oli nähdä saksalaisia pikkukaupunkeja, linnoja ja kansallispuistoja. Kiipeillä hieman vuorille ja kastaa jalat mereen. Tavoite täyttyi.

Kulkupelinä oli aina niin uskollinen ja luotettava polle, Nissan Micra, johon mahtui paremmin kuin hyvin kahden ihmiset ja kahden koiran kolmen viikon reissukamat. Ylimääräistä tilaakin jäi. Mukana oli teltta ja retkikamat, mutta loppupeleissä yöt vietettiin B&B-tyyppisissä Gasthauseissa tahi hotelleissa, riippuen missä tilaa oli. Ajoimme kulloisenkiin paikalliseen turisti-infoon, joista ystävälliset ihmiset varasivat meille koiraystävällisen majoituksen. Jos onnistui tulemaan ajoissa paikalle, sai edullisen ja hyvän, jos tuli myöhään, sai tyytyä kalliimpaan. Koska vesisadetta oli koko ajan luvattu (mutta sitä tuli vain öisin) ei teltta houkuttanut, varsinkin kun pikkuruisissa ja kauniissa kaupungeissa oli valloittavaa yöpyä.

Saksa oli taivas koirien kanssa matkustavalle, koska siellä koirat saivat käytännössä tulla joka paikkaan. Vain muutamassa paikassa oli joitain alueita rajattu jäätelöiltä ja koirilta, mutta pääosin kaikki oli sallittua. Matkan aikana sai kokea millaista olisi matkata yhdessä Hollywood-tähtösten kanssa, koska kaikkialla Nuusku ja Rapsu herättivät suurta ihastusta, niistä haluttiin ottaa kuvia, niiden kanssa haluttiin samaan kuvaan, niitä haluttiin silitellä jne. Luppakorvat käyttäytyivät oikein edustavasti ja epäilemättä Saksan tollerikanta tulee kasvamaan jatkossa, koska kaikki murmelit tavanneet halunnevat oman pienen punaisen.

Lomakuvat löytyvät täältä.

Niin ja Saksaan matkaaville suosittelen lämpimästi Deutschland Tourismus -sivustoa. Sieltä löytyy vaikka mitä.

Niillä ei ole vain räpylät, niillä on myös evät

2011-07-07T15:38:00.002+03:00

Mahtavat kesäpäivät ovat houkutelleet uimaan oikein urakalla. Hirvirannassa tulee polskittua päivittäin ja eilen siellä oli erityisen hauskaa, koska ranta oli typötyhjä, aallot mahtavat ja vesikin kohtuu lämmintä. Lisämausteena olivat loppuvaiheessa paikalle saapuneet vesilinnun mokomat, jotka tulivat uiskentelemaan hajuetäisyydelle, jolloin suuret metsästäjät näyttivät suuntavan sen verran kauas ulapalle kuonot ojossa, että katsottiin parhaimmaksi rantautua, koska siinä ei olisi loppupeleissä hyvin käynyt.

Tänään porukkata oli paikalla hitusen muitakin, mutta muutoin meno oli aivan mahtavaa. Erityisesti Rapsu on ollut viime aikoina valloittava urheudessaan, koska Rapsuhan on oikeasti aivan nössö aaltojen kanssa, mutta nyt Hapero on joka kerta kroolannut yhteenmenoon reilut puolisen tuntia pitkin poikin selkää ja painellut läpi maininkien, välillä puolisukeluksissa. Yhtään ei vaikuta kaveria ahdistavan ja uintitekniikka on parantunut huikeasti, perä ei laske pitkänkään uimarupeaman aikana.

Nuusku puolestaan nauttii uimisesta, lipuu vedessä maailman omistajan elkein ja on saavuttanut aivan mahtavan lihaskuntonsa takaisin. Reittä riittää ja pakarat pullottaa. Operoitu koipi on oikein vahva, kaunis ja soma, ihan Nuuskun oma.

Rapsuli kävi toissapäivänä reenimässä agilitya. Oli melkoisen kuuma ja Rapsuli roikotti kieltään aikalailla. Kerrattiin muuatta ranskalaisten pääsiäistreeniä (lisäilen treenipiirroksen joskus jaksaessani, onhan ne tuolla jossain kansiossa piirrettynä), jossa olisin keskittynyt vaihtoehtoisiin ohjauskuvioihin, mm. poispäinkäännöksen vahvistamiseen, mutta Rapelin onneton puomin alastulo esti sen. Pitää lähteä rakentamaan se alusta jälleen kerran, koska pitkän treenitauon jälkeen ei luonnollisesti voida jatkaa siitä mihin loppukeväästä/ alkukesästä jäätiin. Joten vaihtoehtoisuuksien sijaan keskityttiin pujottelun hankalaan avokulma-aloitukseen ja saatiin siihen kivoja onnistumisia.

Rautaneito ruostuu

2011-07-04T22:24:00.001+03:00

Nuusku ja Rapsu nautiskelivat viikonlopun hirmuisista helteistä Hattusaaressa. Ohjelmassa luppakorvilla oli pelkkää lomailua eli uimista, päiväunia ja syömistä.

Dramatiikkaa saatiin kuitenkin aikaiseksi, koska Nuuskuli alkoi heti ensimmäisen uimareissunsa päätteeksi tärisemään, vapisemaan ja väpättämään aivan mahdottomasti. Ennenkuulumatonta! Siinäpä sitten rantavettä syynäämään, josko muualla paljon tavattua sinilevää olisi rantaan hitusia ajautunut ja Nuusku-uimajuoppo myrkkyä sisäänsä hörppinyt, mutta ei näkynyt levähiutaleita silmään eikä levätestitkään moisia paljastaneet. Kaverille kilautus auttoi asiaa ja tulimme niinkin järisyttävään tulokseen kuin että kylmä sillä Nuuskulla oli. Suuri oivallus, johon en pystynyt yksin. Oli hyvin hankalaa uskoa jääkarhun muuttuneen vilukissaksi. Etenkin veden ollessa tosi lämmintä, niin linnunmaitoista että minäkin uin, ja rannallakin oli kuuma kuin mehumaijassa, joten miten kenellekään voi tulla kylmä? Koiralle, jonka synnynnäisenä tehtävänä on noutaa ankanraatoja jäisestä merestä? Ei Nuuskuliinus nuorena hytissyt vaikka ui miten kylmissä vesissä eikä Ransupansukaan yhtään palellut vaikka polskutteli kiitettävästi sekin. Onkohan aika hankkia seniorille märkäpuku? Ainakin Nuuskis on kuivattava huolella polskinnan päätteeksi, sillä nytkin Nupatsu lämpeni pyyhkeellä hieronnalla ja hytinä lakkasi.

Hulluna veteen

2011-06-30T21:51:00.000+03:00

Sano sisällä ääneen "uimassahan...", niin nimeltä mainitsematon seniori punaturkki havahtuu unesta, nostaa päänsä ja kirkastuneella ilmeellään intoilee "ai minäkö, nytkö, hetikö, joo, joo, JOO!!!". Liikahda uinti-sanan jälkeen, niin eläkeläinen aloittaa levottoman lämmittelyravin ympäri asuntoa, laukkaa ulko-ovelle ja takaisin sekä puhisee tyytymättämyydestä kanssaeläjiensä lähtövauhtiin. Ota esille uimavermeet, niin wannabe saukko alkaa kiljumaan kurkku suorana, riekkumaan, heittämään pukkihyppelyä ja olemaan hyvin rasittava aina siihen saakka, kunnes kyseisen olion tassut ja muu ruho sukeltavat veteen.

No on se oikeasti kivaa, ainakin perillä. Nuuskulle maailman parhautta on päästä uimaan yhdessä omien ihmisten kanssa. Nuusku ui aina paljon, mutta porukassa enemmän kuin norpat keskimäärin ja ramppaa uinnin jälkeiset tunnit pissillä, kun tuli hieman maistettua järvivettä uidessa. Rapsukin polskuttelee laumansa kanssa innoissaan, kroolaa silloin jopa hieman huviuintia sen lisäksi, että noutaa jotain kepukoita.

Ihana, ihana helle.

Parasta treeniä

2011-06-28T22:16:00.001+03:00

Nuuskun ja Rapsun aamuinen metsälenkki päätyi parhaalla mahdollisella tavalla eli jälkitreenillä. Kiva-pyrri saapui metsäreippailun jälkeen noutajaisten seuraksi ja kolmikolla oli ohjelmassa eilen illalla veretetyt makaustreenit: kaikilla viisi makausta, joissa toisella ja neljännellä maahan kaivellut namit sekä kaatona aamuruoka. N ja R tekivät erinomaisen hyvää työtä. Erityisesti oli ilo huomata Nuuskun kyky rauhoittua lähtöön vaikka se jäljestikin viimeisenä ja oli kiljunut suoraa huutoa autossa melkoisen tovin. Olin varautunut homman menevän Nuuskulla aivan örveltämiseksi, mutta ei, kirsu pysyi sammalissa ja Nuusku millilleen jäljen päällä. Edelleen molemmilla on palkattomat makuut hätäisempiä kuin palkalliset, joten makaustreeniä jatkamme. Ja jospa ensi kerralla jaksaisin vetäistä jonkin muunkin treenin, mutta tuo makaustreeni on vaan niin mukava tehdä... Jäljestyksen jälkeen seurasi aamulenkki numero kaksi Kivan seurassa.

Illalla Rapsu suuntasi pitkästä aikaa agilitytreeneihin. Kiitos lääkityksen ja hellivien pesujen, Rapsun iho on ehjä ja hipiä enää lievästi punoittava, joten pölyistä kenttää ei tarvinnut kartella. Hieman rohkenin epäillä kaverin fyysistä kestokykyä, sillä Rapsuli väsähti viime viikolla antihistamiineistaan siihen malliin, että vaikutti lähinnä kesähorrokseen vaipuneelta elukalta, joten alkuviikosta annostusta hieman vähennettiin. Nyt satsi on paremmin kohdillaan eikä Rape nuku koko aikaa. Onhan Hapsuliini edelleen selkeästi väsynyt, mutta kuitenkin eloisa, joten ajattelin ottaa sen kanssa pikkuisen neljän esteen tekniikkaa. Ilokseni treeneihin saapui muitakin ja ohjelmassa olikin Katjaa juhannuskisoista kismittämään jäänyt rata, jonka piirros alla jotenkin sinnepäin.

Rapsu kulki oikein mainiosti eikä siltä puhti loppunut laisinkaan. Raipe painoi vauhdilla, kaarratti käännöksissä Rapsuksi paljon eikä se hirveästi kuunnellutkaan, mutta virheetöntä työtä onnistui silti tekemään. Kaarteet ja korvattomuus laitettiin sujuvasti treenitauolta ja sairaslomalta palaamisen piikkiin eikä siihen millään tavalla puututtu. Siinäpähän paahtoi pikkuapina. Ongelmakohdaksi muotoutui lopun "suora". Olin alussa myöhässä päällejuoksussa (16), mutta otettuani hulluna etumatkaa jo muurilla (13) ehdin fyysisesti kunnolla asemiin. Sitten pääsinkin säätämään käskytyksen ajoitustani, sillä työnsin huonolla liikkeellä ja myöhässä olevalla käskytyksellä jatkuvasti Rapsua takaakiertoon (17). Lopulta onnistuin möläyttämään haltuunottokäskyni hypylle (17) ennen hyppyä (16) ja vielä rytmittämään hortoiluani sen verran, että murunen kääntyi hypylle (17). Onnistuneet toistot olivat harvassa, koska minulla oli ote kateissa treenitauon jäljiltä ja Rapsusta oli niin kiva toistaa virhettä, johon sen alunperin ohjasin. Mutta kaikkinensa aivan törkeän hyvä treenifiilis ja sain itselleni niin mahtavan asenteen! Treenitauko teki tyttöä asenteelle.

Katja totesikin treenin jälkeen, että käskytän Rapsua nyt paljon napakammin kuin ennen. Siihen olen pyrkinytkin, koska napakalla ohjauksella saan itselleni paremman asenteen, vähän kuin Nuuskulin kanssa menisi :) Kevään ranskalaisten treenissä sain palautetta flegmaattisesta äänenkäytöstä ja ilmeisesti se nyt on sitten alkanut mennä perille. Alussahan Rapsu ei kestänyt minulta muuta kuin hilpeää Hessu Hopo -menoa, mutta nyt se kestää jo asennetta ja painetta ja vastaa niihin hyvin. Minulla on vaan kestänyt tajuta tämä muutos ja astua uudelle tasolle. Ainoa asia mitä se ei kestä on minun ohjausvirheiden paljastuminen ja niiden kätkeminen on uudella asenteella huomattavasti hankalampaa. Goofyna mokat oli helpompi kuitata "no hupsista hei" menolla.

Juhannus luppakorvilla meni lokoisasti mökillä. Nuusku ui niin paljon, että sille tuli huono vointi kaikesta uidessa nautitusta vedestä. Nupahan ui jatkuvasti järvivettä ryystäen. Rapsuli tykkäsi harventaa vesikasvillisuutta oksentamiseen asti, haukkua kaiulleen ja ottaa päikkäreitä. Suurta pidättäytymistä molemmilta vaadittiin onkimisen ajan. Nuusku olisi erityisen kovasti halunnut käydä pelastamassa hukkuneen kohon ja oli jo pari kertaa livistää pelastuspuuhiin etujalat laiturilta roikkuen.

Neiti Kesäheinä

2011-06-22T17:27:00.000+03:00

Heinäallergia on tehnyt paluun. Rapsu sai pitkävaikutteisen kortisonipistoksen kutkaa lievittämään, shampookylpyjä, ihoa kuntouttavia lisäravinteita ja antihistamiinikuurin. Kunhan iho-oireet saadaan hoidettua ja luppakorvan olo hyväksi, aloitetaan oireiden syyn poisto eli siedätyshoito uudestaan. Sillähän Rapsu saatiin oireettomaksi vuosiksi, joten sama alkaa nyt uudestaan alusta ja tällä kertaa hoitoa ei lopeteta oireettomuuteen vaan sitä ylläpidetään hamaan loppuun asti, että ei toista kertaa olla tilanteessa, jossa Rapsu saisi oireet takaisin.

Rapsun virallisuudet ovat tauolla niin kauan kuin lääkitykselle on tarvetta, mutta mitään terveydellistä estettä treenaamiselle ei ole. Rapsun kolmiomerkitty antihistamiini on kuitenkin sen verran jytäkkää kamaa, että pitää katsella miten murmelista löytyy potkua treeneihin. Otuksen olo on kuulemma luultavasti sen verran uninen, että saattaa olla parasta keskittyä vaan auringonottoon. Onneksi Rape on säteiden ystävä. Luultavasti kesä menee laverilla ja syksyllä palataan taas kehiin, kunhan olo on pirtsakampi.

Eläinlääkärillä käynti meni perinteisen kaavan mukaan eli lukuisia toistoja vaa'alla ja siitä paljon palkkaa :) Jos Rapsun hieno vaa'an tarjoaminen meinasi jäädä huomiotta, niin Rapsuli piti huomaamisesta huolen kauniilla "ymh, ymh"-önähdyksellä. Rapsun iloksi kenellekään odotushuoneessa ei jäänyt epäselväksi Rapsun vaikuttava oma-aloitteinen punitsemistaito ja saipa elukan rentous odotushuoneessa muutenkin kiitosta. Ja miksipäs pikkukoira ei käyttäytyisi maailman mallikelpoisimmin paikassa, jossa on namikupposia ja ihailevia ihmisiä ympäriinsä?

Loppuun on pakko kirjoittaa kaino pyyntö. Kenenkään tunteita loukkaamatta, kenellekään tätä erityisesti osoittamatta, yleisesti koiransa jalostuskäyttöä pohtiville pyyntöni on, että vaikka sinun koirasi olisi miten ihana ja pätevä ja kaunis ja paras ja kaikkea muuta yltiöpositiivista, niin jos sillä tai sen lähisukulaisella on allergianpoikastakaan, niin pyyhkäise jalostussuunnitelmat mielestäsi. Erityisesti ulkoisiin ärsykkeisiin reagoivan koiran elo on pelkkää helvettiä, jos oireet pääsevät valloilleen. Ei mikään elukka ole niin ainutlaatuisen mahtava, että sillä verukkeella olisi oikein ottaa sitä riskiä, että jollekin jälkeläiselle aiheutuu kivulias olo, vaikka kipu olisi vain ajoittaista, vaikka se olisi lääkityksellä hoidettavissa.

Naftaliinista jäljelle

2011-06-22T11:54:00.001+03:00

Nupsupupsun elämä kirkastui hetkeksi, sillä Nuusku sai aloittaa aamunsa jälkimetsässä. Kaiken kruunasi se, että Rapsu jäi kotiin, ei päässyt mukaan ollenkaan! Vain Nuusku, maailmannapa. Noh, oli siellä kaksi pientä pyrriäkin, mutta niitä ei Nuuskun maailmassa lasketa, koska nehän ovat paimenkoiria ja metsä on metsästyskoiran valtakuntaa.

Nuusku jäljesti eilen illalla vedetyn perusmakaustreenin eli suoran, jossa oli useita makauksia ja ikää noin 12 tuntia. Nupa suoritti homman erinomaisella varmuudella. Alkuun otusta piti hieman rauhoittaa, kun kierrosluvut olivat melkoiset ja ekat metrit Nupa viuhtoikin ilmavainulla, mutta melko pian kirsu laskeutui mättäisiin ja alkoi tarkka maavainuinen jäljestys. Kaikki makuut Unskis otti hienosti ja kaiveli niistä itselleen kuivattua peurankieltä palkaksi. Kaatona oli aamupala. Nuusku oli tapahtuneesta oikein onnellinen.

Kaikkien jäljestysten lopuksi otettiin vielä laukaus starttipistoolilla, jotta pikkupyrrit saivat tottua pamauksen ääneen. Nuusku oli paikalla istuskelemassa rohkaisevana kokeneena koirana eli huusi innoissaan suoraa huutoa siitä hetkestä alkaen, kun nostin pyssyn ilmaan. Aivan kahjo, mutta eipä antanut ainakaan pelokasta kuvaa... Pikemminkin saivat paimenet huomata, että hulluus kuuluu lajiin. Koska Nuusku oli sitä mieltä, että ammunnan jälkeen pitäisi päästä taas jäljelle, sai se ajaa lopuksi vielä lyhyen pyrrien jäljestämän jäljen vapaana viipottaen.

Rapsuli ei päässyt ollenkaan mukaan, sillä Rapsulla on valtaisia iho-ongelma. Sillä on ollut tovin kutkaa, jonka arvelin johtuvan Scalibor-pannasta, joten otin sen pois ja suurin kutina helpottuikin, mutta Rapsu ehti raaputtelemaan iholleen pari haavaumaa, jotka sijaitsevat rinnassa ja kainaloissa eikä sille voinut ajatellakaan pukevansa jälkivaljaita päälle. Liian kovaa olisi ollut pikkukoiralle katsella muiden jäljestystä, joten parempi oli jättää se unille kotiin. Käydään iltapäivällä esittelemässä ihoa eläinlääkärissä, jos vanha heinäallergia on tehnyt comebackin ja iholla on ihan jotain tulehdusta, kun kovasti se punoittaa eikä ole kotihoidolla poistunut.

Muutoin on ollut melko toimetonta eloa. Perusmetsälenkkejä vesisateessa. Kavereita on nähty jonkin verran, mm. Zorroa sekä Topia ja Viirua. No jonkun verran on otettu sisällä tokoa, jotta Nuuskis on saanut ukkosella muuta ajateltavaa kuin jyrinän ja salamat. Nuusku-Reppana kun ei ukkosen aikaan ole se maailman rohkein koira.

Puutarhatontut

2011-06-13T10:05:00.001+03:00

Nuuskulin allasterapiat ovat tällä erää takanapäin ja loppuviikosta Nupa sai hieronnan, jossa katsottiin tarkemmin lihasten tämän hetken kunto. Oikein hyvältä näytti, lihaksia löytyi eikä otuksessa ollut havaittavissa mitään toispuoleista rasittuneisuutta tai merkkejä polven varomisesta. Joten ehkä tässä nyt voi jo itsekin uskoa elukan toipuneen normaalikuntoon ja lopettaa kantasoluset tunnisteen käytön. Onpas hauskaa. Sen sijaan pitkistä selkälihaksista löytyi pari triggerpistettä, jotka hieronnalla pehmenivät, mutta kertoivat luultavasti siitä, että Nuuskun rantatyttöelämä on lähtenyt vähän turhan räväkästi käyntiin. Rauhallisestihan se on koetettu veteen ohjeistaa menemään, mutta Nuusku, vesi ja rauha eivät kuulu yhteen. Todenmukaisemmin sointuu Nuusku, vesi ja fanaattisuus, sillä Nupa pomppii rannalta veteen kuin hullu järviapina. Perusuimisen lisäksi koetamme harrastaa vähitellen piteneviä rauhallisia uittoja veneen vierellä.

Kelit ovat olleet varsin kuumat, joten metsälenkeille on päästy vain aamulla ani varhain ja illalla hirmuisen myöhään. Kaikkina päivinä ei silloinkaan, kun lämpötila ei ole laskenut inhimillisiin lukemiin ollenkaan. Mutta eipähän tuo ole lupattimia haitannut, uiminenhan on mukavaa liikuntaa ja sillä pärjää pitkälle. Hirmuisen hauskaa on ollut käydä järvipolskinnan lisäksi kanavalla harjoittamassa vastavirtaan uimista, mutta harmikseni siellä on niin paljon muurahaisia, että itsellä alkaa olla rannalla seistessä tukalat oltavat ja vesi on omaan makuuni liian hyistä uimiseen. Joten jos jollain on tiedoissa jalkoihin asennettavat muurahaisenkarkottimet, niin tiedon otan ilolla vastaan.

Parvekepuutarhan hoitaminen on ollut erityisesti Nuuskun mieleen. Saa nähdä miten iloisesti pienen tollerin nakertamat kurkun-, paprikan- ja tomaatintaimet tekevät satoa ja jääkö rucolasta sekä kumppaneista paljoa syötävää, kun Rapsuli niitä niin innokkaasti esimaistelee. Perunat lähtivät komeasti kasvamaan vaikka epäilin hieman, kun Rapsu ehti siemenperunoita hieman pureskella ja juoksuttaa ympäri kämppää istutusvaiheessa. Ilmeisesti potut tykkäsivät vauhdikkaammasta elämänalusta.

Norppaset

2011-06-10T12:34:00.000+03:00

Nuuskutin ja Rapsutin uipi ja uipi ja uipi. Uintia, syöntiä ja päiväunia. Niistä on tollerien kesä tehty.

Jos kirsu ei näy, on näkymätön.

2011-06-04T12:28:00.001+03:00

Nuuskis kävi keskiviikkona allasterapiassaan ja ravasi reippaasti roiskutellen. Altaaseen menokin oli Nuuskusta hauskaa, itseasiassa nyt allaskertojen loppuvaiheessa Nupa alkoi itse rynnimään altaaseen eikä sitä tarvinnut sinne nostaa. Ilmeisesti häkkyrä alkoi tuntumaan jo kotoisalta. Meno on viime aikoina näyttänyt sen verran hyvältä, että tuumasimme tämän olevan rupeaman viimeinen sessio, kertojahan tuli yhteensä kahdeksan, ja otamme jatkoksi pari hierontakertaa ja siirrymme järviin polskimaan.

Siispä uimakausi on avattu. Pyhäselässä on sen verran lämpöistä vettä, että siellä pystyy oikeasti uimaan eikä tarvitse vain pulahdella. Molemmat elukat nauttivat polskuttelusta täysin rintakarvoin ja uinnin jälkeinen hipiän hoito rantahiekassa sekä nurtsilla vaikuttaisi olevan puoli nautintoa. Nuuskuli on rantalelujen kanssa samanlainen Veden Ahti Pikkunatsi kuin ennenkin. Kaikki mikä lentää veteen on Nuuskuttimen. Siispä taktiikkana on nakata Nupan roudattava horisonttiin asti ja kun Nuuskis on siellä jossain ulapalla pienenä pisteenä, lentää Rapsun lelu järveen, eri suuntaan ja eri etäisyydelle. Silti Nuuskuli välillä yrittää kaarrattaa Rapsun kohteeseen, mutta aiemmista kesistä poiketen Nuusku kuuntelee omalle romulle uintikehoitusta huomattavasti suuremmalla prosentilla eikä mene loppuun saakka ja toisaalta Rapsuli rohkenee nykyään lähestyä omaa leluaan vaikka Nuusku Tyranni Ensimmäinen onkin sitä varastamassa. Tokihan niille voisi viskellä rojuja vuorotellen, mutta se menisi aivan liian helpoksi ja tylsäksi.

Muuallahan minä en Nuuskulle enää mitään viskele, koska sen kierrokset nousevat pilviin noudoissa, mutta vedessä sen voi tehdä turvallisesti, koska Nuusku menee käskystä ensin uimaan ja sitten vasta saa heiton, joten mitään koipea vahingoittavaa sykyilyä ei pääse tapahtumaan. Hirmuisen innoissaan se on, onhan sillä taas joku harrastus. Ja mahtavaa on huomata siinä taas sama tekemisen aiheuttama uupumus kuin aktiivisena harrastusaikana. Kotona nukkuva Nuuskuli on aivan poikki ja tunkee kuonon tassun alle, mikä tarkoittaa sitä, että ei saa häiritä, minä nukun nyt. Näkymätön Nuusku kerää voimia seuraavaan uintireissuun.

"Röh", se sanoi...

2011-05-31T22:36:00.000+03:00

... ja koetti tökätä kärsällä kuonoon. Päivän ehdoton kohokohta oli Sinkkolan elukoiden pällistely. Ihanat lampaat, vuohet, pollet ja kanat keräsivät Nuuskun ja Rapsun ihmetteleviä katseita. Possujen kohtaaminen oli aivan huikeaa! Molemmat luppakorvat alkoivat huiskutella häntiään possuille samaan malliin kuin lajitovereista rakkaimmille eli tollereille. Saparohännät olivat riemussa mukana ja kirmasivat aitauksen toisesta laidasta uusia kavereitaan moikkaamaan. Possuista toinen oli vallan rohkea ja tunki kärsänsä aitauksen raosta, jolloin Rapsuli olisi halunnut vaihtaa kirsunsa töpseliin. Toki varoin, etteivät elukat oikeasti pääse toisiaan koskemaan, jotta ei satu mitään vahinkoa. Sitten possu ovelana sanoi "röh" ja Rapsu sinkosi puoli metriä taaksepäin. Siinä Rapsuli tovin pää kallellaan mietti "täh?", tuli lopulta tulokseen, että ei "röh" koiraa pahenna ja olisi halunnut tunkeutua aitaukseen uusien kavereidensa kanssa. Väittäisin, että siinä koettiin molemminpuolista sielujen sympatiaa, ihan samiksia olivat.

Pitkästä aikaa lähdettiin tänään agilitytreeneihin. Rapsuli on ollut melkoisen pirteä viime aikoina, joten ajattelin katsoa miltä se treenikentällä vaikuttaa ja pitää sessiot lyhyinä, ratkiriemukkaina sekä antoisina. Tässä onnistuttiin paremmin kuin hyvin. Kerrattiin vanhaa valssitreeniä (1-17) ja olipa lystiä! Rapsu oli niin mahti hieno eläin. Kulki kovaa, kuuliaisesti ja ne käännökset... Kyllä silmä lepäsi. Onnistuin ohjaamaan hyvin eikä valssit valuneet. Koska homma ei hinkkaamista kaivannut, reenittiin toisella kierroksella haastellisia keppikulmia ja olipahan hauskaa tämäkin. Suljetut kulmat Rape poimi suvereenisti vaikka mistä vauhdista ja millaisista kulmista, mutta vaikeissa avokulmissa tuli ongelmia. Avokulmat eivät ole Rapella oikein hallinnassa eikä se niissä lähde hakemaan aktiivisesti oikeaa keppiväliä vaan survoutuu siihen (yleensä toiseen) mihin minun liikkeeni sen vedättää. Eli Rapsu ei lue avokulmakeppejä ollenkaan vaan minua. Tämä nyt ei suuremmin yllätä, koska sitähän se tekee aina ja kaikkialla. Saatiin avokulmiin kuitenkin kelpo toistoja helpotettuani hommaa siten, että jätin oman liikkeen pois ja annoin Rapelin vaan hakea.

Nuuskuli on aivan loistokunnossa. Hippanen maistuu ja hymy on herkässä. Huomaahan siitä, että treenikentälle mieli välillä kaihoaa, mutta Nuuskun fanaattisuuden huomioonottaen, Nuuskuli on sopeutunut eläkeläiseloonsa ansiokkaasti.

Käärmeksiä ja aaltoja # 7

2011-05-24T21:49:00.005+03:00

Yllä on kuvitettuna tämän hetkiset aktiviteetit ulkoilun ohella. Vieläkään ei olla treenattu Rapsun kanssa yhtään mitään, koska Rapsis tuntuu himppasen löysältä. Hirmuisen kivoja metsälenkkejä on kuitenkin kipitelty ja saatu välillä mukavaa seuraa Zorrosta sekä Topista & Viirusta. Rapsuli on alkanut piristymään, koska hippaset ja hullunmoinen kiekon juokseminen on maistunut Zorron ja Viirun kanssa. Kohta kaveri lienee jättänyt mammalomansa taakseen, mutta vielä se pesiä möyhii joka paikkaan ja päikkärit maistuvat erityisen hyvin. Hankin kuitenkin nameja jääkaappiin, joten ilmeisesti toiveikkaana olen loppuviikon suhteen.

Eilisillan Lykiksen seikkailulla Nuuskutin ja Rapsutin kohtasivat myös käärmeitä, elämänsä kolmannen ja neljännen. Luikerot olivat pikkuruisia eikä niillä ollut sahalaitaa selässä, joten ilmeisesti eivät olleet kyitä. Joskaan en tiedä onko kyykäärmeksillä sahalaitakuviot jo ensimmäisissä nahoissaan ja kuvioituvatko ne vasta myöhemmin. Yritin kyllä tutkailla netistä käärmehien kuvia, mutta ei siitä oikein mitään tullut, kun ne on minusta aivan liian puistattavia katseltavaksi, vähän niinkuin avohaavat tai se kamala kraatteri Kajaanintiellä keskustasta Prisman suuntaan, jonka ohi ajaminen nostaa korkeanpaikan kammoiselle kylmän hien pintaan.

Viikonloppuna kävimme korpireissuilla. Maaseutumatkailut ovat olleet luppakorvien mieleen. Mökillä Nuuskuli pääsi rallattalemaan sydämensä kyllyydestä ja ilo oli huomata jälkeenpäin, että päätön riekkuminen ei Nupatsua rasittanut fyysisesti. Nuuskusta kuitenkin kroketin peluun seuraaminen sivusta osoittautui henkisesti raastavaksi, niin kovasti paljon olisi tehnyt mieli päästä mukaan pallopeliin.

Tänään Nupatsulla oli seitsemäs allasterapiakerta. Tehtiin yksi pitkä rupeama, jossa tempo vaihteli peruskäynnistä reippaaseen raviin pariin otteeseen. Vesi loiskui kuin altaassa olisi ollut aaltokone. Nuuskis liikkui oikein hyvin ja oli muutenkin simpsakka typy. Polven possu ei ole vallannut koko elukkaa vaan Nuuskuli käyttäytyi kuin kunnon koira.

Alituiset allaspäivitykset osa 6

2011-05-16T16:34:00.002+03:00

Näköjään meillä ei muuta tapahdu kuin vesiterapiaa. Nuusku hölkötteli tänään altaassa piiiitkän rupeaman kahteen otteeseen, joista jälkimmäisellä Nupatsu ravasi oikein kunnon vauhdissa. Ravi oli hirmuisen kaunista, liikkeet hyvät ja vahvat. Vesi roiskui ja Nuusku näytti ihan hevoselta. Melkein kuulin korskeen ja kavioiden kopseen.

Eilen Nuuskutin ja Rapsutin pääsivät nauttimaan Siiri-tollerin seurasta Jamiskalla. Aivan ihana pitkä lenkki aurinkoisessa metsässä. Kolmikko on sen verran aikuista porukkaa, että suurempaa rallia ei ollut havaittavissa vaan enemmänkin yhteistä hengailua ja mättäiden tutkimista. Nuuskusta tämmöinen lenkkeily on aivan parasta, kun kukaan ei riehu vaan nauttii elämästä hillityn asiallisesti. Silloin Nuuskukin voi olla rento ja lomalla järjestyspoliisin roolistaan, ei tarvitse kyylätä onko jollain liian hauskaa.

Metsittynyt norppa eli majava - allasterapia osa 5

2011-05-14T11:33:00.001+03:00

Nuuskuli tempaisi torstaisessa allasterapiassaan 6,5 minuutin ja 10 minuutin pätkät. Välissä oleva tauko oli hyvin pieni, melkein olematon, koska ei Nupatsu tuntunut olevan tauon tarpeessa. Vauhti oli reipas ja välillä oli jokunen oikein rivakka pätkä. Lihaskunto alkaa olla kohtuullisesti kohdallaan.

Päivittäin Nuuskuli on viipottanut yhden ulkoilukeikoistaan Jamiskan tai Lykynlammen metsissä vahvistamassa lihaksistoaan. Alkumatkat lämmitellään poluilla ja metsäautoteillä, keskivaiheessa reippaillaan mättäillä ja lopussa palautellaan helpommassa maastossa. Eli ei juurikaan eroa normaaleista ennen loukkaantumista tapahtuneista maastokeikoista, mitä nyt vaan hieman hitaammalla vauhdilla mennään ja lenkkien pituudet ovat olleet lyhempiä.

Aina yhtä fiksun näköiset.

Välillä on ulkoiltu kavereiden kanssa. Keskiviikkona typyt kävivät samoilemassa Zorron kanssa Lykynlammella ja huomenna on tiedossa jamiskailua ihanan Siirin kanssa.

Zorro, Nuusku ja Rapsutin.

Rapsuli on jättänyt viikkotreeninsä välistä ja keskittynyt unohtamaan tiineytensä. Jospa se ensi viikolla olisi jo siinä vireessä, että voi treenata hyvillä mielin ilman, että joutuisi palkkaamaan alavireistä elukkaa. Jos ei, niin jatkamme lomailua. Joka tapauksessa SM-nollien keruu on unohdettu ja siirretty tavoite ensi vuoteen.

Puristus ennen lomaa

2011-05-09T21:59:00.003+03:00

Koska valmennusryhmän kauden viimeinen valmennusreissu Kuopioon oli sovittu aikapäiviä sitten, Rapsun loman aloitus lykkääntyi päivällä ja lähdimme eilen matkaan vaikka mitään kummoista suoritusta en luppakorvalta odottanutkaan. Ajattelin, että tarvittaessa kirmaan kuviot yksinäni, otan Rapettimen kanssa parin esteet pätkät kriittisimpiin kohtiin, Tiia-koutsin vinkit vastaan ja treenaan kuviot Rapen kanssa sitten, kun neito on äitiyslomansa pitänyt.

Treeni oli ihan älyttömän hyvä, hauska ja hyödyllinen. Pääpaino oli Aaltosen Mikon ennakoivissa valsseissa, pakkovalsseissa ja liikkeellelähdöissä. Valssit ovat minun ohjaustapani ja liikkeellelähdöt vaativat tehostusta, joten kannatti lähteä mukaan. Ennakoiviin valsseihini olen apinoinut tekniikkaa Dammin Jennyn kisavideoilta ja dvd:ltä katsellen sekä omaksunut oppia Jänesniemen Elinan koulutuksesta. Jossain vaiheessa valssit kulkivat hyvin, mutta nyt tuli palautetta, että yläkroppa ja kädet tekevät juuri sitä mitä pitääkin, mutta nuo jalan rutjakkeet sekoilivat! Sain ohjeeksi kiinnittää huomiota koipiini, jotka eivät menneet kuten niiden olisi pitänyt. Aivan mahtia, koska olin kuvitellut ketaroiden menevän halutun lailla, mutta olivatpa mokomat lähteneet elämään omaa elämäänsä. Liian kaukana päästä olevat ulokkeet heiluivat toisin kuin luulin, joten palaute oli enemmän kuin paikallaan. Saatuani kintut hallintaani ja kääntymään aiemmin, tuli lisää tehoa hommaan ja se näkyi heti Rapsun varmuudessa. Tiia totesikin, että Rapsu kääntyy aivan ilmiömäisen hyvin joka ikinen kerta, kun ohjaukseni on kohdillaan. Tottahan se on.

Ratapiirros ei ole yhtään sinnepäinkään, mutta... Liikaa hyppyjä omituisissa kulmissa, jotta olisi voinut muistaa.

Ennakoivat valssit (5, 9, 10, 13-16, 38) lähtivät sujumaan loistavasti, aika helposti jalkojen oikeat kuviot palautuivat. Ennakoiva valssi sylivekillä (19) oli myös oman oloista ohjausta. Puolivalssit (20-21, 32-33) välistävedoissa imaisivat Rapen hienosti mukaan. Pakkovalssit (24, 28, 41) toimivat hyvin, joskin keskimmäiseen sai laittaa rivasti tossua toisen eteen ehtiäkseen. Vauhdissa noita on kuitenkin Rapen kanssa helppo tehdä, kosk Rapsu lähtee käteen mukaan ja kääntyy tiukasti hypylle, ei oio eikä kaarra ohi. Joihinkin kohtiin radalla olisi voinut tehdä pakkovalssijaakotuksen (28,41), mutta minulle jaakottaminen on niin vierasta, joten kohtiin pamahti luonnostaa ihan vaan pakkovalssi. Koutsin kanssa totesimmekin, että Rapsu ei noissa kohdissa jaakotuksia tarvitse, koska se kääntyy hyvin tiukasti ilmankin eikä hae mitään tyrkyllä olevia esteitä vaan lukee liikettäni. Mutta joissain kohdissa kieltämättä saisin itse hieman etumatkaa jaakottamalla, mutta en tiedä. Syö minulta niin paljon energiaa jo ajatuskin moisesta. Koetin kyllä pakkovalssijaakotusvaihtoehtoakin (28) ja toimihan se hyvin oman ehtimisen kannalta, koska sillä silloin ehdin tehdä jopa valssin persjätön (29-30) sijaan, mutta ei se jaakotus siinä kuitenkaan tuntunut omalta. Minusta on kivempaa pitää katse Rapsussa, onhan se niin nättikin.

Rapsuli oli enimmäkseen oikein pätevä, kulki kivasti ja meni kohtuu vauhdilla. Välillä se oli hitusen lahna, mutta ei niin lahna kuin tiistaintreenissä. Homma ontui lähinnä takaakierrossa (24), joita se yleensä rakastaa, joten siihen oli kauhean vaikea rytmittää oma ohjaus, kun ei eläin tullut totuttuun tapaan. Mutta kun vaihdoin takaakieron pakkovalssiksi, niin jopahan pelitti. Tehtiin Rapsulin kanssa lopulta koko treeni, tosin kahdessa otteessa ja useammassa pätkässä. Tauot, Tepa ja nakit pitivät Rapsulin iloisena ja meinigissä mukana. Mutta vaikka eilen treeni menikin mukavasti, niin kyllä siitä huomaa, että ei se ihan tällä planeetalla ole vaan väsyy helposti ja maitoiset tissit painavat kyydissä. Joten treenitauolle jäämme. Palataan kehiin sitten, kun homma pelaa taas kympillä.

Maksullista mielenrauhaa

2011-05-07T20:40:00.001+03:00

Rapsuli on ollut melko ponneton viime aikoina, väsähtänyt rasituksessa nopeasti eikä treeneissä alkutehokaan ole ollut kovin kummoinen. Rapsuli on ollut myös yleisesti ottaen väsynyt, juonut paljon, läähättänyt ja ollut jotenkin surkea. Aamulla Rapsun emättimestä valui kirkasta nestettä, joten jo aiemmin ajatuksissa välähdellyt märkäkohtuhan se tupsahti mieleen. Vaikka nesteen pitäisikin olla sameaa tai veristä, niin parempi katsoa kuin katua, joten soitto eläinlääkäriin, jonne pääsimme mielenrauhan saavuttamiseksi heti suoraan. Juoksuistahan oli juuri sopivasti märkäkohdun verran aikaa.

Rapsuli ultrattiin, mutta ei siellä mitään täytettä ollut. Otettiin myös verinäyte, koska vaalea erite voisi viitata myös emätintulehdukseen, mutta veri oli tulehduksesta puhdas. Lopputuloksena oli siis... valeraskaus! Varsin mittava sellainen, sillä tisseistä tulee maitoa, ja ensimmäinen laatuaan Rapsulla. Verinäytteessä oli kuitenkin eosinofiilit koholla, mikä voisi kuulemma selittyä sillä, että jotkut loiset, joita pennut voi saada emonsa maidosta ja istukasta ovat lähteneet hiihtämään ympäri Rapsua, koska Rapsuli luulee olevansa tiine. Tai synnyttänyt, kuulemma nuo aamulla valahtaneet nesteet voi jo tulkita synnytysponnisteluiden tulokseksi... Hoito-ohjeiksi tuli matolääke väärässä paikassa hiimailevien loisten surmaamiseksi, loma treeneistä, jotta ei tule vahvistettua ponnettomia suorituksia ja pitkiä pitkiä pitkiä lenkkejä, jotta Rapsu unohtaisi äitiyden.

Sinänsä elukkalääkärireissu oli mainio, jos ei oteta lukuun sadan euron menetystä, koska Rapsu on siellä aina niin hupaisa. No tällä kertaa myös nolottava. Ihmettelin miksi Martinalla oli pokassa pitelemistä samalla, kun kertoi minulle verikokeen tuloksia ja hetkeä myöhemmin tajusin syyn. Kuulin hirvittävän ruminan selkäni takana ja huomasin Rapsun rohmunneen eläinlääkärin pöydältä namikipon nameineen... Martina oli tästä vain ilahtunut, koska sehän on terveen koiran merkki, että ruoka maistuu! Jep, meillä asuu oikeat terveyden perikuvat :) Odotushuoneen vaaka oli myös entiseen tapaan puoleensavetävä ja Rapsu sai nameja jokaiselta klinikan tätiltä. Runsaasti. Rapsu osaa olla suloinen söpöliini.

Merenneitonen juoksee - allasterapia osa 4

2011-05-04T22:05:00.000+03:00

Nuuskulin vesijuoksut jatkuivat. Tällä kertaa vedettiin kolme kierrosta, joista keskimmäinen sisälsi osuuden rivakkaa ravia. Tosin Nuusku tarvitsi siihen aika kierrokset matolla, siinä kierrosvauhdissa missä kultsut kuulemma ravaa vauhdilla, Nuuskuli kipitteli vaan reippaammmin... Vikkeläjalkainen eläin tarvitsi minut valejuoksemaan vierellään kilpaa, niin jopa alkoi tassu nousemaan! Kilpailuhenkinen pieni otus.

Vesijuoksentelun vaikutukset näkyvät jo Nuuskun kestävyydessä. Nupakko jaksaa reippailla kunnon lenkkejä ilman, että sorkan lihakset väsyvät eikä lenkin jälkeenkään esiinny jalassa väsymistä vaan typy hilluu entiseen tapaan. Hienoa!

Operaatio Polvi - minuutti minuutilta

2011-05-03T21:22:00.004+03:00

Koska puskaradiot laulavat ja googletettaessa "kantasoluhoito koira" esille napsahtaa Nuuskun ja Rapsun blogi, olen saanut useampia sähköposteja asiaan liittyen. Edelleen sähköpostia minulle saa laittaa, en siitä ollenkaan pahastu vaan mielelläni olen avuksi, mutta ajattelin kuitenkin laittaa tähän vielä koontina höpinää asioista, joihin ristisidevammaisen koiran omistajat ovat vastauksia kaivanneet, pääasiassa Nuuskun hoidon ajallisesta etenemisestä ja kustannuspuolesta. Suurinpiirtein samat höpötykset löytyvät kantasoluset-tunnisteen alta, vähemmillä yksityiskohdilla ehkä.

Nuuskun tilan ajallinen eteneminen ja hoito

23.02. keskiviikko: Nuusku hieman vaisu jäällä hillumisen jälkeen - ajatus: "onpa se vanha"
24.02. torstai: Nuusku hirmuisen kipeä eikä halua liikkua - epäilynä lannelihasrevähtymän paluu

selkään Back on Track
kipulääkitys Norocarp 50 mg
yhteys Heli-eläinfysioterapeuttiin

25.02. perjantai: Nuusku laahasi jalkaa ja istuessa jalka lenksotti suorana sivulla - Heli epäili polvivammaa vasemmassa takajalassa

selkään Back on Track hellimään oikean puolen kuormittuneita lihaksia
kipulääkitys Norocarp 50 mg/ vrk seuraavat neljä päivää
yhteys polvivammoista ymmärtävään Martina-eläinlääkäriin

01.03. tiistai: Nuuskun jalan tila ei ollut muuttunut mihinkään vaan se oli edelleen toimeton - Martina totesi palpoimalla rispaantuneen ristisiteen vasemman takajalan polvessa

Nuusku rauhoitettiin, koska polveen pistettiin kortisonipiikki vahvistamaan diagnoosi - jos alkaa käyttä jalkaa, ristiside ei ole poikki vaan rispaantunut, jolloin ristisiteen voi leikkauksen sijaan kantasoluhoitaa
kipulääkitys Trocoxil 30 mg/ 1 tbl, jonka vaikutus14 vrk
yhteys koirillekin kantasoluhoitoja tekevään Kristiina-hevoseläinlääkäriin

11.03. perjantai: Nuusku vastasi kortisoniin toivotulla tavalla, joten kantasoluhoitoon - Kristiina vahvisti palpoimalla diagnoosiksi rispaantuneen ristiteen ja näki röntgenkuvista alkavaa nivelrikkoa sekä vanhan iskuvamman seurauksena tullutta liikaluuta

traumaperäinen ristisidevamma

joko alkanut aiemmin vanhan polveen kohdistuneen iskuvamman seurauksena (Nuusku ei ole tätä koskaan oireillut) ja jäällä on tapahtunut joku virheaskellus, joka on ollut "viimeinen niitti" - polveen kohdistunutta iskuvammaa on seurannut liikaluun kasvu, jonka seurauksena ristiside on lähtenyt rispaantumaan ja aiheuttanut ajankuluessa polveen nivelrikkoa, lopulta polvi ei enää kestä ja ristiside rispaantuu kivuliaaksi asti
tai vanha polveen tullut iskuvamma on aiheuttanut vain liikaluun kasvua sekä nivelrikkoa ja ristiside on lähtenyt rispaantumaan maaliskuisen jäällä tapahtuneen pienen tapaturman (virheaskellus tjsp) seurauksena
juonikuviota on mahdotonta tietää eikä sillä ole hoidon kannalta merkitystä

hoitona kantasoluhoito

Nuusku rauhoitettiin
sian sikiön virtsarakon sisältä eristettyjä kantasoluaktivaattoreita pistettiin polveen herättämään Nuuskun omat kantasolut ristisiteen rakennus- ja nivelrikonkorjaushommin
piikkejä laitettiin polveen neljä

kipulääkitys Troxocil 30 mg/ 1 tbl, jonka vaikutus 14 vrk mukaan käytettäväksi kunhan edellisen vaikutus loppuu
hoito-ohjeet: ensin 2 viikkoa hihnassa tarpeille ja sisällä saa olla vapaana, sitten 2 viikkoa lyhyitä hihnalenkkejä ja sen jälkeen saa mennä ulkona vapaana ja olla koira

12.03. lauantai: Nuusku koki olevansa elämänsä kunnossa, käytti koipeaan normaalisti eli istui kuin koira, pissi oikea takajalka ilmassa saadakseen virtsat haluamaansa paikkaan eli painoa pystyi varaamaan vasemmalle jalalle normaalisti, pomppi kuin simpanssi
18.03. perjantai: Nuuskun vasen takajalka turposi ja oli kipeä - viivästynyt yliherkkyysreaktio

kesto 2 päivää
ei vaikuta hoidon tehoon eikä lopputulokseen

21.03. maanantai: Nuusku on oma apina itsensä ja marakattimeno jatkuu edelleen

Kuntoutus

Ensimmäiset kaksi viikkoa

ulkoilut lyhyitä tarpeillakäyntejä ja istuskelua tuulia nuuskutellen
sisällä vapaana, joskin tilaa piti välillä hieman rajata, koska muuten apinan ralli oli aikamoista
normaalisti istuimilla ja sängyillä hengaava luppakorva joutui lattiatasolle huolimatta siitä, että eläinlääkärin antoi luvan hyppiä, kunhan ponnistus- ja alastulopinnat olivat pitävät

Seuraavat kaksi viikkoa

aloitettiin lyhyet hihnalenkit, joita teiden liukkaus hieman hankaloitti
ulkomaailman liukkautta piti välillä vältellä sohjossa kahlaten, jolloin jalan lihasvoiman heikkouden huomasi nopeampana väsymisenä
sisätilarajoitteet otettiin pois ja Nuusku sai taas pomppia istuimille ja sänkyyn (sängyt ja istuimet eivät tosin ole normaalikorkuiset vaan japanilaisittain matalammat, joten eivät juuri rasita ja ponnistus- ja alastulopinnat ovat matoitetut)

Neljä viikkoa hoidon jälkeen

vapaus ja vähitellen pitenevät lenkit
eläinfysioterapiaa hierontana kuormittuneiden lihasten hoitoon
eläinfysioterapiaa Ergobath-allasterapiana (juoksumatto altaassa eli ravia vesivastuksella) jalan lihasten palauttamiseen
hiekkateillä kävelyä ja metsässä samoilua
oravien jahtaamista ja puunrunkojen yli loikkimista
uimista, kunhan vesi hieman lämpenee

Kustannukset

01.03. eläinlääkäriasema: tutkimus, rauhoitus ja lääkkeet 52 euroa
11.03. hevosklinikka: röntgenkuvat, rauhoitus, kantasoluhoito ja lääkkeet 404 euroa
Hoitokuluista vakuutus korvasi 305 euroa, joten omavastuuksi jäi 151 euroa

Lisäys 9.5.:

Unohdin aiemmin mainita, että

ruokavalioon on lisätty Arthroflex sekä Doils Omega-3 nivelten hyvinvointia varten
säännölliset B-vitamiiniliuoskuurit lihaksiston palautumista tukemaan
kiskaistu perinteinen keväinen rasvahappokuuri vahvistamaan ihoa kesän uintimaratoniin

Ranskalaisen kertausta

2011-05-03T21:22:00.001+03:00

Vaikka agilityn kisainto on hiipunut ja rippeetkin kadonneet saloille, treeni-intoa löytyy edelleen. Lähdettiin tänään Rapen kanssa pitkästä aikaa kentälle ja oli lystiä vaikka molemmista olikin paras terä kateissa. Minulla flunssan jämät painoivat keuhkoissa ja Rapsu taitaa olla valeraskaana. Otettiin siis maltillisen vähän toistoja, jotta molempien koneet kävivät edes kohtuullisesti.

Ohjelmassa oli ranskalaista eli muunnelma Johan Canallin pääsiäissunnuntain treenistä. Homma alkoi oikein loistokkaasti, kun päästiin virheettä vallan yksi este! No saatiin me hinkuteltua ihan kelpo pätkiä ja otettiin kehityksen vuoksi ratatreenin sijaan vaihtoehtoisia ohjausvaihtoehtoja ohjelmaan: sylkkäriä ja poispäinkäännöstä. Sylkkäri oli aika räpellystä, koska ajoitus oli minulle hankala eikä Rapsulikaan ollut irtovalla tuulella, joten ohjaus toimi oikeastaan ainoastaan Teuvo Tiikerin ollessa palkkana hypyn takana. Alussa Tepa oli melkoisen houkuttava, mutta lopulta Rapsuli malttoi hoitaa homman loppuun saakka eikä oikaista suoraan vinguttamaan. Jyvälle kuviosta päästiin, mutta kyllä tämä tarvitsee molemmilta roimasti harjoitusta tullakseen sujuvaksi. Poispäinkäännös toimi takaakierrolla kivasti, minulla oli tuntuma ohjaukseen ja Rapsu haki hypyn pienellä kaarteella hypäten oikeaan suuntaan, mutta käännöksen jälkeen Rapsu oli vähän, että "täh, mitäkäh?" Vaatii harjoitusta tämäkin ollakseen sulava loppuun saakka.

Treenin jälkeen lähdettiin Katjan ja kelpieotusten kanssa Kuhasaloon jäähdyttelylenkille. Rapsu hiihteli varovasti kelpojen perässä, kun ne välillä tuijottelivat. Mutta kylläpä sitä mieli lepäsi järvenrannalla, ihan tuli retkitunnelma ja tulentekotarve.

Kadoksissa

2011-05-02T20:52:00.000+03:00

Metsässä samoilua, metsässä samoilua ja metsässä samoilua. Siinäpä tämän hetken aktiviteetit. On hilluttu omalla kokoonpanolla ja välillä tyttölöihen seurana on ollut Zorro, välillä taas Topi, Mörkö ja Viiru. Ajoittain luppakorvat ovat saaneet seurata parvekkeenoven ikkunan takana tapahtuvaa lihakirveen heiluntaa, kun poroja on pistetty palasiksi. Koirien tositeeveeruokaohjelmaa parhaimmillaan.

Vappupäivä oli tarkoitus viettää Rapsun kanssa Kuopiossa kisaillen, mutta täydellinen kisamotivaation puute sai flunssan tuntumaan oivalta tekosyyltä kotiin jäämiseen viisi minuuttia ennen kuin autoon olisi pitänyt pakkautua. Koko päivän vetkuttelin kotiinjäämispäätöksen tekemistä, koska tuntui, että lähtemättömyys olisi melkoista luovuttamista, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että olisihan se nyt ihan väärin Rapsutintakin kohtaan lähteä radoille puolitehoilla, jos niilläkään. Mennään joko täysillä tai sitten ei mennä ollenkaan. Tähän päätökseen olen tullut tänä vuonna turhan useasti, ja siitä sekä muista syistä johtuen aiotuista (ja maksetuista...) kisasterteista on tullut korkattua hurjat 6,5%. Nyt taidan pitää taukoa näköjänsä turhien ilmoittautumisten lähettelystä ja ostaa säästetyillä rahoilla karkkia.

Katjan tekstistä tunnistin itseni heti. Vanhuus ei tule yksin vaan suuren mukavuudenhalun kanssa. Silloin vielä kohtuu elävänä ja vetreänä olosuhteilla ei ollut niinkään väliä vaan oli kiva kisata, satoi tai paistoi, oli helle tai pakkanen, pohjana hevosenpaska tahi pölisevä hiekka, nurmi saattoi kutitella varpaita tai lenkkarit loiskutella lätäköitä, olipa ohjaajalla kuolemantauti tai paras vire, niin aina mentiin hyvällä fiiliksellä. Nykyään pakkaskisoihin ei kiinnosta lähteä, helteellä on liian tukalaa, raskaspohjainen maneesi ei houkuta, vesisateessa ei voisi vähempää innostaa edes treenata kisaamisesta nyt puhumattakaan, kauas on liian pitkä matka ja palautuminen niin hidasta, että ajatuskin väsyttää. Tosin eilen suurinpiirtein kaikki puitteet olisivat olleet kohdillaan, mutta näköjään sekään ei enää riitä kisamotivaatioon.

Treenimotivaatio vielä löytyy, siis se semmoinen muiden mielestä olematon, mutta minun mielestäni juuri hyvä eli treenit kerran viikossa, jos sää on suotuisa ja muutenkin mukava meininki. Osatekijä kisamielenkiinnon puutteeseen lienee Nuusku. Koska Nuuskuli ei enää lähde koe- ja kisareissuille mukaan, ei niille lähteminen ole hauskaa. Mitä mukavaa on siinä, että maailman parhain ystävä jää kotiin?

Siksipä metsässä samoilun lisäksi lempikoiraharrastukseksi on tullut kartan tuijottaminen tollerit kainalossa kevyttä kesä-/syysretkeä suunnitellen. Semmoisen, jonka Nuuskulikin pystyy tallustelemaan rasittumatta. Jos heinäkuussa lähtisi jonnekin maailmalle, valtameren äärelle uiskentelemaan, kiipeilisi kevyesti ja reippailisi lyhyitä päivämatkoja. Se olisi hyvä se. Viettää aikaa parhaalla porukalla.

Vesijuoksija - osa 3

2011-04-29T15:40:00.001+03:00

Kolmas allasterapiakerta on takana. Tällä kertaa Nuusku kipitti kolme viiden minuutin kierrosta eri nopeuksilla. Hieman homma alkoi Nuuskua välillä pitkästyttämään, jolloin Nuusku koetti huijata hommassa liukumalla maton mukana kävelyn sijaan.

Nuuskuli on päässyt metsään hillumaan Rapsun lisäksi Topin ja Viirun kanssa. Hyvin Nuuskuli on jaksanut pitenevät lenkit eikä hyytymistä tapahdu lenkillä tai lenkin jälkeen. Rasitus on siis pysynyt sopivassa määrässä.

"Go, go, Go, GO!"

2011-04-26T13:55:00.000+03:00

Takana on kaksipäiväinen Grégory Bielle-Bidalotin ja Johann Canalin agilitykoulutus. Kuvittelin koulutuksen sisältävän kaksi treeniä heppujen vetäessä harjoitukset vuoropäivin. Iloisesti yllätyin, sillä treenasimme niin maan perusteellisen paljon, että tokkopa jalat liikkuvat kivutta viikkoon. Sunnuntaina oli ohjelmassa Johannin hyppistreeni, Grégoryn agitreeni ja molempien yhdessä vetämä agiratatreeni. Maanantaina oli Johannin agitreeni ja Grégoryn hyppistreeni. Rataprofiileihin oli haettu vaikutteita Suomen MM-karsintatuomarilta ja MM-kisatomarilta ranskalaiselta David Powellilta.

Joten viisi tiukkaa treeniä, joita hiottiin ja hinkattiin niin kauan kunnes ohjaaja ja koutsi olivat tyytyväisiä. Aikarajaa ei ollut vaan tehtiin niin paljon kuin tarve vaati ja etsittiin kullekin koirakolle paras mahdollinen suoritustapa kuhunkin kohtaan sekä toimiva kokonaisuus. Heput olivat tarkkoja joka ikisen osa-alueen suhteen eikä mitään katseltu läpi sormien. Heillä oli myös vaikuttava näkemys erilaisten koirien ohjaamisesta ja eri tyyppisistä ohjaajista, joten treeneissä ei tyrkytetty yhtä ainoaa suoritustapaa vaan variaatioita riitti. Antoisaa siis kaikin puolin niin itse treenatessa kuin toisten suorituksia katsellessa.

Johannin treenissä pääpaino oli ohjaajan liikkumisessa, rytmityksessä, sijoittumisessa ja kehonhallinnassa, ja Grégorylla oli edellä mainittujen lisäksi äänenkäyttö isossa roolissa. Koska ajatuksena oli, että ennakoivasti ohjataan ja vasta täydellisyyteen ollaan tyytyväisiä, niin siinäpä sitten Heidin Inovit vispasivat, räkä valui ja iho sai kunnon hikikuorrutteen. Yhtään jos koetti löysätä niin hallissa kaikui "go, go, go", joten kaikkensa piti antaa ja silläkin kivuttiin surkeasta hyvän kautta parempaan, mutta täydellisyys jäi saavuttamatta.

Hauska huomio oli se, että ohjaan liian nätisti, liian rauhallisesti ja turhaan varmistelevasti. Kuulemma tunnollisesti koetan olla tekemättä virheitä sen sijaan, että vetäisin hilpeänä räkä poskella. Ja mie olen luullut olevani joku auton alle jäänyt viimeisiä henkosia nykivä harakka, mutta hyvä, jos se heiluminen edes näyttää ajoittain rauhalliselta. Tosin eivät hekään halunneet isomman asenteen tulevan esille minään epämääräisenä kuolevan kalan sätkimisenä ja sykyilynä (koetin kyllä tarjota tätä) vaan tarkasti omassa etenevässä liikkeessä, äänenkäytössä ja koiran haastamisessa. Juurikin tuo ohjaajan asenteen raja on niin hankala Rapsun kanssa vetää; milloin ohjaajalla on asennetta sopivasti ja milloin liikaa. Liiasta asenteesta Rapsu paineistuu, koska se on kuitenkin enemmän Hessu Hopo kuin Mikki Hiiri, mutta sopivalla asenteella siitä kuoriutuu Superhessu.

Vekkulia oli myös huomata, että kaikilta muilta kouluttajilta suurta suitsutusta saaneet Rapsun tiukat käännökset eivät kelvanneet ranskalaisille olleenkaan. Vaihtelunvuoksi mukavaa saada toisenlaistakin näkemystä. Alussa palaute oli "oh no, no, no, no", mutta lukemattomien toistojen myötä päästiin tasolle "good" ja loppujen lopuksi tuomio oli "better, not perfect but better". Mutta että paremminkin Rapsun voi vielä kääntää ja huomasin kyllä itsekin, että siivekkeen nuolijasta on saatavissa suurinpiirtein siivekkeen läpi haihtuja ilman, että vauhti katoaa mihinkään, jos ohjaus on täydellisesti kohdallaan. Ranskalaisten rytmitys käännöksissä oli ihan erilainen mihin olen täällä tottunut, hankalampi toteuttaa, mutta ei ollenkaan huonompi.

Kovin kivaa oli, suosittelen.

Rutinoitunut merinorsu - allasterapia osa 2

2011-04-26T12:14:00.001+03:00

Nuuskis jatkoi tänään allasterapiaputkeaan. Tällä kertaa mentiin ensin 4,5 minuuttia ja sitten 5 minuuttia. Hyvin Nuuskuli jaksoi ja jolkotteli altaassa rutiinilla. Yhtään ei kiljunta kiinnostanut eikä Nupa muutenkaan ollut jännittynyt vaan pikemminkin ehti tylsistyä. Jolkotusta ilman nuuskuttelua, booooring. Taisi Nuuskutin kerran humpsahtaa takaseinään, kun toiveikkaana luuli juoksumaton pysähtyvän vaikka Heli vaihtoi vain asentoa.

Lumet ovat mukavasti sulaneet, joten Nuuskuli on päässyt kuntoutumaan myös metsään. Ollaan käyty hiekkasilla metsäteillä sekä kangasmättäillä ulkoilemassa. Lenkkeilyksi toimintaa ei voine kutsua, koska tahti on mitä on, suurimman osan ajasta kuonot ovat jossain kanervikon uumenissa, mutta hiljaa hyvä tulee.

Nuusku allasterapiassa osa 1

2011-04-20T17:39:00.000+03:00

Tänään Nuusku pääsi ensimmäiselle allasterapiakäynnille. Altaassa hengailua tehdään useamman kerran sarjana pari kertaa viikossa tavoitteena saada lihakset tasapainoon. Nyt aloiteltiin hyvin varovaisesti, joten ensin Nuusku jolkotteli altaassa neljä minuuttia ja pienen tauon jälkeen kuusi minuuttia.

Nuuskuli oli aluksi hieman hämmentynyt altaasta, joten se sai namia siellä ollessaan, mutta koska syödessään Nuusku unohti välillä kävellä ja humpsahti takaseinään (se ei ollut vaarallista, koska allas oli varsin turvallinen kapine), päädyttiin sanalliseen kannustukseen. Nuuskuli käyskenteli melko kivasti, kun sitä kehui koko ajan, mutta jonkin verran Nuuskulla oli mukana protestoivia äänitehosteita. Heli sanoikin, että tollereille tyypillinen allaskäyttäytyminen ;)

Kahlailun jälkeen Nuuskua pissitti hirmuisesti, koska itselleen uskolliseen tapaan Nuusku joi vettä minkä kerkesi, aivan kuin uidessaan. Kotiin Nuusku sai matkustaa auton etupenkillä, koska Nupalle tuli hieman kylmä kuivaamisesta huolimatta, joten piti saada etuistuimen lämmitin tuomaan hellettä ahterin alle :) Lellikki mikä lellikki.

Uskon kyllä, että seuraavalla allasterapiakerralla Nuuskutin on rennommin messissä, koska juttu on jo tuttu. Ainakin fiilis altailun jälkeen oli varsin hilpeä, Nuusku ketkutteli kotona peräänsä minkä ehti ja heitteli pukkihyppelyä pihalla. Alla pieni taltiointi allasterapiasta.

Geschmeidig

2011-04-15T16:12:00.000+03:00

Rapsutin pääsi vuorostaan puolivuosihuoltoon Heli-eläinfysioterapeuttille, josko olisi urheilun jälkiä kehoon painunut. Rapsuli ei perinteisesti ole lihaksistaan jumiin mennyt, mokoma kumikana, vaan hieronnat ovat olleet Rapen osalta puhdasta hemmottelua, mutta nyt odotin tapahtumaa uudella mielenkiinnolla, koska takana on useat talvikauden treenit erilaisilla keinonurmialustoilla. Kuitenkin kivituhkalla liitämään tottunut elukka joutuu sopeutumaan erilaiseen liikkumiseen keinonurmella, joka luistaa ja pitää aivan eritavoin, joten ajattelin, että siinä voisi pieni eläin vaikka rasittua.

No eihän se. Kovin oli hyvässä voinnissa, notkea, norja ja taipuisa, mutta jos karvoja alkoi halkomaan, niin etulapojen tuntumassa oli pienen pienet pisteet, joiden hierontaa pystyi ehkä pitämään muunakin kuin juhlallisena kauneussalonkikäyntinä. Päättelin tästä, että käännökset ja alastulot ovat rankempia keinolla kuin luonnolla, mutta eivät niin ratkaisevasti rankempia, että sillä olisi lihaksiston kannalta väliä.

Pitkästä aikaa Rapsuli näki pihalla möllöttävän hepan, joka oli yhtä jänskä kuin hirvi ja kiekkoa ravaava koni jo niin hurja, että sitä ei oikein uskaltanut edes katsoa. Näppäräähän sitä onkin kieltää asiat, jotka eivät omaan maailmaan mahdu. Ja olisihan se aika paljon vaadittu, että pieni muru ymmärtäisi hepalla ja hirvellä olevan eroa.

Tulikoe alias oravatesti

2011-04-14T17:56:00.001+03:00

Polven kestävyys tositoimissa on testattu. Hybridi on vetänyt hullunmoista kiekkoa pitkin hankiaispeltoja, laukannut lumella kuin kiihkein kilparatsu. Lisäksi Potkakoipi on ottanut ohjelmaansa omatoimista oravajahtia harrastamalla tiukkaa takaa-ajoa metsässä. Ilmeisesti korvattomuudella ja polven toimivuudella on vahva yhteys, koska korvat eivät alkaneet toimimaan edes siinä vaiheessa, kun orava oli ollut tovin aikaa puussa turvassa. Myös Pikkupossun onnellisuudella ja täysillä juoksemisella on vahva yhteys, en muista milloin kuono olisi viimeksi ollut tuossa virneessä. Sorkan riehumisella ja minun tukehtumisella kurkkuun pomppaavaan sydämeen on myös yhteys, taitaa mennä vielä kauan ennenkuin pystyn katsomaan tuota painelua ilman, että tekisi mieli kääriä olio pumpuliin.

Kotona elukan itsetunto on ollut vähintäänkin kohdillaan, joten otus, jolle tavallisesti riittää satunnaiseen tilan rajaamiseen symboliset aidat (esim. kynnys tai lattialla poikittain oleva kynä), mm. loikkasi suorilla noin 120 cm korkean aidan yli, koska se nyt Nuuskun mielestä sattui olemaan tiellä (eli estämässä toipilaan meno vaaralliseen kohteeseen). Noh, eipä enää tarvitse viritellä polvensuojausaitoja vaan voi antaa liikkua koko kämpässä ilman hajoamisvaaraa. Tai ainakin silloin meno lienee vähemmän itsetuhoista.

Aivotoimintaa on ilmeisesti Nupatsulle saatava. Ohjattua yhteistä toimintaa. Tavoitteena on saada takaisin otus, joka jättää jahdin kesken ensimmäisestä käskystä eikä kuvittele olevansa kuolematon apina.

Kevätkorva

2011-04-13T15:59:00.002+03:00

Rapsun perinteinen kevätkorva ilmaantui eilen kylään. Pikkueläin kutisi korvastaan kovasti ja korva oli hirmuisen punainen, mutta mitään mönjää siinä ei kuitenkaan paljaalla silmällä näkynyt. Rapsu oli kuitenkin erityisen surkea, joten varattiin elukkalääkäriltä tälle päivälle korvan esittelyaika.

Yllätyksekseni syvältä korvan uumenista ei löytynyt hiivaa, vaikka sitä sinne yleensä keväisin tupsahtaa. Jotain jämähtänyttä vaikkua kuitenkin löytyi ja orastavaa tulehduksen tynkää, joten korvaan saatiin turhat vaikut karkoittavaa puhdistuslitkua ja jotain tippoja, joten jospa se siitä sitten. Koska Rapsulla oli selkeästi paha olla, tuikattiin Rapsuun satsi kortisonia, jotta korvaa ei kutita, olo olisi parempi ja korva pääsisi parantumaan ilman takajalan aiheuttamaa mekaanista ärsykettä. Lisäksi Rapsu joutuu möllöttämään tötterö päässä silloin kun ei ole valvovan silmän alla.

Kortisonipiikin ansiosta pääsiäiskisat jäävät väliin, koska dopingvaroaika ei ehdi mennä umpeen ennen mittelöitä. Olisihan tuo ollut nasakkaa liitää kotikulmilla kuusi starttia, jos korva olisi ollut kunnossa. Vaan jospa sitä ensi vuonnakin olisi pääsiäinen. Mutta, mutta, katsellaan kisakentille paluuta sitten, kun elukka voi hyvin ja mahtuu sääntöihin.

Rapsuli oli kyllä mainio elukkalääkärissä. Odotushuoneen vaaka on Rapsusta maailman mukavin peli, joten siihen mennään heti, kun vastaanottotilaan saavutaan ja vaa'alla napotetaan tyytyväisenä katse suunnattuna tiskillä olevaan namikuppiin. Vaa'alla käytiin oma-aloitteisesti myös useita kertoja operaation jälkeen sillä aikaa kun maksoin ja aina yhtä toiveikas katse suunnattuna namikuppiin. Mie tarjoan poronkorvan sille joka arvaa montako kertaa vaakaa tarjottiin ja montako kertaa siitä sai namia.

Voimaa potkaan

2011-04-11T18:49:00.002+03:00

Nuuskuli aloitti tänään fysioterapian polven kuntouttamiseksi. Heli oli varsin hämmästynyt siitä, että Nuusku liikkuu hyvin vaikka operaatiosta ei ole kuin neljä viikkoa :) Ohjelmassa oli kokovartalohieronta, jotta nähtiin onko elukka mennyt miten jumiin jalkaa varoessaan ja jokunen mikrovirtaa vaativa kohta löytyi. Koipien lihaksissa on tällä hetkellä hirmuiset puolierot, kinkut puuttuvat eikä vasemman jalan sisäpinnalla ole mitään habaa. Puolieroja lähdetään tasoittamaan ja lihaskuntoa kohentamaan ensi viikolla allasterapialla. Siitä tulee mielenkiintoista ja Nuuskun mielestä varmaan maailman parasta!

Nuuskutin pääsi viettämään pitkästä aikaa myös sosiaalista elämää, sillä Nupa ja Rape kävivät lauantaina kimppalenkillä Topin ja Viirun kanssa. Kovin pitkää samoilua emme ex-latupohjalla tehneet, koska Nuuskulla on tosiaan sen verran lihaskunto romahtanut, että hiljalleen pitää kuntoa kohottaa, jotta ei nivelet rasitu. Nuuskua ei pikkuruinen Viiru kiinnostanut pätkääkään, mutta aina niin hillitystä ja asiallisesti käyttäytyvästä Topista Nuusku tykkäsi kovasti niin kuin aina.

Nolla

2011-04-10T18:23:00.002+03:00

Perinteinen kisaflunssakuolemantauti saapui luokseni yöllä, mutta siitä huolimatta suunnattiin Rapsulin kanssa Micran kuono kohti Pieksämäkeä. Matkaseuraksi saatiin Ninka, Vappu ja Hippa. Lummerannan Hannele oli suunnitellut varsin vauhdikkaat radat, joissa oli ihanneajatkin sen mukaiset eli ei aikaa ylimääräisille kurveille.

Ensimmäinen rata oli vallan palikka ja tuntui ohjauksellisesti ykkösluokan liitelyltä putkihässäkkää lukuunottamatta. Tosin suoraviivaisuus toikin sitten omat haasteensa ja paikoin tuntui, että oma jalka ei riitä varsinkaan, jos jäi yhtään hiimailemaan. Lopussa Rapsu meinasi livetä pari kertaa omille esteille, mutta sain pakan kuitenkin kasaan ja lopputulokseksikin nollan, vaikka nuolaisin (ja kiljuin ilosta) uhkarohkeasti ennen viimeistä estettä mikä oli kostautua.

Toinen rata oli haasteellisempi eikä yhtään vähemmän juoksuvoimaa vaativa. Valitettavasti onnistuminen kosahti kolmannelle esteelle, jossa otin Rapsun niin voimakkaasti käteen, että se tuli putken (3) ohi. En jäänyt asiaa korjaamaan, koska tekemälläni liian pitkällä hirtto-ohjauksella Rapsun kuuluikin tulla käteen, joten nielin mokani ja vedettiin vauhdilla eteenpäin. Loppurata meni hienosti ja kauhulla odottamani poispäinkäännökset (5, 12) sujuivat hyvin vaikka ei niitä olla liiemmin harjoiteltukaan. Tosin jos oltaisi, niin ehkä energiaa olisi jäänyt ahdistumisen lisäksi huolellisempaan putkeen (3) ohjaukseen.

Kivat radat, kiva meno. Ensimmäisellä radalla Rapsu napotti lähdössä koreana kuin sammakko ja toisella kuulemma varasti. Varastus ei ollut kuitenkaan niin törkeä kuin aiemmin, joten jotain edistystä ;) Kontaktit Rape otti hyvin ja mutkissa kaarteet olivat pienet silloin, kun ehdin sitä hyvin kääntämään, mutta jossain kohdissa lurahtivat kurvit taviskoiran kaarrokseksi tiukan rapsuliuden sijaan. Kokonaisuutena Rapsuli pelitti mainiosti, mutta itsellä oli hitusen tahmea olo.

Vapaus

2011-04-08T11:04:00.001+03:00

Nuuskuli saa jälleen elää, olla vapaa kuin lintu, villi kuin mustangi, loikkia kuin kaniini, seikkailla itsensä hybridistä todelliseksi Sus scrofaksi.

Tänään on se suuri päivä, jolloin saan unohtaa, että Nuuskun polvea on koskaan operoitu. Neljä viikkoa kantasoluhoidosta ja hupsista vain, possut ovat uurastaneet ja parantaneet polven, joten tervetuloa onnellisen ja terveen koirasian täysipainoinen elämä.

Putkilot on ihania

2011-04-05T22:24:00.000+03:00

Ekat treenit tiistain paimenkoiria kuhisevassa ryhmässä. Hirmuisen vekkulin treenin oli Katja järjestänyt, tykkään niin kovin putkihullutteluista. Alla jotakuinkin sinnepäin ehkä piirros.

Halusin kovasti tehdä persjätön putken (4) jälkeen ja sain sen sinne jopa tempaistua. Joskin Rapen nihkeys irrota hypylle (3) aiheutti sen, että pitkälle viemisen jälkeen sain todella juosta. Hirmuisen vaikea oli löytää oikeaa linjaa itselle putkeen (6) ohjatessa, koetin tälläytyä Rapsun reitille minkä ehdin, mutta tehtyäni valssin takaakierron jälkeen pysyin paremmin omalla väylällä ja pidettyäni pyllistelyt kurissa sujahti Rapsuli siihen putkeen mihin pitikin. Ennakoiva valssi (9) ja niisto (10) käänsi Rapsun koreasti ja oikea putkikin (11) löytyi, kun oma rintama ei auennut liikaa. Loppupätkällä saksalainen (18) meinasi tulla ensin koiville, mutta paremmalla ajoituksella pelitti hyvin. Suuri ohjaustapa inhokkini takaaleikkaus (21) oli alussa ontuva eli semmoinen peruskökkö mikä se nyt yleensä on, mutta väännettyäni siihen hieman linjausta tuli käännöksestä tiukka.

Toisella kierroksella hioin vielä hieman putkihässäkkäpätkää (4-11), koska siinä oman kropan hallinta ja oman liikkumisen hahmottaminen oli suuressa roolissa ja se on minulla niin maailman heikointa. Sinänsä hyvä, että Rapsu reagoi herkästi millimetrin ja nanosekunnin muutoksiin, joten heti pääsen huomaamaan, jos ei ole linja tai ajoitus kohdallaan. Oikein oli lystikästä treeniä.

Rapsu tahtoo kumpparit

2011-04-04T22:03:00.000+03:00

Rapsu, suuri (lue: pieni) säänkestävä (lue: nipo) metsästyskoira (lue: lellikki), haluaisi sujauttaa tassuihinsa kumpparit. Kävelyreitteillä olevat lätäköt kastelevat ikävästi varpaat ja ovat yäk yäk. Ei inhalle alustalle voi pieni koira tassujaan asetella. Vaikka mutaojiin kaulaa myöten kahlaaminen tulee onnistumaan sulavasti, kunhan ojat lumen alta esiin kuoriutuvat eikä löllisillä hiekkapoluilla rällääminen aiheuta ongelmia, niin märkyys asfalttitiellä on liikaa. Vesi ei kuulu sinne, sillä asfaltin pitää olla joko lumen peitossa tai kuivaa, kuumaa ja tuoksua auringolle.

Tämän epäkohdan vuoksi päätimme vallata tänään hiihtoladut takaisin. Kyllä, se olen minä, jota luultavasti huomenna paikallislehdessä haukutaan. Mutta oikeasti, ei kai kukaan järkevä ihminen hiihdä havunneulasien seassa? Sulahtaneet ja puunroskaiset latupohjat sopivat parhaiten luppakorville, jotka tarvitsevat lunta, jossa voi piehtaroida hieman varastoon kesää varten sekä mukavan alustan, jolla tassutella. Tosin Rapsuhan ei lumialustalla tassuttele pätkääkään vaan mönkii, piehtaroi ja liukuu selällään.

Hybridin kanssa lenkkeily on näillä liukkailla lähinnä kauhistuttavaa. Vaikka sorkka on loistokunnossa, niin pelottahaan sitä liikuttaa noilla vetisillä jäätiköillä eikä sulanut asfalttikaan tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Jotenkin "kuntouttava liikunta" ja "asfaltti" eivät sovi samaan lauseeseen. Nuuskulia ei lätäköt haittaa, eikä asfaltti, eikä mikään. Mutta minua haittaa. Ei sen sorkka tunnu rasittuvat vaikka se kovalla alustalla mennä rytyyttää, mutta ajatuksena se on jotenkin kamala. Vaikka toisaalta ei Nupa tuota koipea varo ollenkaan vaan varaa siihen painoa surutta, huiskii menemään miten sattuu, pissii kolmella jalalla seisten eikä ilmassa ole sorkka, kuikuilee maailmaa mangustiasennossa, jotta näkisi paremmin.

Maailmanmestarin opissa osa 2

2011-04-03T18:19:00.000+03:00

Tänään Jari Suomalaisen koulutus jatkui ja vuorossa oli hieman erilaista rataa, mutta pääpaino oli jälleen ohjaajan liikkeessä sekä rytmityksessä. Alla luonnostelma treenistä.

Rapsu oli aivan ilmiömäinen ja aina niin rakas liitoelukka. Vähänkö sitä on mukavaa ohjata, kun se on niin pätevä ja hassu. Jari totesi saman kuin useat muutkin kouluttajat ovat todenneet, että Rapsun kanssa kannattaa niistoja (11, 18) käyttää, koska R osaa käyttää kroppaansa kurveissa ja kääntyy erityisen hyvin, notkeasti sekä tiukasti, joten siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti ja hyödyntää moista vahvuutta. Mukavaa, että niistot näyttävät toimivilta, koska ne tuntuvatkin siltä, että ne menee meillä hyvin yhteen.

Muuten rata oli perusohjausta ja jalkoja vaadittiin. En olisi alunperin uskonut ehtiväni koiran edelle suorin putkien jälkeisiin ohjauskuvioihin (5, 9) tai ohjaamaan suoran jälkeiseen takaakiertoon (23). Varsin urheilijamainen olo tuli, kun ehti vaikka mihin, kunhan vain lähti ajoissa liikkeelle. Oli kyllä niin parasta koulutusta koko viikonloppu, älyttömän mukava kouluttaja, Rapsu ihan mahti ja minäkin olin hyvä tänään.

Rapsu-reppana väsähti kahden päivän treenistä ihan kunnolla ja huomaa, että juoksutaolla on treenikestävyys lupsahtanut. Rapsutin on nukkunut tajua kankaalla kotiutumisen jälkeen, mitä nyt kävi kerran haukkumassa kumppareita eteisessä. Kertoo ehkä paljon väsymyksen tasosta, aivoja ei ole enää ollenkaan ;)